Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen Kuvalehti kokeilee uutta koneääntä. Jos haluat, voit antaa palautetta äänen laadusta täältä.

Arvoketju, vastuullinen tuotanto, kestävän sähköisen liikenteen globaali edelläkävijä… Hokemia, joita poliitikot eivät käyttäneet vielä viisi vuotta sitten. Tai saattoivat käyttää, mutta poliittisiksi teoiksi puheet muuttuivat vasta pari vuotta sitten.

Juha Sipilän (kesk) hallituskaudella kaivosteollisuudessa tapahtui suuri muutos, kun valtio osti Talvivaaran nikkelikaivoksen 2015. Poliittisten päätösten ja veronmaksajien noin 450 miljoonan euron panostuksilla Suomen valtiosta tuli Talvivaaran kaivoksen omistaja. Syntyi Terrafame.

Kesäkuussa 2018 valtion kaivosomistukset siirrettiin Sipilän hallituksen päätöksellä ”erityistehtäväyhtiö” Suomen Malmijalostuksen hoiviin.

Yhtiössä työskentelee parikymmentä ihmistä. Se tavoittelee itsenäisesti mahdollisimman hyvää ”taloudellista ja yhteiskunnallista kokonaistulosta” kaivos- ja akkuteollisuudessa. Omistajaohjauksesta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö.

Puhe akkuteollisuuden arvoketjusta alkoi.

 

Erityistehtäväyhtiön taival ei käynnistynyt suotuisasti, Suomen Malmijalostus kertoi jo keväällä 2019 noin 3,1 miljoonan euron tappioista.

Yhtiön johto oli päättänyt sijoittaa Ferrovan-nimiseen yhtiöön, joka suunnitteli Raaheen 300 miljoonan euron arvoista vanadiinitehdasta. Tarkoitus oli valmistaa vanadiinia terästuotannossa syntyvästä kuonasta. Hankkeen suurin osakkeenomistaja oli Tamares Mining Group, jonka omistaja on suomalainen miljardööri Poju Zabludowicz.

Vanadiinia voi käyttää akuissa. Se olisi strategisesti sopinut Suomen Malmijalostukselle, joka pyrki lisäämään kaivosteollisuuden jalostusarvoa.

Hankkeen kustannukset paisuivat, eikä tuotteen toimitussopimuksistakaan päästy yhteisymmärrykseen. Käytännössä kymmenkunta vuotta vireillä ollut hanke kuopattiin, koska hanke ei ollutkaan riittävän kannattava.

Pääministeri Juha Sipilä piti kesäkuussa 2018 puheen, jossa hän moitti Suomea kaivosteollisuuden kehitysmaaksi.

Suomen Malmijalostuksen olemassaoloon on vaikuttanut vahvasti keskustan entinen puheenjohtaja ja pääministeri Juha Sipilä. Hän vaati keskustan puoluekokouksessa 2018, että valtion pitäisi pääomittaa Suomen Malmijalostusta ”merkittävästi”.

”Maaperästämme louhitut metallit ja mineraalit lähtevät raakamalmina, jalostamatta, meiltä maailmalle. Olemme tässä asiassa kehitysmaa. Keskusta haluaa, että tämä muuttuu”, Sipilä sanoi Sotkamossa 8. kesäkuuta 2018.

Sipilän kehitysmaapuheet kaivosteollisuuden tilasta huomioitiin 2019 hallitusneuvotteluissa ja hallitusohjelmaan kirjattiin akkuteollisuuteen liittyvät linjaukset.

Poliittisesti akkuteollisuuden tukeminen on suhteellisen riidatonta, koska kaivostuotteiden jalostus, akut ja metallien kierrätys voidaan nähdä vihreän teknologian mahdollistajana. Jos suunnitelmat toteutuvat, päästöt vähenevät ja viennin, verotulojen sekä työpaikkojen määrä kasvaa. Kaikki voittavat.

Sanna Marinin (sd) hallituksen akkuteollisuuslinjaukset konkretisoituivat kesällä 2020, kun se päätti, että valtion satsaa 450 miljoonaa euroa Malmijalostuksen hankkeisiin. Muutamassa vuodessa Sipilän ja Marinin hallitukset ovat tukeneet kaivosalan hankkeita yhteensä ainakin 900 miljoonalla eurolla.

Marinin hallituksen myöntämillä miljoonilla valtio pyrkii houkuttelemaan Suomeen prekursori- ja katodiaktiivimateriaalituotantoa.

Kyse on tehdashankkeista, joissa tuotettaisiin materiaalia litiumioniakkuihin. Ne ovat akkuja, joita käytetään muun muassa sähköautoissa ja kännyköissä.

Käytännössä Suomen Malmijalostus toimii hankkeiden ”sähkömoottorina” Finnish Battery Chemicals -nimisen projektiyhtiönsä kautta.

Suomen Malmijalostus ei aio rakentaa tehdasta tai tehtaita itse, vaan sen tehtävä on saada teollinen toimija Suomeen. Tehdastoimija voisi tulla käytännössä mistä vain maailmalta, vaikkapa Aasiasta tai länsinaapurista.

Tarkoitus on tehdä uudelle tehtaalle valmiiksi ympäristövaikutusten arviointi (yva) ja hankkia ympäristö- ja kemikaaliluvat. Valtionyhtiö hoitaa aikaa vievää byrokratiaa, joka yleensä liittyy isoihin teollisiin hankkeisiin.

Suurissa tehdashankkeissa ei ole tavatonta, että yksi yritys käynnistää projektin ja toinen lopulta toteuttaa sen. Se on suhteellisen uusi käytäntö, että byrokratian selvittäjänä ja lupien hakijana toimii valtionyhtiö.

Tehtaita kaavaillaan joko Vaasaan, Kokkolaan, Haminaan tai Kotkaan. Päätöksiä tehdaspaikkakunnasta tai kunnista ei vielä ole. Tavoite on, että yva-menettelyt valmistuvat vuoden 2021 alkupuoliskolla.

Tehtailla olisi väistämättä myös vaikutuksia vesistöihin, sillä puhdistettuja jätevesiä pitäisi juoksuttaa todennäköisesti mereen. Vaikka jätevedet ovat ”puhdistettuja”, ne sisältävät aina metalleja ja sulfaatteja.

Hallituksen akkutavoitteet ovat kunnianhimoisia, sillä akkuihin liittyvä valmistus on keskittynyt etenkin Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan. Tällä hetkellä vain kolme prosenttia akkukennoista tehdään EU-alueella, eikä akkutehtaita juuri ole vielä Euroopassa.

Siksi Euroopan unioni haluaa luoda Eurooppaan omaa akkuteollisuutta. Se arvioi keväällä 2019, että vuodesta 2025 alkaen akkumarkkinoiden koko voisi olla jopa 250 miljardia euroa. Summa vastaa lähes viittä Suomen valtion vuosibudjettia.

EU-komissio on myös antanut jäsenvaltioilleen poikkeuksellisesti luvan rahoittaa suoraan akkualan yrityksiä. Kyse on 3,2 miljardista eurosta, minkä uskotaan saavan liikkeelle yksityisiä investointeja viidellä miljardilla eurolla. Suomi saa antaa suoria tukia 30 miljoonalla eurolla ja esimerkiksi Saksa 1,2 miljardilla.

Vaikka Saksan suorat yritystuet akkuteollisuudelle ovat moninkertaiset Suomeen verrattuna, uskoo Suomen Malmijalostuksen johto Suomella olevan valttikortteja akkukilpailussa.

Ensinnäkin Suomen Malmijalostus kantaisi hankkeista kaupallista riskiä, kun osa hallituksen satojen miljoonien pääomituksista käytettäisiin tehtaiden houkutteluun.

”Kilpailu on toki äärimmäisen kovaa”, myöntää Suomen Malmijalostuksen toimitusjohtaja Matti Hietanen.

”Esimerkiksi energian hinta, toimitusvarmuus ja hiilijalanjälki ovat Suomessa kilpailukykyisiä muihin verrattuna.”

Valtionyhtiön edistämien hankkeiden lisäksi esimerkiksi saksalainen BASF rakentaa jo akkumateriaalitehdasta Harjavaltaan. Nyt Vaasan hallinto-oikeus pohtii, onko aluehallintovirasto myöntänyt sille ympäristöluvan puutteellisin perustein.

Käytännössä oikeus puntaroi, ovatko tehtaan aiheuttamat sulfaattipäästöt liian suuri uhka Kokemäenjoelle. Valituksen teki Suomen Luonnonsuojeluliiton Satakunnan piiri.

On todennäköistä, että Suomen Malmijalostuksen hankkeita syynätään yhtä kriittisesti.

Hankkeet eivät välttämättä toteudu koskaan. Litiumin hinta maailmanmarkkinoilla on laskenut, ja sitä on toistaiseksi tarjolla riittämiin.

Metsäteollisuuden ja Nokian vaikeuksien jälkeen uutta teollisuutta on toivottu Suomeen lähes kädet ristissä.

Akkualasta povataan menestystä, sillä arvioiden mukaan pelkästään Suomen Malmijalostuksen edistämät akkumateriaalitehdashankkeet toisivat suoraan ja välillisesti 4 500 henkilötyövuotta. Valtiolle tulisi uusia verotulojakin yli 200 miljoonaa euroa vuodessa.

Akkumateriaalitehtaat tarvitsevat kuitenkin paljon raaka-ainetta. Hietasen mukaan raaka-aineiden hankinta jakaantuisi useampaan lähteeseen, mutta pääosin materiaalia voisi tulla Terrafamen akkukemikaalitehtaasta ja Keliberin litiumtehtaalta.

Kyse on arvoketjun alkuvaiheesta, ja vireillä olevat ulkopuoliset tehdashankkeet olisivat arvoketjun toinen vaihe.

Valtion kannalta ketjun alkuvaiheessa on kuitenkin heikkoja lenkkejä, sillä esimerkiksi Keliberin hanke Kaustisella on ollut vireillä jo useita vuosia.

Toistaiseksi suuret sijoittajat eivät ole kiinnostuneet Keliberin litiumtuotannosta, vaikka yhtiön arvion mukaan Euroopan suurin litiumkaivos voisi toimia valmistuttuaan Kaustisella 13 vuotta ja siitä saataisiin akkumateriaalia vuosittain noin 400 000 sähköautoon.

Sijoittajien saaminen Suomeen vaikuttaa vaikealta, koska kaivosteollisuuden investoinnit ovat suuria ja tuottoja voi joutua odottamaan vuosikausia. Hankkeet eivät välttämättä toteudu koskaan. Litiumin maailmanmarkkinahinta on myös laskenut, ja sitä on toistaiseksi tarjolla riittämiin.

”Kysynnän ennustetaan ylittävän nykyisen tarjonnan vuonna 2024”, Keliberin toimitusjohtaja Hannu Hautala vakuuttelee.

Litiumtuotannon käynnistäminen Kaustiselle maksaisi yli 300 miljoonaa euroa. Matka kohti valmista kaivosta on vasta alkutekijöissään.

”Tavoitteenamme on kerätä 30 miljoonaa euroa, jonka avulla etenemme litiumprojektissamme toteutusvaiheeseen”, Hautala kertoo.

Aivan toivoton Keliberin tilanne ei ole, sillä tietoa Suomen malmipotentiaalista pitäisi olla markkinoilla yllin kyllin. Litiumia ja nikkeliä tarvitaan akkuihin yhä isompia määriä.

Esimerkiksi sähköautovalmistaja Tesla on pohtinut markkinakatsauksissaan jopa oman litiumlouhoksen perustamista.

Teslan toimitusjohtaja Elon Musk on hehkuttanut myös nikkeliä ”uudeksi kullaksi” ja toistanut loputtomiin, että sähköautojen kysyntä nousee ”eksponentiaalisesti”.

Muskin ennustuksia on helppo uskoa, sillä tilastojen mukaan sähköautoja myydään joka vuosi yhä enemmän.

Viidessä vuodessa pelkästään Suomessa ladattavien hybridiautojen määrä on 30-kertaistunut lähes 35 000 hybridiautoon ja täyssähköautojenkin kymmenkertaistunut noin 6 500 ajoneuvoon, vaikkei Suomessa ole vielä kattavaa sähköautojen latausverkostoa.

 

 

Tällä hetkellä Suomen Malmijalostus nojaa arvoketjunsa alkuvaiheessa ensisijaisesti Terrafameen.

Terrafamen akkukemikaalitehdas avataan Sotkamoon vuonna 2021. Pelkästään rakennusvaiheessa tehtaaseen investoidaan 240 miljoonaa euroa.

Rahaa on saatu myös singaporelaiselta raaka-aineiden välittäjältä Trafiguralta ja finanssikonserni Sammolta, jotka omistavat osuuksia yhtiöstä.

Ehdoitta raha ei ole Terrafameen virrannut.

Parissa vuodessa Trafiguran omistusosuus Terrafamessa on noussut 15 prosentista noin 31 prosenttiin. Erilaisilla rahoitusjärjestelyillä on turvattu akkukemikaalitehtaan valmistuminen ja nikkelikaivoksen teollinen toiminta. Samalla Trafigura on saanut yhtiön kasvavasta arvosta yhä isomman siivun.

Valtion kaivoskumppanilla Trafiguralla on huono maine, sillä yhtiö on liitetty muun muassa pankkien raportoimiin rahanpesuilmoituksiin. Kyse on ollut epäilyistä, eikä uutisten mukaan ole näyttöä siitä, että Trafigura olisi syyllistynyt rahanpesurikoksiin. Syntilistalla on myös Norsunluurannikon myrkkyskandaali, jossa ainakin satatuhatta ihmistä sairastui ja viisitoista kuoli vuonna 2006.

Taustoista huolimatta Trafiguraa pidetään arvossaan Terrafamen ja Suomen Malmijalostuksen johdon puheissa.

”Ajatus akkukemikaalitehtaan rakentamisesta syntyi ennen Trafiguran mukaantuloa, mutta näin suureen investointiin emme olisi lähteneet ilman heidän vahvaa taloudellista tukea”, sanoo Terrafamen toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen.

Trafiguran merkitys on Sotkamon kaivokselle elinehto, sillä tähän mennessä se on ostanut suurimman osan Terrafamen kaivokselta louhitusta nikkelistä, koboltista, sinkistä ja kuparista. Tarkkoja ostohintoja ei ole kerrottu julkisuuteen.

Uusi akkutehdas muuttaa koko prosessin. Vielä nyt metallit jalostetaan sulfideiksi ja myydään eteenpäin niin kutsuttuina puolituotteina.

Akkukemikaalitehtaan valmistumisen jälkeen nikkeli-kobolttisulfidista jalostetaan akkukemikaaleja, jotka myydään markkinoille eniten maksavalle.

Trafigura voi ostaa akkukemikaaleja, mutta ostajaehdokkaita on muitakin.

Taloudelliset hyödyt on arvioitu merkittäviksi, sillä uuden tehtaan arvioidaan kasvattavan Terrafamen liikevaihtoa vuodessa 200 miljoonalla eurolla. Se on paljon, sillä vuonna 2019 liikevaihtoa kirjattiin noin 310 miljoonaa euroa.

Jos suunnitelmat etenevät onnistuneesti, Suomeen syntyy akkuteollisuuden arvoketju, johon kuuluu tärkeänä osana akkumateriaalien kierrätys. Se olisi arvoketjun päätepiste.

Onnistuminen riippuu paljolti energiayhtiö Fortumista. Fortum on tutkinut vuosia tehokkaan akkumateriaalien kierrätyslaitoksen perustamista.

Tammikuussa 2020 tärppäsi. Fortum kertoi ostaneensa liikevaihdoltaan pienehkön, mutta arvokkaiden akkumetallien kierrätykseen erikoistuneen Crisolteqin.

Crisolteq kehitti vuosia uudenlaista kierrätysprosessia, jonka avulla saadaan talteen yli 80 prosenttia käytettyjen litiumioniakkujen koboltista, mangaanista ja nikkelistä. Tavallisesti metalleja saadaan talteen käytetystä akusta noin 50 prosenttia.

Akkumetallien kierrätysmarkkinan kooksi on arvioitu 19 miljardia euroa vuoteen 2030 mennessä.

Fortum ei paljasta akkukierrätyksen liikevaihtotavoitettaan, mutta yhtiön johto kertoo halusta olla ”merkittävä kansainvälinen toimija”.

”Litiumakkujen kierrätys on suhteellisen nuori teollisuudenala. Olemme tässä teknologinen edelläkävijä koko maailmassa”, kehuu Fortumin akkuliiketoimintajohtaja Tero Holländer.

Fortum painottaa, että kierrätystehtaan pitää olla matalan hiilidioksidijalanjäljen laitos. Sama vastuullisuusviesti toistuu käytännössä jokaisen akkutehdashankkeen tai akkuihin liittyvän projektin ympärillä.

”Markkinat haluavat tätä. Esimerkiksi autonvalmistaja Volkswagen haluaa, että koko heidän toimitusketjussaan on mahdollisimman matala hiilijalanjälki.”

Osittain autonvalmistajat haluavat myös kiillottaa imagoaan, joka tahriintui dieselautojen päästömittauksissa muutama vuosi sitten: todellisia päästöarvoja peukaloitiin alaspäin.

Toisaalta teollisuudessa korostetaan hiilidioksidipäästöjen vähentämistä, sillä valtioiden politiikka ohjaa siihen suuntaan vähitellen. Yleensä teollisuustahot korostavat ilmastohyötyjen lisäksi myös uusia työpaikkoja.

Holländerin mielestä Suomen pitäisi olla nopea päätöksissään, sillä akkuteollisuuden mahdollisuuksiin on havahduttu muuallakin.

Esimerkiksi Northvolt rakentaa yli miljardin euron arvoista akkutehdasta Pohjois-Ruotsin Skellefteån kuntaan. Pelkkä rakentaminen tuo Ruotsiin välillisesti tuhansia uusia työpaikkoja. Tehdasta yritettiin houkutella myös Vaasaan, mutta ruotsalaiset voittivat kisan. Taustalla oli suuria sijoittajia, kuten BMW, Volkswagen, investointipankki Goldman Sachs ja ruotsalainen kalustejätti Ikea.

”Ehkä tämä aiheutti sen, että Suomessa yritykset ja valtio ovat päättäneet yhdessä ponnistella voimakkaasti akkuteollisuuden puolesta”, Holländer sanoo.

”On yleinen näkemys, että Suomesta tulee Euroopan johtava akkumateriaaleja tuottava maa. Akkuteollisuudesta on mahdollisuus tulla Suomen uusi metsäteollisuus.”

Akkujätettä on seuraavien vuosien aikana tulossa valtavasti. Kaikkea ei voi kierrättää, vastaan tulee ”ihan luonnonlakeja”.

Aalto-yliopistossa työskentelevä metallurgiaan erikoistunut apulaisprofessori Mari Lundström on seurannut akkuhypetystä läheltä, etenkin akkuihin liittyvää kierrätystä.

”Vielä 3–4 vuotta sitten kierrätykseen liittyvät materiaalitutkimukset olivat suhteellisen harvinaisia. Nyt kaikki haluavat tutkia kierrätyskulmalla.”

Akkualan tutkimuksiin on havahduttu myös kabineteissa. Lundström istuu asiantuntijana kansallisessa akkustrategiatyöryhmässä.

Työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) asetti työryhmän laatimaan ”kansallista akkustrategiaa”, jonka on määrä valmistua tammikuussa 2021.

Työryhmässä on metallialan tutkijoita, yrityksiä ja virkamiehiä. Yhteiskuntatieteilijöitä strategiseen työryhmään ei otettu mukaan. Tarkoitus on etsiä keinoja tukea ”Suomen koko akkuklusteria”.

Ministeriössä painotetaan ”taloudellista potentiaalia”. Pelkästään sähköautoihin tarvitaan seuraavan kymmenen vuoden aikana kymmeniä miljoonia akkuja, joten vuosien varrella syntyy valtava määrä akkujätettä.

Kierrätyksen lisäämistä voidaan vaatia uudella EU-lainsäädännöllä, jota parhaillaan edistetään unionissa.

Kierrätyksessä on kuitenkin omat ongelmansa. Metallurgeilta kysytään Lundströmin mukaan usein, miksei kaikkea jo nyt oteta talteen ja kierrätetä.

”Lyijyakun pystyy kierrättämään 99-prosenttisesti, mutta sittemmin on kehitetty akkuja, joissa on myrkyllisiä, arvokkaita ja epäarvokkaita raaka-aineita sekaisin. Kaikkea ei voi kierrättää, vastaan tulee ihan luonnonlakeja.”

Tällä hetkellä yhtäkään teollista toimijaa ei velvoiteta kierrättämään esimerkiksi litiumia, joka on luokiteltu Euroopan unionin alueella kriittiseksi metalliksi.

Litium on dumpattu nykyisessä kierrätysprosessissa metallisulatoista kuona-aineen mukana jätekasoihin, ja sitä on käytetty raaka-aineena muun muassa maanrakentamisessa.

Monen kaivos- ja metallialan tutkijoiden ja teollisuuden mielestä uusien kaivosten avaaminen on väistämätöntä, jos ihmiset aikovat pitää kiinni kulutustottumuksistaan.

Toisaalta monet kansalaisjärjestöt ja ympäristöliikkeet vastustavat uusia kaivoksia ja malminetsintää Euroopan eri maissa, myös Suomessa.

Tilanne voi johtaa konflikteihin, sillä arvioiden mukaan kymmenen vuoden päästä akkujen kysyntä on niin suurta, että vain alle kymmenen prosenttia niihin tarvittavista metalleista saadaan kierrätyksestä.