YYA-sopimus
-
Urho Kekkonen liikkui jo yöpakkasten, mutta varsinkin noottikriisin aikaan valtio-oikeuden vaaralliseksi määrittämällä raja-alueella. Hänen tekonsa nimi oikeusprosessissa ei varmaan olisi ollut maanpetos, mutta siinä on piirteitä, jotka muistuttavat lainsäädännössä valtiopetokseksi nimetyn teon tunnusmerkkejä. NeuvostoliittoUrho Kekkosen tapa anella Kremlin tukea presidentinvaaliin oli suomettumista rajuimmillaan
15 MIN -
SK julkaisee otteen Jättiläisen jalanjäljet -kirjasta, joka kuvaa Suomen matkaa sotien jälkeisestä ajasta aina Naton kynnykselle asti. kirjaoteKirjaote: Suomen askeleet pois karhun kainalosta
7 MIN -
Putinin puheet voi tiivistää näin: kylmä sota lopetettiin väärällä tavalla ja Venäjä pitää tunnustaa Neuvostoliiton suurvalta-aseman perijäksi. pääkirjoitusPääkirjoitus: Ehkä Putin todella tarkoittaa sitä, mitä sanoo
3 MIN -
2000-luvun alussa Suomi aloitti viimein historiallisen sotarikostutkinnan siviileihin kohdistuneista partisaani-iskuista. Josif StalinKanava: Yya-Suomessa traumoista piti vaieta, partisaanien iskussa kuollutta piispaa muisteltiin salassa Kekkoselta
17 MIN -
2 MIN
-
Venäjän erikoinen aloite käy ilmi presidentti Mauno Koiviston virka-arkistosta löytyneestä salaisesta muistiosta, jota ei ole aiemmin käsitelty julkisuudessa. Boris JeltsinVenäjä ehdotti elokuussa 1993 yhteisiä sotaharjoituksia – Suomen valtiojohto salasi asian
10 MIN -
Kostamuksen peruskivi muurattiin 14. syyskuuta 1978. Kahta kuukautta myöhemmin Keijo Korhonen kirjoitti presidentin nekrologin. Toimituksen valinnatHaurastuva Kekkonen antoi Kainuulle viimeisen lahjan – Neuvostoliitolle myytiin kokonainen kaupunki
10 MIN -
ESSEE: Stalinin poliittinen taitavuus perustui hänen kykyynsä tehdä äkkikäännöksiä, kirjoittaa entinen Moskovan-suurlähettiläs René Nyberg. historiaStalinin silmissä Suomi oli ”lähiulkomaa” – vasta talvisota teki Suomesta Pohjoismaan
6 MIN -
Venäjä-suhteissa on luvassa pitkä jääkausi, Juhani Suomi povaa. Juha SipiläKekkostutkija Juhani Suomi lataa: Sipilä ei hallitse turvallisuuspolitiikkaa – Soini potee pätemisen tarvetta
2 MIN -
Niinistön mielestä Rosatom-hanke tuo kaikuja 1970-luvun YYA-sopimusten yhteiskunnasta. politiikkaVihreät lähtee hallituksesta – Ville Niinistö: ”Ydinvoiman aika on yksinkertaisesti ohi”
3 MIN -
Politiikan tutkija Vesa Vares: ”On tyypillistä nostalgisoida omaa nuoruutta, jolloin kaikki oli edessäpäin ja omat mahdollisuudet tuntuivat rajattomilta.” 1980-luku"Paras" 1980-luku – tätäkö me haikailemme?
7 MIN -
NeuvostoliittoMuistatko? Näin kouluissa juhlittiin YYA-sopimusta vuonna 1973 – ”ystävyyden asialla”
6 MIN