Kanava: Yya-Suomessa traumoista piti vaieta, partisaanien iskussa kuollutta piispaa muisteltiin salassa Kekkoselta

2000-luvun alussa Suomi aloitti viimein historiallisen sotarikostutkinnan siviileihin kohdistuneista partisaani-iskuista.

Josif Stalin
Teksti
Ville Jalovaara

Sadat suomalaiset saivat toisen maailmansodan aikana surmansa neuvostopartisaanien iskussa, mutta vuosikymmeniin heidän kohtalostaan ei saanut puhua, kirjoittaa Ville Jalovaara Kanava-lehden numerossa 1/2022. Suomen Kuvalehti julkaisee Kanavassa aiemmin julkaistuja tekstejä verkossa.

 

Seitsemänkymmentäkuusi vuotta sitten päättynyt toinen maailmansota oli historian verisin konflikti, joka vaati kymmenien miljoonien ihmisten hengen. Heidän joukossaan oli 95000 rintamilla kaatunutta suomalaista sotilasta ja 2000 siviiliä. Suurin osa heistä kuoli kaupunkien ilmapommituksissa.

Nykytiedon mukaan 182 siviiliä kuoli neuvostopartisaanien väijytyksissä ja hyökkäyksissä korpikyliin. Kuolleitten ja loukkaantuneiden ohella iskut aiheuttivat suurta pelkoa ja epävarmuutta rajaseuduilla ja sitoivat joukkoja selustanvarmistustehtäviin.

Kerätessäni aineistoa viime syksynä ilmestyneeseen Inarin Laanilan heinäkuun 1943 partisaani-iskua käsitelleeseen tutkimukseeni Piispa Wallinmaan surma (SKS), kiinnitin huomiota iskuihin liittyneeseen monen kymmenen vuoden vaikenemisen kulttuuriin. Sotaa sai yya-Suomessa muuten muistella ja kirjoittaa kirjoja niin rintamakokemuksista kuin Helsingin pommituksista. Siviiliväestöön kohdistuneiden partisaani-iskujen julkista käsittelyä ei kuitenkaan katsottu sopivaksi.