Virtuaalivaluutta
-
Kirgisialainen pakotteiden kiertämiseen tarkoitettu virtuaalivaluutta on vain jäävuoren huippu, keskusrikospoliisi kertoo. virtuaalivaluuttaVenäjä-pakotteita kierretään uudella kryptovaluutalla – A7A5 on tunnistettu myös Suomessa
4 MIN -
Virtuaalivaluuttojen uskottavuus on koetuksella, kun Yhdysvaltain presidentti ja julkkikset tekevät meemikolikoilla jättitilejä. Euroopassa sääntely tuo kuitenkin väistämättä markkinoille myös perinteiset toimijat. virtuaalivaluuttaTrumpin meemikolikko rapauttaa virtuaalivaluuttojen haurasta uskottavuutta, sijoitusjohtaja sanoo
4 MIN -
”Filosofisessa mielessä kaikki arvo on lopulta psykologista. Perinteinen rahakin on arvokasta vain niin kauan kuin uskomme siihen”, bitcoin-asiantuntija Elias Ahonen sanoo. bitcoinElias Ahonen kokosi bitcoin-tarinat kirjaksi – ja samastui etunimikaimaansa Lönnrotiin
8 MIN -
Kahden viime vuoden aikana neljä suurinta kryptovaluuttaa tuottivat 3–15 miljoonaa tonnia ilmastonmuutosta kiihdyttäviä hiilidioksidipäästöjä, tutkijat arvioivat. bitcoinVirtuaalivaluutta ei synny tyhjästä – Bitcoin käy ympäristölle kolme kertaa kalliimmaksi kuin kullan kaivaminen
2 MIN -
Aina kun geekki ostaa bitcoinilla jotain tyhmää internetistä tai vaikkapa kupin kahvia, jääkarhun pentu kuolee ja veden pinta nousee. aivan samaBitcoin – sikailijoiden valuutta
3 MIN -
Ideana on tuoda luottamusta sellaisten tahojen välille, jotka eivät tunne toisiaan. bitcoinLohkoketjut tulevat - Bitcoinin taustateknologia voi tehdät pankit tarpeettomiksi
3 MIN -
Varastettujen rahojen jäljittäminen on mahdotonta. bitcoinPuoli miljardia hukassa – virtuaaliraha Bitcoin toipui katastrofista
4 MIN