Virtuaalivaluutta ei synny tyhjästä – Bitcoin käy ympäristölle kolme kertaa kalliimmaksi kuin kullan kaivaminen

Kahden viime vuoden aikana neljä suurinta kryptovaluuttaa tuottivat 3–15 miljoonaa tonnia ilmastonmuutosta kiihdyttäviä hiilidioksidipäästöjä, tutkijat arvioivat.

bitcoin
Teksti
Lassi Lapintie
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kryptovaluutta bitcoin on 2010-luvun eniten huomiota herättäneitä teknologioita. Se on tehnyt nörteistä miljonäärejä tavalla, jota ymmärtävät lähinnä matemaatikot ja tietojenkäsittelytieteiden asiantuntijat.

Alun perin vaihtoehtoiseksi maksuvälineeksi luotu bitcoin on vuosien saatossa kehittänyt maineen valuuttakeinottelijoiden sijoituskohteena. Se on tehnyt monista valuutan kelkkaan varhaisessa vaiheessa hypänneistä rikkaita.

Vaikka kryptovaluutan kurssi onkin viime viikkoina ollut laskussa, yksittäisen bitcoinin arvo on edelleen 5 600 euron luokkaa.

Voittojen jahtaamisella on kuitenkin ollut suuri hintalappu ympäristölle, sillä virtuaalivaluutta ei synny tyhjästä. Sitä luodaan tietokoneiden suorittamilla vaativilla laskutoimituksilla, joiden ratkaiseminen syö valtavat määrät sähköä.

Mitä pidemmän aikaa bitcoinia tällä tavalla “louhitaan” virtuaalisesti, sitä raskaammaksi energiavaatimukset käyvät.