Valtiontalouden tarkastusvirasto
-
Suurin osa ulkopuolisesta tuesta jää kansalaisilta pimentoon. PuheenvuoroPuheenvuoro: Vapaaehtoisuuteen perustuva järjestelmä ei kannusta riittävästi avoimuuteen vaalirahoituksessa
3 MIN -
Puolet turvallisuushaitoista olisi vältettävissä, kirjoittavat Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskuksen asiantuntijat. PuheenvuoroPuheenvuoro: Suomessa kuluu vuosittain yli miljardi euroa terveydenhuollon haittojen korjaamiseen
3 MIN -
Sähkön alv-ale, miljardien koronatuet. Parempien tukijärjestelmien kehittäminen on mahdollista. Se kuitenkin vaatii hiukan aikaa ja huolellista harkintaa. näkökulmaAlv-ale on ontuva tapa lievittää sähkölaskutuskaa, mutta hei, tehdään se silti – kiire tuottaa kalliita mokia
3 MIN -
Jarno Liskin VTV-uutisointi toi SK:n palkinnon. ”Aiheen käsittely nousi yksittäisen virkamiehen toiminnasta suuremmaksi yhteiskunnalliseksi kysymykseksi", raati perusteli. hän”Joku Jarno Liski alkaisi penkoa taksikuitteja” – SK:n journalistipalkittua kiinnostavat väärinkäytökset, eivät kuittien summat
8 MIN -
3 MIN -
Ratkaisukeskeinen lähestymistapa ei ole niin uutta valtion omaisuuden valvonnassa kuin on luultu, kirjoittaa Pekka Ervasti. eduskuntaPolkom-kolumni: Kun kaksi mannertenvälistä jumbojettiä törmää, kuka kömpii esiin romujen seasta?
2 MIN -
VTV:n mandaatin laajennus auttaisi saamaan kokonaisvaltaisemman käsityksen valtion varojen käytöstä. PuheenvuoroPuheenvuoro: Valtiontalouden tarkastusviraston tehtävien laajentaminen lisäisi taloudenhoidon läpinäkyvyyttä
3 MIN -
”Bernerin toiminta on syytä tutkia perinpohjaisesti”, sanoo oikeushistorian professori. Anne BernerNäin kaatuu ministeri Suomessa – Mutta miten käy Anne Bernerin?
9 MIN -
2 MIN -
kuntauudistus"Paineet ovat todelliset" - Kunta- ja sote-uudistus Valtiontalouden tarkastusviraston syyniin?
3 MIN