Väärin omistettu vai väärin säännelty?

Varma keino saada poliitikot hereille on sanoa ääneen nimi Caruna. Siitä käynnistyy kiivas väittely sähkön siirtohinnoista ja menneiden vuosien virheistä.

Keskustelusta voisi päätellä, että ongelma on nimenomaan siinä, mikä taho omistaa jakeluverkot. Ulkomainen omistaja voi riistää kuluttajia mielensä mukaan, kun taas kotimainen omistaja olisi maltillisempi.

Mielikuva on vino. Sähkönsiirto on paikallinen monopoli, jonka hinnoittelu on tarkasti säänneltyä. Pelisäännöt ja samalla kuluttajien maksamien hintojen reunaehdot määrittelee se, joka sääntelee. Sitä valtaa käyttävät viime kädessä poliitikot.

Näiden raamien sisällä voittoa tavoittelevat yhtiöt pyrkivät tekemään tulosta. Carunan verkkojen aiempi omistaja Fortum ei ole mikään hyväntekeväisyysjärjestö, vaan pörssiyhtiö, jolle verkkojen tuoma tasainen ja ennustettava tuotto oli liian vaatimaton. Se halusi myydä verkot ja ostaa jotain muuta tilalle.

On eri asia, miten Fortum onnistui strategiassaan, mutta siirtohintojen tarina on ensisijaisesti poliittinen, ei vapaiden markkinoiden tuotos.

Tarinan voisi aloittaa vuoden 2011 joulusta. Silloin Suomeen iski Tapani-myrsky, joka kaatoi metsää ja katkoi sähkölinjoja. Sähkökatkot olivat poikkeuksellisen pitkiä ja niitä oli paljon.

Joulunpyhiä viettäneet suomalaiset olivat raivoissaan, mikä pakotti poliitikot liikkeelle. Uuteen sähkömarkkinalakiin määriteltiin toimitusvarmuustavoitteet. Katkosten pituuksille tuli enimmäisrajat. Niiden ylittämisestä kuluttajat saisivat korvauksia.

Käytännössä se ajoi sähkönsiirtoyhtiöt kaivamaan kaapeleita maahan. Ja koska se maksaisi paljon, tehdyistä investoinneista pitäisi saada tuottoa. Siihen tarvittaisiin vain jokin laskukaava.

Mistä kaava ilmestyi, on hiukan hämärän peitossa, mutta yrityksillä olisi huonot edunvalvojat, elleivät he olisi tarjonneet päättäjille omia ehdotuksiaan, miten ”kohtuullinen tuotto” lasketaan.

Tämä oli se kohta, jossa todelliset ratkaisut tehtiin. Kaiken lisäksi edessä oli pitkä olemattomien korkojen aika, joka teki tuotoista enemmän kuin kohtuullisia. Verkkojen ostaja kasvatti tulostaan velkavivulla. Maakaapeleihin investointi oli takuuvarmasti tuottavaa, eikä kevyempiä vaihtoehtoja tarvinnut juuri pohtia.

Poliitikot ovat saaneet kuulla riittävästi siirtohinnoista, Carunasta ja Fortumin Saksan-seikkailusta. Kun aihe Carunan omistuksen muuttuessa tuli jälleen ajankohtaiseksi, ratkaisuksi tarjottiin kotimaista omistajaa.

Puheet ruokkivat mielikuvaa, että varsinainen ongelma olisi omistajan kotimaa eikä sääntely. Caruna-ku­vion tarjoama peili ei kelpaa poliitikoille.

Mikä sitten olisi se kotimainen omistaja? Verkkojen tuotto ei sopinut Fortumin kunnianhimoiseen strate­giaan, ja eläkeyhtiöt on juuri vapautettu maailmalle ottamaan suurempaa sijoitusriskiä.

Suomen valtio tekisi kotiläksynsä parhaiten, jos se pohtisi, mikä olisi viisasta sääntelyä. Sähkön kulutus ja tuotanto muuttuvat kovaa vauhtia, ja sähkönsiirto on paitsi huoltovarmuutta myös osa kasvupolitiikkaa. Hyvä sääntely kannustaa markkinavoimia toimimaan järkevästi kuluttajien ja kansantalouden kannalta.