Opettaja jonka ympäriltä seinät vietiin

Nyt valta ja ääni on ihmisillä, joista kasvatettiin koulussa nöyriä kansalaisia, Tuoma Kyrö kirjoittaa.

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Tuomas Kyrö
Kirjoittaja on kirjailija.
3 MIN

Pisa-tulokset lävähtivät eteemme kuin verikoetulokset Omakantaan. Paljon oli punaisella, nyt soitto lääkärille.

Kysyin ratkaisua tutulta opettajalta, joka on työskennellyt alakouluissa 20 vuoden ajan. Juoksuhaudassa, kuraportaassa. Hän on se, jonka on noudatettava opetussuunnitelmaa, vaikka oppilasmäärä, keskittymishäiriöt ja käyttäytymishäiriöt kasvavat. Hänen on opetettava lapsiamme, vaikka ympäriltä seinät viedään.

Ratkaisu oli helppo: ”pienemmät ryhmäkoot, paperikirjat, riittävästä hyvinvoivia hurtilla huumorilla varustettuja koulutettuja aikuisia”. Usein sanotaan, että vaikeisiin ongelmiin ei ole helppoja ratkaisuja. Ehkä tuossa on. Epäilen vain ovatko aikuiset valmiita tähän. Millaiset tulokset itse saisimme mistään testistä?

Upseerit valmistautuvat edelliseen sotaan. Hankitaan keppejä, kun jossain on jo keksitty jousiaseet. Nyt valta ja ääni on ihmisillä, joiden koulunkäynnissä keskeistä oli marginaalien vetäminen, pituusjonossa seisominen, hiljaaoleminen, ulkoaopettelu.

Olen yksi heistä.

Kouluaikanani kasvatettiin nöyrää ja kunniallista kansalaista. Tieto taottiin teknisen työn vasaralla takaraivoon. Kysymykset ja kyseenalaistaminen olivat kiellettyjä.

Kun matematiikan laskuihin ilmestyivät kirjaimet, kuten X, kysyin Bertolt Brechtin koulimana: ”Miksi toi menee noin?” Opettaja katsoi halveksuen. Seuraavaksi oli uskonnon tunti ja vaikea käsite, armo. Kysyin: ”Miksi toi menee noin?” Välitön poisto luokasta käytävään miettimään, milloin sitä hubbabubbapurkan hajuista suuta kannattaa aukoa.

Helpoimpana ratkaisuna tulosten parantamiseksi pidetään älypuhelinten käyttökieltoa. Siis lapsilta, ei aikuisilta, joiden ruutuaika on päivässä seitsemän tuntia kolmetoista minuuttia.

Annetaan lapsille kynä ja laskutikku, aikuisille rajaton aivomädätys ja tekoälyn tuottamat raportit ja sisällöt. Voidaan tuoda liikuntatunnille takaisin köysi, jota meidän 1980-luvulla piti kiivetä kohti huippua. Kyllä oppivat natiaiset, mitä tarkoittavat palaneet kämmenet ja häpeä. Myös kaikkinainen ulkonäköön, puheentuottamiseen ja sosiaaliluokkaan kohdistuva jatkuva paine tuottaa parempia tuloksia ja onnellisia opetusministereitä.

Palauttaisiko lempeä kurikoulu ykkössijan? Matkittaisiinko meitä taas kuin 2000-luvun alkupuolen digikolmiloikkaa, jonka kaksi ensimmäistä loikkaa menivät oikein hyvin. Vauhti jatkui väkevästi eteenpäin, mutta kolmas hyppy ohjasi polarisaatioon ja mielenterveystoimistoon. Luultavasti saamme päteviä koululaisia, jotka tipahtavat idioottien yhteiskuntaan kuin E. T.

Myös kerrottiin, että lapset eivät enää taistele, kamppaile, pinnistele, sinnittele. Liittyisikö mitenkään siihen, että vanhemmat eivät jaksa kävelle hampurilaisravintolaan, vaan tilaavat kassillisen majoneesia tursuavaa paskaa ja sen jälkeen laihdutuslääkkeet apteekista. Tärkeää on, että lähettiä ei tarvitse kohdata silmästä silmään, vaan ruoka vain jätetään oven taakse.

Mikä ratkaisuksi?

Myös aikuisille on palautettava paperiset kirjat, kynät ja pienemmät sosiaalisen median ryhmäkoot. Hyvinvoivat, hurtilla huumorilla varustetut, koulutetut kanssakulkijat pitävät pään kunnossa. Ja huumorin on oltava uudessa opetussuunnitelmassa oppiaineena. Mikään muu ei opeta paremmin suhteellistamista, itse­ymmärrystä ja luovuutta.