Venäjä ja Turkki jakavat Syyriaa etupiireihin – Tulitauko ehkä pelkkä hengenveto ennen seuraavaa taistelua
Syyrian rauhaa edistetään nyt nujertamalla kapinallisia.
Oletko hallituksen vai kapinallisten puolella, Ahmedilta kysyttiin. ”Olen veden ja sähkön puolella”, hän vastasi.
Näin tiivistää ruohonjuuritason rauhanhankkeita edistävän syyrialaisten Common Space Initiative -järjestön johtaja Omar Abdelaziz Hallaj tavallisten syyrialaisten tuntemukset kuusi vuotta jatkuneen tuhoisan sisällissodan keskellä.
Syvään nihilismiin on karmeat perusteet. Sodassa on maaliskuun 2011 jälkeen kuollut yli 300 000 ihmistä. Ennen sotaa Syyriassa oli 22 miljoonaa asukkaasta. Virallisesti 4,8 miljoonaa, käytännössä ehkä kuusi miljoonaa on paennut maasta. Kahdeksan miljoonaa on evakkoina kotimaassaan.
Humanitaarista apua tarvitsee 13,5 miljoonaa syyrialaista. Pelkästään välittömään hätäapuun tarvitaan tänä vuonna 3,1 miljardia euroa.
Lisäksi tarvitaan 4,3 miljardia euroa uutta rahoitusta naapurimaihin paenneiden syyrialaisten tukemiseen, laskee YK, joka julkisti Syyrian pakolaisia ja humanitaarista apua koskevat suunnitelmansa vuosille 2017–2018 tiistaina 24.1. Helsingissä pidetyssä kansainvälisessä Syyria-kokouksessa.
Mikään ei takaa, että tästä vuodesta muodostuu yhtään parempi kuin aiemmista. Vaikka Syyriassa vallitsee muodollisesti tulitauko, rauhanratkaisu on yhä kireässä umpisolmussa.
”Silti nyt on aukeamassa mahdollisuuksia, joihin pitäisi tarttua”, Hallaj sanoo.
Yksi mahdollisuuksista on syvä uupumus. Syyrian naapurimaan Libanonin 15 vuotta kestänyt armoton sisällissota laantui vasta vuonna 1990, kun koko kansa hoippui polvillaan eikä enää yksinkertaisesti jaksanut sotia.
Silloin tilanteeseen yhdistyi Persianlahden sotaa valmisteelleen kansainvälisen yhteisön uudelleen virinnyt tarve ratkaista ongelma. Syntyi yhdistelmä, jonka pohjalta toisiaan karttaneet osapuolet saattoivat ensin kohdata ja alkaa sitten tasoitella jyrkkiä erimielisyyksiään.
Syyrian tilanne on monimutkaisempi ja aikaansaatu tuho moninkertainen Libanoniin verrattuna, mutta Hallaj näkee myös yhtäläisyyksiä.
”Monet varjelevat yhä omaa selitystään, mutta ideologiset erot eivät enää ole yhtä suuri este vuoropuhelulle. Koska ihmiset ovat loputtoman väsyneitä epätoivoon ja kurjuuteen, he ovat alkaneet hyväksyä, että ainoa tapa selviytyä hengissä tästä kurimuksesta on ryhtyä yhdessä hakemaan ratkaisua, eikä uskoa, että se tulisi jostain ulkoapäin. He alkavat nähdä, että myös heissä itsessäänkin on arvostelun aihetta.”
Hallaj korostaa, että vaikka rauha voi syntyä vain jos syyrialaiset itse sitä haluavat, sen kätilöiksi tarvitaan ulkopuolisia.
Helsingin YK-kokouksessa 24.1. ja sen yhteydessä pidetyssä kansalaisjärjestöjen tapahtumassa 23.1. vieraillut Hallaj vetää Suomen Lähetysseuran johtamaa Syria Initiativea, joka on suurin Suomen rahoittama rauhanhanke.
Syria Initiativen tavoite on tukea ja voimistaa ruohonjuuritason rauhanaktivisteja ja lisätä vuoropuhelua. Se välittää tavallisten syyrialaisten mielipiteitä kansainvälisen yhteisön hankkeisiin ja kansainvälisiin rauhanneuvotteluihin.
Hallaj ja kansalaisjärjestöt vaativat, että kansainvälisen yhteisön pitää jatkossa ottaa syyrialaiset paljon paremmin mukaan heitä koskevien apuhankkeiden ja rauhanponnistelujen suunnitteluun sekä toteutukseen.
Eivätkä vain samanmieliset vaan kaikki osapuolet.
”Todellinen rauha syntyy vasta silloin, kun ei tyydytä neuvottelemaan vain mukavimpien vaan myös vaikeimpien vastustajien kanssa”, Hallaj muistuttaa.
Syyriassa on edelleen runsaasti tahoja, jotka hyötyvät sodan jatkumisesta.
Tässä piilevät Syyrian rauhan suurimmat ongelmat. Venäjän johdolla viime joulukuussa neuvotellun aselevon piirissä ei ole ääri-islamilainen asejärjestö Isis eivätkä monet muut jihadistien asejoukot.
Niiden edustajia ei nähty myöskään Kazakstanin pääkaupungissa Astanassa 23. tammikuuta käynnistyneissä ensimmäisissä suorissa rauhantunnusteluissa hallituksen ja heitä vastustavien aseellisten kapinallisjoukkojen välillä. Myös pohjoisosiin itsehallintoalueen perustaneet Syyrian kurdit on pidetty pitkälti sivussa neuvotteluista.
Venäjän, Turkin ja Iranin välityksellä käynnistetyt yritykset löytää yhteinen linja siitä, miten ja millaisin tavoittein kohta kuusi vuotta jatkunutta sisällissotaa voidaan ryhtyä lopettamaan, ajautuivat heti keskinäiseksi syyttelyksi.
Hallaj muistuttaa, että Syyriassa on edelleen runsaasti tahoja, jotka hyötyvät sodan jatkumisesta.
”Paikalliset sotaherrat toimivat aputoimitusten portinvartijoina eivätkä halua luopua tulonlähteistään. Pitkällä tähtäimellä heillekin on löydettävä osa, joka hyödyttää heitä niin paljon, että he voivat jättää sotimisen. Paikallistason keskusteluilla tätä voi pohjustaa.”
Toisen mahdollisuuden luo se, että tilanne Syyriassa on muuttunut merkittävästi sen jälkeen kun maan pohjoisosien valtakeskuksen Aleppon neljä vuotta kestänyt valtaussota päättyi joulukuussa Venäjän rajujen pommitusten jälkeen Syyrian armeijan voittoon.
Venäjä on siitä lähtien esiintynyt Syyrian kriisin ratkaisun kannalta merkittävimpänä kansainvälisenä rauhanrakentajana.
Venäjän tavoite on ollut koko Syyrian sodan ajan pitää vallassa presidentti Bashar al-Assadin hallinto.
Se haluaa säilyttää ainoan merkittävän liittolaisensa Lähi-idässä ja ainoan laivastoasemansa Välimerellä sekä osoittaa olevansa suurvalta, jolla on sana sanottavanaan Lähi-idässä siinä missä Yhdysvalloillakin.
Tässä Venäjä näyttää onnistuneen. Moskova pelasti al-Assadin hallinnon alkamalla tukea romahtamaisillaan ollutta Syyrian armeijaa sotilaallisesti vuonna 2015. Sen jälkeen armeija on ajanut kapinalliset hajalleen ja ulos kaikista maan merkittävistä kaupungeista.
Pelastaakseen kasvonsa ja Turkin edut Erdoğanin oli pakko liittoutua Venäjän kanssa.
Al-Assadin hallinnon kaatamiseen tähdänneiden Yhdysvaltojen ja länsimaiden on enää lähes mahdotonta löytää tehtävään kykeneviä ”maltillisia” kapinallisryhmiä.
”Voimatasapaino alueella on muuttunut”, Hallaj sanoo. ”Syyrialaisten yleinen käsitys on, että kansainvälinen yhteisö on enemmän tai vähemmän hyväksynyt, että Venäjä on ottanut ohjat Syyrian ratkaisun tavoittelussa.”
Al-Assad ja Venäjä saavuttivat Aleppossa sen, mihin Irakin hallitus ja Yhdysvallat eivät vielä ole kyenneet Mosulissa – huolimatta siitä, että amerikkalaiset ovat kahden viime vuoden aikana tehneet Irakissa ja Syyriassa yli 16 000 ilmaiskua.
Vertaus on Washingtonille kirvelevä, samoin se, että sotaonnen kääntymisessä myös Iranilla on merkittävä osa. Syyria on Iranin tärkein arabiliittolainen. Hallituksen puolella sotii Iranin vallankumouskaartin valiojoukkoja ja tuhansia Iranin varustaman libanonilaisen Hizbollah-asejärjestön sotureita.
Aleppon valtaus nöyryytti myös Turkin itsevaltaista presidenttiä Recep Tayyip Erdoğania, joka tuki sitä puolustaneita kapinallisia ja on sodan alusta asti halunnut kukistaa syvästi inhoamansa al-Assadin keinoilla millä hyvänsä.
Pelastaakseen kasvonsa ja Turkin strategiset edut Erdoğanin oli kuitenkin pakko liittoutua Venäjän kanssa, vaikka maat tukevat sodan eri osapuolia ja ovat kiistelleet vuosisatojen ajan katkerasti vaikutusvallasta Kaukasian ja Mustanmeren alueella.
Turkki ja Venäjä ajautuivat marraskuussa 2015 lähes sotatilan partaalle Turkin ammuttua alas Syyriaan ilmaiskuja tehneen venäläishävittäjän väitettyään sen loukannen ilmatilaansa.
Turkin heinäkuinen vallankaappausyritys tarjosi tilaisuuden suhteiden palauttamiselle. Putin hyödynsi tilanteen lähettämällä heti voimakkaan henkilökohtaisen tuenilmauksen Erdoğanille.
Nyt Putin ja Erdoğan ovat jakamassa Syyriaa etupiireihin tavalla, joka tuo mieleen Venäjän ja natsi-Saksan sopimuksen Puolan jaosta toisen maailmansodan alla.
Venäjälle on eduksi saada sotilaallisesti vahva ja aktiivinen Turkki ratkaisumalliensa pönkittäjäksi. Samalla Turkin rooli Venäjän kumppanina luo hämminkiä puolustusliitto Naton sisälle.
Nato-maiden lentokoneet iskevät Isisin asemiin Syyriassa ja Irakissa Incirlikin lentotukikohdasta Turkista.
Erdoğan on jo kerran estänyt joukkojen toiminnan vastalaukseeksi Yhdysvalloille ja EU:lle, jotka ovat moittineet hänen tylyä tapaansa käyttää vallankaappausyritystä hyväkseen vastustajiensa nujertamiseen sekä sitä, että Turkki kurdien asemaa heikentääkseen katsoi kauan läpi sormiensa Isisin toimia raja-alueillaan.
Tulitauko tarkottaa usein yksinkertaisesti taukoa tulituksessa, jonka aikana osapuolet vetävät henkeä ja varustautuvat aloittaakseen uuden taisteluvaiheen. Näin voi olla laita myös Syyriassa.
Eri kapinallisryhmien, Isisin ja muiden ääri-islamilaisten asejoukkojen vallassa on noin kuudesosa maasta, Syrian Observatory for Human Rights -järjestö arvioi.
Isisillä on ”pääkaupunkinsa” Raqqan lisäksi yhä laajoja alueita pohjoisessa ja idässä. Se on kuitenkin alkanut propagandassaan pohjustaa muodonmuutosta suuria maa-alueita hallitsevasta ”islamilaisesta valtiosta” takaisin terrori-iskuja ja sissisotaa käyväksi järjestöksi.
Isisin häätö Raqqasta ei toisi Syyriaan rauhaa. Venäjän ja Syyrian tavoitteena on palauttaa kaikki kapinallisalueet hallituksen valvontaan. Siksi Venäjän pommimatot putoavat jatkossakin taivaalta niihin ”terroristikohteisiin”, jotka Syyrian hallitus haluaa vallata.
Turkin ”sota Isisiä vastaan” taas tapahtuu Syyrian pohjoisosien kurdihallinnon horjuttamiseksi.
Koska kurdit ovat osoittautuneet tehokkaiksi taistelijoiksi Isisiä vastaan, Yhdysvallat on Turkin vastustuksesta huolimatta tukenut heitä. Kurdien YPG-itsepuolustusjoukot muodostavat lännen tukeman SDF:n eli Syyrian demokraattisten joukkojen selkärangan.
SDF on vallannut laajoja alueita Isisiltä ja edennyt Raqqan tuntumaan. Sen menestys uhkaa kuitenkin Turkkia.
Kurdit ovat jo pitkälti toteuttaneet Erdoğanin pahimman painajaisen, luoneet valtiota muistuttavan itsehallintoalueensa Rojavan Turkin rajalle. Sillä on tiiviit ja lämpimät suhteet Turkin kurdien itsehallintoa aseellisesti ajavan Kurdistamin työväenpuolueen KDP:n kanssa.
Estääkseen Rojavan läntisintä maakuntaa, Aleppon liepeillä sijaitsevaa Afrinia, yhdistymästä muuhun kurdialueeseen, Turkin armeija lähetti viime kesänä alueelle maajoukkoja. Kurdit ovat sen jälkeen pysäyttäneet etenemisensä tähän suuntaan.
Ei ole sattumaa, että Venäjä ja Turkki tekivät ensimmäiset yhteiset ilmaiskunsa Syyriassa ”Isisin kohteisiin” 18. tammikuuta juuri tällä alueella.
”Kansainvälinen yhteisö on pettänyt Syyrian lapset kuuden vuoden ajan ja pettää edelleen.”
Toisaalta Venäjä ei pidä kurdeja vihollisina. Myös al-Assad on paljolti jättänyt heidät rauhaan kurdien pidättäydyttyä pääasiassa sotatoimista hallituksen joukkoja vastaan.
Erdoğan saattaakin joutua hyväksymään kurdien itsehallintoalueen Syyriassa, jos saa takuut, että se eristetään tiukasti Turkista.
Se, onko kyseessä muodollisesti sota vai jatkuvien terroritekojen sävyttämä, enemmän tai vähemmän paikalleen jäätynyt konflikti, on kuitenkin samantekevää siitä kärsiville, muistuttaa syyrialaisten tärkeimmäm kansainvälisen auttajan YK:n lastenjärjestön Unicefin Lähi-idän aluejohtaja Geert Cappelaere.
”Ilman vuoropuhelua saattaa hankkia sotilaallisen voiton, mutta arjessa sillä ei ole arvoa eikä tehoa.”
”Kansainvälinen yhteisö on pettänyt Syyrian lapset kuuden vuoden ajan ja pettää edelleen. Se ei vaaranna yksin heidän elämäänsä, vaan koko alueen tulevaisuuden. Heidät on vangittu keskelle jatkuvaa painajaista. Ilman rauhaa voimme tehdä heidän elämänsä hiukan siedettävämmäksi, mutta valitettavasti epäonnistumme usein.”