Terveisiä Venäjän netistä: ”Ihmiset eivät ole nukkeja – tulee vaihe, jolloin halutaan vaihtaa sankareita”
Asiantuntijat: Venäjän järjestelmä pysyy koossa vain propagandan voimalla.
Varoituksen esittää kaksi venäläistä asiantuntijaa samaan aikaan. Molemmat viittaavat siihen, miten propagandan loppuminen muutti neuvostokansalaisten mielipiteet hetkessä.
Mielipidemittauksilla on Venäjällä nykyisin vain vähän arvoa.
”Kantoja kysytään ihmisiltä, jotka eivät ole aikoihin valinneet muuta kuin kylpyhuoneen varusteita remonttia tehdessään. Jos minulta udellaan, otanko mieluummin katkarapuja vai tattaripuuroa eikä rahaa ole rapuihin, kysymys on turha. Kun vaaleissa ei enää ole valinnan elementtiä, vastauksilla ei ole merkitystä.”
Näin lataa Kremlin sisäpiiriin kevääseen 2011 kuulunut Gleb Pavlovski Gazeta.run haastattelussa. Hän aloitti jo Boris Jeltsinin presidenttikaudella venäläisittäin politiikan teknologiksi kutsutun taustavaikuttajan tai manipuloijan uran.
Moni venäläinen on vakuuttanut selättävänsä elintarvikkeiden tuontikiellon turvaamalla perinteiseen tattaripuuroon. Näin on ilmoittanut jopa yksityistämisen avainmiehenä muistettu, nykyinen nanoteknologian yrityksen johtaja Anatoli Tšubais.
Rahaeliittiin kuuluvan Tšubaisin ei ole pakko tyytyä tattariin toisin kuin monien muiden. Eläkeläisiä koettelee vielä tattariryynien kallistuminen marraskuun alkupuolella peräti 27,5 prosentilla.
Myös lihan hinta on noussut yhtä roimasti, mutta vähitellen. Sianliha ja kana maksavat noin neljänneksen enemmän kuin alkuvuodesta.
Tattaria on lisäksi ruvettu hamstraamaan. Kotimaisella tuotantoalueella Altain tasavallassa on ollut osittainen kato, mutta viranomaiset vakuuttavat ryynien riittävän. Nettilehtien mukaan erään kauppaketjun myyntirajoitus tattaripakettien ostomääristä liittyy tarjoushintaan.
Satu ihanista mielipidekyselyistä. Näin suoraan otsikoi verkkolehti Fontanka.ru Pietarin eurooppalaisen yliopiston professori Dmitri Travinin kirjoituksen, jossa taloustieteilijä nollaa gallupit.
Ongelmana ei Travinin mielestä ole niinkään joidenkin sosiologien taipumus disinformaatioon. Sen sijaan tutkimuksia vääristää kysymysten muotoilu niin, että tuotetaan tilaajan toivoma vastaus riippumatta siitä, mitä vastaaja ajattelee.
Pavlovskin tapaan Travinkin vinoilee eliitin suuntaan. Hän havainnollistaa esimerkillä, jossa tiedustellaan, miellyttääkö teitä amerikkalaisen elämäntavan propagointi. Kysymykseen eivät vastaa myöntävästi edes sellaiset, jotka professorin mukaan todellisuudessa rakastavat juuri samaista mallia. Venäjän johdon lännenvastaisuuteen liittyy saumattomasti halu hankkia läntistä luksustavaraa.
Kun presidentti Vladimir Putinia on ruvettu pitämään Venäjän symbolina, Pavlovski tulkitsee asenteen itsepuolustukseksi. Pohjimmiltaan valtaa ei rakasteta, muttei liioin siedetä arvostelua, koska ihmiset ovat epävarmoja omasta ja maan tulevaisuudesta. Lisäksi he ovat peloissaan.
Politiikan tutkija Pavlovski selittää moisen henkisen tilan sillä, että venäläiset ovat traumatisoituneita eri syistä.
Hän rinnastaa, miten Tšetšenian ensimmäisen sodan aikana uskottiin, että Venäjän kohtalo ratkeaa Tšetšeniassa, sillä Kaukasian irrottautuminen näytti silloin mahdolliselta.
Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Venäjän kohtalo ratkaistaan Putinissa, mutta Pavlovskin mukaan Venäjän vahvuus on kuitenkin sen näkymättömässä sosiaalisessa pääomassa, solidaarisuudessa ja ihmisten välisessä luottamuksessa.
Solidaarisuus ei ole Pavlovskin mielestä kadonnut, vaikka siltä usein tuntuu ja siksi kauhussa apuun huudetaan juuri Putinia.
Lopputulemana valtaa kohtaan tunnettu luottamus voi muuttua milloin tahansa syväksi epäluottamukseksi, muistuttaa Pavlovski. Hän vertaa Neuvostoliiton viime vuosiin, jolloin kävi juuri niin.
”Ihmiset eivät ole nukkeja. Tulee vaihe, jolloin näytelmä alkaa kyllästyttää ja halutaan vaihtaa sankareita”, Pavlovski ennustaa.
Hän uskoo, että silloin venäläiset kompensoivat aktiivisuudellaan pitkän toimettomuuden ja uusi sankari voi olla kuka tahansa.
Samaa ilmiötä peilaaa myös professori Travin, joka pitää mielipidemittauksissa heijastuvaa venäläisten valtaenemmistön tuntemaa iloa Krimistä seurauksena monivuotisesta television propagandasta. Sen kääntöpuolena on jätetty välittämättä paljon tietoa.
Jos televisioon päästettäisiin ukrainalaiset poliitikot ja kerrottaisiin, miten oligarkit rahastavat Krimiin liittyvillä valtion hankinnoilla ja kuinka investoinnit taloudessa ovat lännen pakotteiden myötä hyytyneet, mielipiteet voisivat Travinin mukaan muuttua voimakkaasti.
Pietarilaisprofessori rinnastaa Pavlovskin tapaan, mitä tapahtui, kun neuvostopropagandalle vastakkaiset ajatukset pääsivät perestroikan myötä ääneen televisiossa. Sama voisi toistua näkemyksissä Krimistä, jos parhaaseen katseluaikaan aiheesta tarjottaisiin virallisesta linjasta poikkeavaa informaatioita.
Travin tulkitsee koko Venäjän järjestelmän pysyvän tällä hetkellä koossa propagandan voimalla. Hän arvelee, ettei Kreml luovuta ilman taistelua kenellekään tilaisuutta päästä puhumaan kansalle suoraan television välityksellä.
”Laatikon” valvonta on Travinin mielestä tärkeämpää kuin mitkään talouden kehitysohjelmat.
Pavlovski rinnastaa Venäjän nykyisen poliittisen kehitysvaiheen vanhentuneeseen koneeseen, joka vielä toimii, mutta varaosia ei ole enää saatavissa.
Lännessä vastaava kriisi hoidetaan vaaleilla. Sen sijaan Venäjällä hallinto on valinnut seuraajansa.
Pavlovski kehottaakin johtoa huolehtimaan tulevasta, sillä muuten tehtävän hoito voi jäädä, kuten hän ilmaisee, ”epäpäteville henkilöille”.
Samalla kun Pavlovski kuuluttaa täysin uusia voimia maan johtoon, hän luonnehtii Putinia pelästyneeksi. Hän kiinnittää huomiota siihen, miten Krimin operaation ja myöhempien tapahtumien välillä on selkeä ero.
”Krimin jälkeen toiminta on ollut improvisaatioita ja reaktioita muiden toimenpiteisiin.”
Muutenkin Pavlovski sanoo suorat sanat Novorossijasta. Siellä ollaan, jottei tarvitse ryhtyä Venäjän omien ja liian hankalien ongelmien hoitoon.
Hän ihmettelee, ovatko asiat kotimaassa todella niin hyvin, että maan johdolla on varaa käyttää voimavaransa Luhanskista ja Donetskista huolehtimiseen.
Selityksenä hän epäilee, ettei johto tiedä, mitä tehdä. ”Kun ei tiedetä, mihin ollaan menossa, tehdään virheitä.”
Pavlonski varoittaa seurauksista, jos Putinkin unohtaisi johtavansa Venäjää eikä Novorossijaa. Näin on käynyt jo joidenkin kuvernöörien kohdalla.
Pavlovski antaa Venäjälle aikaa kaksi kolme vuotta. Lisäksi hän korostaa, miten Australiassa pidetty G20-ryhmän huippukokous näytti, kuinka virheellistä oli kuvitella juhlien jälkeinen tulevaisuus ilman krapulaa.
Hän näkee Kiinan voittavan vallitsevissa oloissa ja painottaa, ettei Venäjä ole voittajan asemassa tekipä mitä hyvänsä. Tilanne on huono, ja Pavlovski viittaa vielä Keski-Aasiaan, jossa eletään vakaata vaihetta, mutta moni asia voi muuttua seuraavan viiden vuoden aikana.
Keski-Aasian avainmaita Kazakstania ja Uzbekistania johtavat ikääntyneet jo Neuvostoliiton aikana avaintehtäviin nousseet johtajat, Nursultan Nazarbajev ja Islom Karimov.
Molempien perheiden ympärillä leijuu monenlaisia korruptiojuttuja, joissa ei puhuta pikkurahoista. On täysin mahdollista, että myös näissä maissa kansalaiset haluavat jonain päivänä puhdistaa valtakoneiston kuten Ukrainassa.
”Katastrofit Venäjällä sattuvat aina yllättäen. On vaikea sanoa, milloin tulee kohtalokas epäonnistuminen”, Pavlovski ennakoi.
Yhtä hän pitää kuitenkin varmana: jos johto ei tee mitään, tilanne johtaa klaanien sotaan.