The Economist: Entinen korkea virkamies kertoo, miten Putinin ote kirpoaa

Vladimir Putin on ajanut Venäjän umpikujaan, ja jokainen hänen toimensa vallan säilyttämiseksi kiihdyttää rappiota, kirjoittaa The Economistissa entinen Venäjän hallituksen korkea virkamies.

Lehdessä on palsta, johon nimekkäät asiatuntijat kutsutaan kirjoittajiksi. Tällä kertaa kirjoittajan nimeä ei kuitenkaan mainita. Lehti esittelee hänet vain hänen taustallaan ja nimellä Anonymous, nimetön.

Kirjoittajan mukaan laajan ilmapiirin muutoksen eliitin sisällä voi havaita korkeiden virkamiesten, alueiden johtajien ja liikemiesten kielenkäytöstä. Aiemmin sodasta Ukrainassa puhuttiin ”meidän” sotanamme, johon ”me” suhtauduimme jollain tavalla. Nyt tapahtumat liittyvät vain ”häneen” eli Putiniin.

Jos aiemmin puhuttiin siitä, mitä Putin tekee, nyt tulevaisuuteen viitataan tavalla, joka toteutuu hänestä riippumatta, mahdollisesti jopa ilman häntä.

Putin aloitti sodan säilyttääkseen valtansa ja luomansa järjestelmän. Ironista kyllä, nyt venäläiset alkavat kuvitella tulevaisuutta ilman häntä. Miksi?

Ensimmäinen syy on sodan kustannusten kasvu. Alun perin kyse oli erikoisoperaatiosta, jonka toteuttaisivat valikoidut ryhmät. Nyt sota vaikuttaa kaikkeen: inflaatio ja verot nousevat, infrastruktuuri murenee ja sensuuri ja kiellot lisääntyvät.

Toiseksi eliitit joutuvat nykyisin sopeutumaan oloihin Venäjällä. Kun heidän omaisuutensa oli lännessä, kiistat ratkaistiin sikäläisissä tuomioistuimissa ja välityselimissä. Nyt konfliktit pitää ratkaista Venäjällä ilman toimivia instituutioita. Meneillään on eliitin varallisuuden merkittävin uusjako 1990-luvun yksityistämisen jälkeen, mutta ilman kunnollisia sääntöjä.

Kolmanneksi Venäjä ei muokkaa uutta maailmanjärjestystä, vaan se on vain kiihdyttänyt sen muutosta. Eurooppaa ei voi enää ohjailla kaasuriippuvuudella, eikä turvallisuusneuvoston pysyvän jäsenen asemalla ole merkitystä YK:n heikentyessä. Kun sääntöihin perustuva järjestelmä hajoaa, myös Venäjän kyky vaikuttaa vähenee.

Venäjällä ei ole enää ulkoista mallia, johon se itseään vertaisi. Jos maan haluaisi muuttuvan, se pitäisi perustella sisäisillä syillä, mutta niitä ei ole löydetty. Kyse ei ole vain ideologisesta ongelmasta vaan koko järjestelmän kyvystä toimia.

Neljäs muutos on valvonnan lisääntyminen ilman vastapainoksi tarjottavaa hyötyä. Aiemmin valtio pysyi poissa kansalaisten yksityiselämästä, kunhan kansalaiset pysyivät poissa politiikasta. Uskollisuuden vastapainoksi tarjottiin paranevaa elintasoa. Nyt kurinalaisuutta vaaditaan ilman mitään vastinetta.

Kirjoittajan mukaan on syntynyt tilanne, jossa jokainen muutos voi olla siirto kohti huonompaa. Putinin jokainen toimi, olipa se sortotoimien kiristäminen tai uusien konfliktien synnyttäminen, voi vain kiihdyttää rappiota. Järjestelmä ei kaadu heti. Vaikka se säilyttää väkivallan monopolin, se on menettänyt monopolinsa tulevaisuuteen.