Lennonjohtajat suunnittelevat laajoja lakkoja

Finavia
Teksti
Jyri Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Eurooppalainen taivas on riitaisa: Eurooppalaiset lennonjohtajat suunnittelevat lakkoja lokakuun 10. päiväksi, ja neuvottelut Suomen lennonjohtajien uudesta työehtosopimuksesta ovat täysin takalukossa.

EU:n komissio esitti jo toistakymmentä vuotta sitten eurooppalaisen lennonjohtojärjestelmän uudistamista. Projektille annettiin uljaalta kalskahtava nimi Yhteinen eurooppalainen taivas (Single European Sky eli SES), ja sen tavoitteena oli parantaa lennonjohtojärjestelmän turvallisuutta ja laskea merkittävästi sen kustannuksia.

Toistaiseksi ei ole saatu aikaan muuta kuin riitoja. Virolainen liikennekomissaari Siim Kallas esitteli päättyneenä kesänä jo kolmannen SES-version lyhenteellä SES2+. Se sai lennonjohtajat pillastumaan täysin.

14000 lennonjohtajan toimintapäivä

Ranskalaiset lennonjohtajat lakkoilivat uutta ehdotusta vastaan jo kesäkuussa. Lokakuun 10. päivänä 27 maan 14000 lennonjohtajaa aikovat järjestää ”toimintapäivän” SES2+-hanketta vastaan. Ainakin Saksassa on jo sanottu mitä toimintapäivä tarkoittaa. Saksalaiset lennonjohtajat ovat silloin lakossa.

Suomalaiset sen sijaan eivät ole, eivät ainakaan tästä syystä. Suomen Lennonjohtajien Yhdistyksen SLJY:n puheenjohtajan Sami Fabritiuksen mukaan SLJY ei ole lakkohankkeen takana olevan eurooppalaisten lennonjohtajien yhdistyksen ATCEUC:n jäsen kuten ei ole myöskään ruotsalaisten lennonjohtajien yhdistys.

Suomesta pääsee siis Ruotsiin ja itään Aasiaan. Silti toimintapäivästä saattaa tulla suomalaisessakin lentoliikenteessä suuren sekasorron päivä.

Työrauha on uhattu myös meillä ja ihan kotoisista syistä.

Keväästä lähtien sopimuksettomassa tilassa ollut SLJY hylkäsi tällä viikolla valtakunnansovittelijan ehdotuksen uudeksi työehtosopimukseksi. Tampereen aluelennonjohdossa on jo jonkin aikaa ollut käynnissä rajoitettu työtaistelu ja kireä tilanne SLJY:n ja työnantajan eli Finavian välillä saattaa hyvinkin johtaa laajempaankin lakkoon.

Kynnyskysymykseksi on noussut aluelennonjohdon kohtalo. Finavia haluaisi siirtää sen säästösyistä Tampereen Aitovuoresta Helsinki-Vantaalle. SLJY sanoo ehdottomasti ei.

Lisäksi riidellään työehdoista, mutta ei rahasta.

Fabritius sanoo jäsenistönsä tyytyvän yleisen linjan vaatimattomiin palkankorotuksiin, mutta torjuvan jyrkästi Finavian ehdottamat työehtojen heikennykset.

SES:stä uhkaa tulla susi

EU-komissio lähti ajamaan yhtenäistä eurooppalaista taivasta hyvinkin perustelluista syistä.

EU:n lennonjohtojärjestelmä on erittäin pirstaleinen ja noudattaa pitkälle kansallisvaltioiden rajoja. Komissio arvioi, että yhtenäistämisellä voitaisiin saavuttaa merkittäviä säästöjä ja välttää järjestelmän täydellinen tukehtuminen.

SES:n ensimmäinen konkreettinen askel oli luoda isoja, monien maiden ilmatilat yhdistäviä toiminnallisia ilmatilalohkoja, jotka tunnetaan lyhenteellä FAB (Functional Airspace Block). Takaraja oli viime vuoden loppu. Kartoilla on nyt yhdeksän FAB:tä. Suomi kuuluu lohkoon, jossa mukana ovat myös Viro, Latvia ja Norja.

Karttaharjoituksen lisäksi muuta ei olekaan tapahtunut. Komissio on uhannut haastaa kaikki jäsenmaat tuomioistuimeen vitkuttelun vuoksi.

Ilmeisesti juuri FAB-farssi sai Kallasin maljan kuohahtamaan yli. Tuloksena oli SES2+. Se toisti uudistuksen alkuperäiset tavoitteet, joiden mukaan lennonjohtojärjestelmän turvallisuuden pitäisi kymmenkertaistua, kapasiteetin kolminkertaistua ja kustannusten puolittua. Tähän pyritään muun muassa yksityistämällä ja kilpailuttamalla, ensin järjestelmän tukitoimintoja kuten lennonneuvontapalveluja ja myöhemmin myös varsinaista lennonjohtotoimintaa.

Lennonjohtajat älähtivät. Kukaan ei ymmärrä vaatimusta turvallisuuden kymmenkertaistamisesta, etenkään, kun sen kustannukset samalla puolitetaan. Lentoliikenteen turvallisuus on jo nyt huipputasolla ja yksi sen parhaita takaajia on lennonjohtojärjestelmä.

Kapasiteetin kasvullakaan ei nähdä suurta kiirettä, sillä johdettujen lentojen määrä on Euroopassa, Suomessakin, ollut pikemminkin laskussa.

Mallimaana Yhdysvallat

Yksityistäminen ja kilpailutus ei ole ihan uutta Euroopassa. Britanniassa ne on toteutettu kuten myös osassa Ruotsin maakuntakenttiä.

Myös Suomen lennonjohtajat epäilevät ja pelkäävät puheenjohtajansa Fabritiuksen mukaan tätä ilmiötä.
Finavian lennonvarmistusliiketoiminnan johtaja Raine Luojus vakuuttaa kuitenkin, ettei tällaisia suunnitelmia ole, ei edes tuki- saati sitten varsinaisessa lennonjohtotoiminnassa.

Koko SES-hankkeen mallimaa on Yhdysvallat, jossa lennonjohdon sanotaan olevan kaksin verroin tehokkaampi kuin Euroopassa. Tehokkuus ei ole järin suuri yllätys. Toimiva järjestelmä on paljon helpompi luoda yhden maan sisällä kuin 28 maan kesken.

Amerikkalaista lennonjohtojärjestelmää pyörittää kuitenkin julkinen viranomainen, liittovaltion ilmailuhallinto FAA, eikä sen yksityistämistä ole edes kaavailtu.