Agenttiarkisto aukeaa

Marraskuun neljäntenä päivänä Unkarissa avataan verkkosivusto, jossa kuka tahansa voi selata henkilötietoja kommunistiajan ilmiantajista. Ensimmäisessä vaiheessa julkistetaan lista 55 000–60 000 ihmisestä, joita valtiovalta yritti värvätä, osan onnistuneesti.

Lähes jokainen unkarilainen tulee löytämään arkistosta tuttujaan, Unkarin valtion turvallisuuspalvelujen historiallisen arkiston tutkimusjohtaja István Papp sanoi syyskuussa.

Aleksanteri-instituutin Itä-Euroopan tutkimuksen johtaja Katalin Miklóssy kuvailee julkistusta vallankumoukselliseksi.

”Missään muualla maailmassa ei ole tällaista vapautta. Tietojen katsomiseksi ei tarvitse rekisteröityä tai pyytää lupaa mistään”, hän sanoo.

Aiemmin tavalliset unkarilaiset saivat tutkia tietoja, joita kommunistihallinnolle oli raportoitu heistä itsestään tai heidän edesmenneistä lähi­omaisistaan. Historiantutkijat pääsivät käsiksi laajempaan aineistoon mutta vain, jos unkarilainen yliopisto oli hyväksynyt heidän tutkimussuunnitelmansa. Lisäksi tietoja saattoi pyytää julkisessa roolissa toimivista ihmisistä.

Esimerkiksi Itä-Saksan salaisen poliisin Stasin arkistoon pääsee tutustumaan vain rajatusti. Avoimimmat arkistot ovat olleet Tšekeissä ja Slovakiassa, mutta niihinkin on pitänyt rekisteröityä.

Arkistojen avaamisesta on väitelty vuosikymmeniä. Viktor Orbánin Fidesz-puolue torppasi opposition yritykset kolmekymmentä kertaa parlamentissa. Péter Magyarin hallitus on perustellut julkistusta sillä, että menneisyyden tunteminen on demokraattisen oikeusvaltion perusta.

Kaikkiaan arviolta 150 000–160 000 unkarilaista värvättiin kommunistiaikoina ilmoittamaan valtiolle lähipiiristään, ystävistään tai työkavereistaan.

Vuoden 1956 vallankumous oli herätys turvallisuusviranomaisille, Katalin Miklóssy sanoo. He kokivat, että tiedonkeruuta pitää tehostaa, koska valtava kapina voi saada alkunsa pienestä joukosta.

Opposition hajottamiseksi tietoa kerättiin yli miljoonasta ihmisestä noin kymmenen miljoonan asukkaan maassa.

Ilmiantajia oli kaikilla paikkakunnilla ja kaikissa yhteiskuntaluokissa, maanviljelijöistä kauppiaisiin, siivoojista opettajiin, tehdastyöläisistä opiskelijoihin ja kulttuurieliittiin.

Unkarilaistaustaisella Miklóssylla on ilmiöstä myös omakohtaista kokemusta.

Kun hän opiskeli 1980-luvulla Budapestissa oikeustieteitä, hän palasi kerran luentosaliin hakemaan sateenvarjoaan. Seminaarissa oli keskusteltu politiikan ja juridiikan suhteesta. Miklóssy löysi yllätyksekseen salista vihkon täynnä tekstiä.

”Joku kertoi siinä kaiken, mitä olimme puhuneet seminaarissa. Se oli silmiä avaavaa”, hän sanoo.

”Hän oli ehkä jättänyt vihkon jollekulle noudettavaksi.”

Miklóssy varoitti opiskelukavereitaan ilmiantajasta. Sen jälkeen kukaan ei enää uskaltanut puhua avoimesti. Hän muistaa myös, että pari hänen vuosiluokkansa opiskelijaa erotettiin yliopistosta. Osa opiskelijoista levitti tuohon aikaan toisilleen kopioita George Orwellin Eläinten vallankumouk­sesta.

Ilmiantajaksi ryhtyminen ei ollut kuitenkaan mustavalkoista. Huumeidenkäyttäjiä, alkoholisteja ja seksuaali­vähemmistöihin kuuluvia kiristettiin mukaan. Ilmoittamisesta saatettiin luvata palkaksi lääkkeitä vakavasti sairaalle omaiselle.

”On ihmisiä, jotka suostuivat tehtävään pakon edessä, mutta eivät koskaan ilmoittaneet mitään olennaista.”

Katalin Miklóssy suhtautuu arkiston avaamiseen varautuneesti.

Hän pitää ongelmallisena, että tiedot terveydentilasta, seksuaalisuudesta ja addiktioista mustataan, vaikka ne voisivat selittää ihmisten toimintaa.

Julkistus paljastaa vain osan agenteista, koska asiakirjoja­ tuhottiin jo sosialistivuosien aikana. Myös niiden jälkeen poliittisella eliitillä on ollut 35 vuotta aikaa puhdistaa arkistoista itselleen arat nimet.

Miklóssy ei odota arkistojen paljastavan mitään olennaista esimerkiksi Viktor Orbánista.

Marraskuussa julkaistavissa asiakirjoissa ovat mukana niin todelliset agentit kuin epäonnistuneiden värväysyritysten kohteet, joten ihmisten tekoja ei voi niistä tietää. Arkistossa mainituille on varattu mahdollisuus toimittaa arkistoon julkinen vastine.

”Mutta kuka sitä enää lukee? Leima on otsassa, vaikka kuinka selittelisi”, Miklóssy sanoo.

On arvioitu, että noin kymmenesosa arkistossa olevista ilmiantajista on edelleen elossa ja ehkä parituhatta on vielä työelämässä.

Julkistamista olisi tarvittu heti sosialismin kaaduttua eikä vuonna 2026, Miklóssy näkee. Toisaalta hän ymmärtää silloista päätöstä, koska yhteiskunnan jälleenrakentamiseen tarvittiin koko kansaa.

Nyt hän pelkää uusien railojen avautuvan muutenkin voimakkaasti jakautuneeseen maahan.

Tutkija Miklóssy ei ole koskaan selvittänyt, kerättiinkö hänestä aikanaan tietoa.

Hän ei aio nytkään katsoa, onko informanttien joukossa hänen sukulaisiaan tai tutta­viaan. Isovanhemmat olivat selvästi antikommunisteja.

”Se, että kuka isotäti tai isosetä teki mitäkin, ei yksinkertaisesti kiinnosta.”

Entä kuka hänen vuosiluokaltaan paljasti Orwellia levittäneet?

Opiskelijoita oli yli 150, eikä Miklóssy enää muista nimiäkään. Selvittäminen ei tunnu tarpeelliselta, koska hän ei itse joutunut ongelmiin, hän pohtii.

”Mutta jos minut olisi erotettu, haluaisin varmasti tietää.”