Kanava: Venäjä on saanut Afrikassa vähällä rahalla paljon vaikutusvaltaa
Eurooppa ja länsi käyvät Venäjän ja Kiinan kanssa Afrikassa kiihkeää poliittista, turvallisuuspoliittista ja taloudellista kilpailua. Afrikassa on siirtomaa-ajan perintönä edelleen länsivastaisuutta, kun taas Venäjän politiikalle löytyy paljon ymmärtäjiä, kirjoittaa Maria Serenius.
Teksti on julkaistu alun perin Kanava-lehden numerossa 3/2023. Suomen Kuvalehti julkaisee alun perin Kanavassa julkaistuja tekstejä verkossa.
Länsimaiden luomiin instituutioihin ja sopimuksiin perustunut kansainvälinen maail-
manjärjestys on alkanut murentua Ukrainan sodan seurauksena. Kiina, Intia, Etelä-Afrikka ja useat globaalin etelän maat vaativat vallan uudelleenjakoa ja uusia instituutioita. Ne haluavat moninapaisen maailmajärjestyksen. Globaalin etelän maat ovat tyytymättömiä omaan asemaansa ja vaikutusvaltaansa muun muassa YK:ssa, Kansainvälisessä valuuttarahastossa (IMF) ja Maailmanpankissa.
Termi globaali etelä, jolla tarkoitetaan pääsääntöisesti kehitysmaita ja kehittyviä maita, on ollut jo pitkään käytössä. Siihen kuuluu valtioita Latinalaisesta Amerikasta, Afrikasta ja Aasiasta. Suurin osa maailman väestöstä asuu globaalissa etelässä.
Käsite on kuitenkin epäselvä ja sitä käytetään eri yhteyksissä eri tavoilla. Venäjän aloittaman Ukrainan sodan ja siitä seuranneen vastakkainasettelun edetessä globaalin etelän käsitettä on ryhdytty käyttämään yhä useammin.
Yhdysvallat ja länsimaat joutuivat järkytyksekseen havaitsemaan, että ne eivät saaneet globaalin etelän mailta paljonkaan tukea, kun YK:ssa käsiteltiin Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen tuomitsemista. Lännessä ihmeteltiin, miksi niin monet maat pidättäytyivät äänestämästä ja ottamasta kantaa, vaikka Venäjän hyökkäys oli YK:n peruskirjan vastainen ja selkeä itsenäisen valtion suvereenisuuden loukkaus.
Viime aikoina on pohdittu, voisiko globaaliin etelään sisällyttää kaikki ne maat – mukaan lukien Venäjä – jotka eivät ole länsimaita tai liberaaleja demokratioita. Tätä määrittelyä ei kuitenkaan ole ainakaan vielä otettu käyttöön. Jos näin tapahtuisi, globaali etelä -termistä muodostuisi hyvinkin poliittinen ja kärjistävä.
Mielenkiintoinen esimerkki globaalin etelän valtioista on Etelä-Afrikka. Maa on demokratia, ja sillä on toimiva oikeusjärjestelmä ja aktiivinen media. Se kuuluu Afrikan johtaviin valtioihin, sen asukasluku on noin 60 miljoonaa ja sen maa-alue on kaksi kertaa Ranskan kokoinen. Maa on teollistunut, ja sen talous on monipuolinen ja pitkälle kehittynyt. Sen suhteet maailmantalouteen ovat tiiviit. Etelä-Afrikka on ainoa Afrikan maa, joka on G20-ryhmän ja Brics-organisaation (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä Afrikka) jäsen.
Lännessä on usein ajateltu Etelä-Afrikan olevan orientoitunut länteen. Nyt kuitenkin Ukrainan sota on viimeistään tuonut näkyviin Etelä-Afrikan valtapuolueen ANC:n (Afrikan Kansalliskongressi) länsivastaisuuden, ja sen Venäjä-sympatiat ovat nousseet korostetusti esille. Puolue on ollut vallassa 22 vuotta, ja voitaneen sanoa, että Etelä-Afrikan ulkopolitiikka on ollut ANC:n politiikkaa.
Etelä-Afrikka pidättäytyi YK:n yleiskokouksen viidestä päätöslauselmasta, jotka tuomitsivat Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Näin teki myös 26 muuta Afrikan maata. Etelä-Afrikka korosti tässä yhteydessä liittoutumattomuuttaan ja sitä, että maailman kaikkia konflikteja tulisi käsitellä samalla vakavuudella. Lännen kaksoisstandardit ihmisoikeusasioissa nostettiin myös esille.
Kolonialismi on jättänyt syvät jäljet Afrikkaan, ja länsimaita syytetään vieläkin sen aiheuttamista vahingoista. Trauma on edelleen voimakas ja vaikuttaa taustalla poliittisissa päätöksissä. Myös solidaarisuus apartheidin vastaista taistelua tukenutta Neuvostoliittoa kohtaan on realiteetti ANC:ssä. Monet vanhemmista vapaustaistelijoista saivat koulutuksensa Neuvostoliitossa.
Etelä-Afrikassa puhutaan siitä, kuinka lännessä vaaditaan, että Euroopan ongelmat olisivat koko maailman ongelmia, mutta samanaikaisesti muun maailman ongelmat eivät tunnu olevan Euroopan ongelmia.
Osa Afrikan maista katsoo, että Ukrainan sota on Yhdysvaltojen ja lännen aiheuttama, koska Naton laajentuessa itään Venäjän etuja ei huomioitu. Nyt Euroopassa on niiden mukaan käynnissä Venäjän ja Yhdysvaltojen välinen proxy-sota, eivätkä monet Afrikan maat tästä syystä halua ottaa kantaa asiaan. Kaikki Etelä-Afrikassa eivät ole kuitenkaan samaa mieltä, ja Venäjää tukevista kannanotoista on keskusteltu siellä kiivaasti. Esimerkiksi suurin oppositiopuolue vastustaa Venäjä-mielistä politiikkaa ja väittää, että Etelä-Afrikka on myynyt presidentti Nelson Mandelan arvot ja periaatteet.
Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin vierailu Pretoriassa tammikuussa 2023 oli hyvä esimerkki suhteiden lämpenemisestä. Vastaanotto oli erittäin lämmin. Helmikuun puolivälissä Etelä-Afrikka, Venäjä ja Kiina järjestivät yhteiset merisotaharjoitukset Durbanin edustalla. Harjoitukset oli ilmeisesti tarkoituksella ajoitettu Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen vuosipäiväksi.
Venäjä toi harjoituksiin modernin Amiraali Gorshkov -fregatin ja sen mukana hypersoonisia Zircon-ohjuksia. Harjoitus tarjosi hyvän mahdollisuuden osoittaa Venäjän geopoliittista vaikutusvaltaa eteläisessä Afrikassa ja esitellä maan uusinta aseteknologiaa. Moskova osoitti näin, että sitä ei ole kansainvälisesti eristetty Ukrainan sodan aikana. Etelä-Afrikan omat merivoimat ovat heikot, ja asetelma oli epäsuhtainen. Länsimaat esittivät vakavan huolensa yhteisharjoituksista.
Mitä Venäjällä olisi sitten tarjottavana Etelä-Afrikalle? Ei kovinkaan paljon, paitsi aseita ja aseteknologiaa. Ydinvoimalan toimittamisesta on myös ollut alustavasti puhetta. Huhutaan, että Venäjä olisi lähettänyt Etelä-Afrikalle suuria öljytoimituksia ja että ruplia pestäisiin Etelä-Afrikan pankeissa. Maan hallitus on ollut näistä asioista vaitonainen. Korruptio on levinnyt Etelä-Afrikassa laajalle, ja joillakin ANC:n edustajilla voi hyvinkin olla houkutus ryhtyä hämäriin liiketoimiin.
Etelä-Afrikan kauppavaihto Venäjän kanssa on pientä: vuositasolla noin miljardi dollaria. Sen suurin kauppakumppani on EU. Etelä-Afrikan hiilitoimitukset korvasivat talvella Euroopassa Venäjän kaasutoimituksia.
Tapasin Kapkaupungissa tammikuussa Etelä-Afrikan ulkopoliittisen instituutin tutkijoita. Heidän mukaansa nykyinen Yhdysvallat-keskeinen kansainvälinen järjestys tulee muuttaa, sillä muu maailma ei enää hyväksy, että USA ja länsi määräävät, mitä heidän pitää tehdä ja mitä ajatella.
On tärkeää, että Etelä-Afrikalla on poliittisia vaihtoehtoja. Maa haluaa pitää kiinni liittoutumattomuudesta, ja solidaarisuus muuta Afrikkaa ja globaalia etelää kohtaan on voimakas. Tutkijoiden mukaan Etelä-Afrikka hakee uutta identiteettiä ja johtajuutta muualta kuin lännestä.
Etelä-Afrikan ulkopolitiikka on aikaisemmin ollut periaatteellisempaa, ja sille on ollut tärkeää toimia välittäjänä Afrikan konflikteissa. Viimeksi viime vuoden lopulla Etiopiaan saatiin rauhansopimus Etelä-Afrikan välittämänä. Nyt kuitenkin pragmaattinen linja on voittamassa ulkopolitiikassa. Kiinan merkitys Afrikan kehitykselle tunnustetaan. Tutkijoiden arvion mukaan erityisesti Brics edustaa uudenlaista, länsimaista erillään olevaa suuntausta, jota Etelä Afrikka pitää erityisen merkityksellisenä.
Globaalin etelän voimistuessa nousevien talouksien organisaatio Brics tarjoaa foorumin, jonka merkitys korostuu uuden kansainvälisen järjestyksen muotoutuessa.
Brics-maiden taloudet ovat kasvaneet 2000-luvulla nopeasti. Maat kattavat neljänneksen maailman maapinta-alasta, yli 40 prosenttia maailman väestöstä sekä arviolta 20–25 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta. Suuren väestön ja nopean talouskasvun takia on odotettavissa, että maiden taloudellinen vaikutusvalta kasvaa tulevaisuudessa huomattavasti.
Brics ilmoittaa haluavansa olla yhtenäinen geopoliittinen blokki. Ensimmäinen siihen kuuluvien maiden välinen huippukokous pidettiin vuonna 2009. Tuolloin maat sitoutuivat työskentelemään moninapaisen maailmanjärjestyksen puolesta.
Etelä-Afrikka liittyi Bricsiin vuonna 2010, ja se toimii tänä vuonna ryhmän puheenjohtajana. Uusia jäsenyydestä kiinnostuneita maita ovat Argentiina, Iran, Egypti ja Turkki.
Viime vuonna järjestetyssä Brics-kokouksessa Venäjä esitti uuden kansainvälisen valuutan perustamista. Sen pohjan muodostaisi jäsenmaiden omien valuuttojen muodostama valuuttakori. Ehdotus on toistaiseksi olemassa vain paperilla, mutta suunnitelmissa valuutan on tarkoitus nousta maailmanlaajuiseksi reservivaluutaksi ja vaihtoehdoksi Yhdysvaltojen dollarille.
Dollarin käytön vähentämistä kansainvälisessä kaupassa ja keskuspankkien valuuttavarannoissa kutsutaan dedollarisaatioksi. Se on ollut Venäjän ja Kiinan tavoite jo vuosia. On kuitenkin selvää, etteivät rupla, yuan tai mahdollinen Brics-valuutta ole toistaiseksi uskottavia haastajia dollarille. Brics on myös perustanut Uuden Kehityspankin, jonka peruspääoma on 50 miljardia dollaria. Venäjä pyrkii vastaamaan länsimaiden sille asettamiin pakotteisiin kääntymällä tiiviimmin Brics-maiden puoleen.
Brics-maat ovat hyvin erilaisia, ja lännessä korostetaan usein niiden poliittista ja taloudellista erilaisuutta ja epäsuhtaisuutta. Jopa koko organisaation elinkelpoisuutta on epäilty. Erityisesti Ukrainan sota on tuonut ryhmään uusia jännitteitä.
Venäjä on melko lyhyen ajanjakson kuluessa saanut tukevan otteen Afrikasta. Se on keskittynyt pääasiassa Afrikan heikkoihin ja hauraisiin valtioihin ja pyrkinyt destabilisoimaan niitä omaksi edukseen. Näin on tapahtunut erityisesti Sahelin alueella Malista Sudaniin ja Kongoon. Keski-Afrikan tasavallan arvioidaan olevan venäläisten vasallivaltio. Myös Libya, Mosambik ja Zimbabwe ovat olleet Venäjän toiminnan kohteita.
Wagner ja muut venäläiset yksityiset sotayritykset auttavat Afrikan heikkoja hallituksia kontrolloimaan alueitaan ja tarvittaessa horjuttavat toisia. Vastineeksi Venäjä ja Wagner ovat saaneet kultakaivos- ja muita mineraalioikeuksia. Niistä saatavat tuotot ovat huomattavia ja päätyvät todennäköisesti Venäjän sotakassaan.
Venäjän politiikka perustuu kapinallisten pitämiseen kurissa, asetoimituksiin, autoritaarisuuden edistämiseen ja pehmeään valtaan. Venäjän antikolonialistinen ja anti-imperialistinen narratiivi tehoaa edelleen hyvin joissakin Afrikan maissa. Se on saanut melko pienin panostuksin tuntuvasti vaikutusvaltaa ja huomattavia taloudellisia etuja. Kehitys on tapahtunut hiljalleen ja osittain lännen huomaamatta.
Sahelin alueella Venäjä on kasvattanut vaikutusvaltaansa pääasiassa Ranskan kustannuksella. Viime vuonna Ranska joutui vetäytymään Malista ja Burkina Fasosta. Presidentti Emmanuel Macronin mukaan Venäjä on avannut Afrikkaan toisen sotarintaman ja pyrkii tietoisesti heikentämään siellä Euroopan ja Ranskan vaikutusvaltaa. Yhdysvallat arvioi, että terrorismin lisäksi Venäjä on sen suurin turvallisuuspoliittinen riski Afrikassa. Puolustusministeri Lloyd Austin on nähnyt Venäjän lisääntyneessä aktiivisuudessa Afrikan suunnalla suoran yhteyden Ukrainan sotaan.
Länsi on pääasiassa keskittynyt seuraamaan Kiinan aktiivisuutta ja sen Afrikkaan tekemiä huomattavia sijoituksia. EU ja Kiina ovat Afrikan suurimmat kauppakumppanit: niiden kauppavaihtoluvut ovat suurin piirtein yhtä suuret, noin 250 miljardia dollaria. Tähän verrattuna Venäjän kauppa Afrikassa on vähäistä, vain 15 miljardia dollaria. Se on vähäisempää kuin esimerkiksi Intian ja Turkin kauppa Afrikan kanssa.
Maailman geopoliittinen tilanne on muuttumassa nopeasti. Afrikassa on käynnissä Euroopan ja lännen intensiivinen poliittinen, turvallisuuspoliittinen ja taloudellinen kilpailu Kiinan ja Venäjän kanssa. Eurooppa pitää juhlapuheissaan Afrikkaa erittäin tärkeänä, mutta käytännössä asia on toisin. Euroopan vaikutusvalta ja näkyvyys ovat heikkenemässä Afrikassa.
Muuttuneen geopoliittisen tilanteen tulisi heijastua suoraan EU:n Afrikka-strategiaan. Se on perinteisesti painottunut kehitysyhteistyöhön. Poliittinen ja taloudellinen näkökulma sekä Euroopan näkyvyyden edistäminen ovat olleet taka-alalla. Tähän pitäisi saada nopeasti muutos.
EU käynnisti viime vuonna niin sanotun Global Gateway -ohjelman. Se on mittava: 300 miljardia euroa, jotka on tarkoitus käyttää kuuden vuoden aikana pääasiassa globaalin etelän maissa. Ohjelma ei kuitenkaan huomioi riittävästi muuttunutta maailmanpoliittista tilannetta.
Maria Serenius on eläkkeellä oleva suurlähettiläs.
Teksti on julkaistu ensi kertaa Kanavassa 3/2023. Kanavan voit tilata täältä. Suomen Kuvalehti ja Kanava kuuluvat samaan mediaperheeseen Otavamediassa ja niillä on yhteinen päätoimittaja.