Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Jeesuksen vihaiset soturit, kunnioitusta peliin!

Jyri Komulainen
Blogit Rajalla 3.11.2015 12:55

Nuoret miehet antavat ymmärtää omaavansa totuuden ja ovat silmiinpistävän vihaisia. Harvemmin sitä kuulee kutsuttavan ketään ”noidaksi”. Mutta nyt sana on käytössä, kun miehet viittaavat hindulaiseen guruun, joka on saapunut Etelä-Intiasta Vantaalle.

Kohtasin ristiretkeläiset Energia Areenan edustalla, kun kävin Äiti Amman darshanissa pyhäinpäivän aattona. Amma oli ties kuinka monetta kertaa Suomessa. Aiemmin en muista kohdanneeni kokouksen ulkopuolella aggressiivisia totuuden torvia, jotka harjoittavat modernia miekkalähetystä Jeesuksen nimissä.

Nuorten miesten taustayhteisö jäi minulle hämäräksi. Tiedusteluuni sain yliolkaisen vastauksen, ettei apostoleillakaan ollut mitään kirkkoa. Saamassani traktaatissa on puhelinnumero ja viikoittaiset kokoontumisajat, mutta mitään osoitetta siinä ei lue.

Ei pidä vetää liiallisia johtopäätöksiä sekavista traktaateista, jotka siteeraavat tuomitsevia raamatunlauseita. Silti yksikin Jeesuksen ristiretkeläisten ryhmä on mielestäni liikaa vihapuheen ja trollauksen sävyttämässä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä.

Minkä kuvan kristinuskosta antaa, jos toisen uskontoperinteen opettaja leimataan tuosta vaan ”noidaksi”? Voiko ilosanoma Jumalan valtakunnasta välittyä, kun tunnelma on painostava ja pinnan alla jopa väkivaltainen?

On selvää, että Amman opetus ankkuroituu hindulaiseen perintöön ja poikkeaa olennaisissa uskonkohdissa kristinuskosta. Kriittisiä kysymyksiä saa esittää, mutta kaiken asiallisen kritiikin lähtökohta on kuunteleminen ja ilmiöön perehtyminen.

Todellisuus kun on paljon monimutkaisempi kuin yksinkertaistavasta maailmankuvasta käsin voi arvatakaan.

Amman opetuksissa on paljon myös sellaista, jonka kristittykin tunnistaa omakseen. Lisäksi hänen opetuslapsensa (monet luterilaisen kirkon jäseniä) edistävät niitä asioita, jotka ovat Jumalan valtakunnan arvoja. Siinä on pohjaa yhteiselle toiminnalle ja dialogille, jonka puitteissa on sijansa varmasti myös kristilliselle todistukselle.

Vantaan ristiretkeläiset muistuttivat minulle, että meillä kristityillä on paljon kilvoiteltavaa. Emme ole aina rauhan asialla, vaan Nasaretin mestarin sanoma voi vääristyä vallankäytön ja oikeassa olemisen välineeksi.

Kiinnostavaa kyllä, samalla viikolla kuin Amma vieraili Suomessa, ilmestyi sattumalta ajatuksia kirvoittava piispallinen puheenvuoro.

Piispa Seppo Häkkinen päivitti Facebook-sivustolleen pohdinnan, jonka Seurakuntalainen.fi uutisoi raflaavalla otsikolla ”Pakanuus tekee paluuta maahamme”.

Häkkinen tarttui kirjoituksessaan oikeaan ongelmaan – siihen, miten kristillinen perinne halutaan puhdistaa pois kouluista ja päiväkodeista samalla kun muihin uskontoihin palautuvia käytänteitä otetaan kritiikittömästi käyttöön. Virret siivotaan katsomusneutraalista koulusta, mutta mindfulness, lapsijooga ja vuorikristallit jäävät tunnistamatta uskonnollisesti latautuneiksi ilmiöksi.

Jollain nostalgisella tavalla kirjoitus toi mieleeni 1990-luvun, jolloin oli muodikasta varoitella erilaisista new age -ilmiöistä. Paradoksaalisesti Häkkisen kirjoitus onkin poikkeuksellisen ajankohtainen: se herättelee kirkkoa huomaamaan uushenkisyyden monissa muodoissaan olevan yhä täällä. Ei vaihtoehtoinen uskonnollisuus ole minnekään kadonnut, vaikka siitä ei enää kohista!

Toisaalta kirjoitus – ehkä puolivahingossa – alleviivasi vastakohtaisuutta kristillisen kasvatuksen ja erilaisten itämaisten tekniikoiden välillä.

Olisiko kuitenkin hedelmällisempää ottaa annettuna tosiasia, että yhteiskunnassamme on erilaisia uskonnollisia aineksia ja henkisiä virtauksia? Ja lähteä sitten rohkeasti pohtimaan, miten saataisiin virret mahtumaan mindfulnessin ja vuorikristallien kanssa samaan kouluun, jossa uskonnonvapaus olisi maksimoitu ja jossa uskalletaan ottaa erilaisia asioita yhteiseen pedagogiseen käyttöön.

En halua edistää hämmennystä tai synkretismiä (mitä sekin tarkoittaa). Pikemminkin toivon evankeliumin luontevaa asettumista ihmisten kirjavaan arkeen. Jos arjessa on lapsijoogaa, niin sitten on – ja juuri siinä todellisuudessa on evankeliumia elettävä samalla todeksi ilman pelkoa tai katsomista peruutuspeiliin.

Kirkossa tarvitaan ennakkoluulotonta pohdintaa muuttuvassa toimintaympäristössä. Mutta se on mahdollista vain tosiasiat tunnustamalla.

Tehtäväkenttä ei ole teologisesti helppo. Esimerkiksi mindfulnessin teologinen arviointi osoittautuu monikerroksiseksi, kuten olen toivoakseni aihetta käsittelevässä blogissani osoittanut. Samoin kristinuskon ja joogan suhde, josta myös olen blogannut.

Lue myös

Hinduilta oppimassa eli uskontojen kohtaamisen teologiaaMiten mindfulness herätti minussa kapitalismikriittisiä ajatuksiaHarjoitetaanko tulevaisuuden kirkossa Jeesus-joogaa?Pitäisikö kirkon käännyttää muslimipakolaisia?

Uskonnonvapautta ei voi korostaa liikaa. Myös lähetystyön tulee mahtua moniuskontoiseen yhteiskuntaan. Onhan Äiti Ammalla ilmeinen missio siinä kuin Jeesuksen vihaisilla sotureilla!

Lähetystyötä voi kuitenkin tehdä monin tavoin.

Kuulin poikkeuksellisen viisaan kommentin Salt Lake Cityssä lokakuussa, jossa järjestettiin Maailman uskontojen parlamentti. Siellä afrikkalaisen yoruba-uskonnon edustaja Wándé Abímbólá puolusti oman perinteensä hengessä uskonnollista moninaisuutta mutta jatkoi punnituin sanoin: ”Jos pyhä kirjasi – olipa se Koraani tai Raamattu – kehottaa julistamaan hyvää sanomaa maailmalle… Do it but with a lot of respect!

Siinäpä yoruba-pappi antoi kaikelle lähetystyölle ohjenuoran. Kunnioitusta peliin.

Lue myös

Hinduilta oppimassa eli uskontojen kohtaamisen teologiaaMiten mindfulness herätti minussa kapitalismikriittisiä ajatuksiaHarjoitetaanko tulevaisuuden kirkossa Jeesus-joogaa?Pitäisikö kirkon käännyttää muslimipakolaisia?

Jyri Komulainen

Kirjoittaja on dosentti ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri, joka on perehtynyt kristilliseen dogmatiikkaan ja Aasian uskontoihin.

Keskustelu

Olisipa meillä sellainen ARKKIPIISPA kuin piispa Seppo Häkkinen, niin olisi jotain toivoa vielä Luterilaisella kirkollammekin!
Kirkon jäsen
Sofia

Uskontotieteilijät epälevät vskavasti että lähetyskäsky ei ollut J:n suusta tullut vaan jälkikäteen hänen teksteihinsä lisätty.

Tolkku kirjoitus, kiitos. Viime viikonloppuna Joensuussa järjestettiin Voi Pyhä Jyssäys -tapahtuma, jossa olivat mukana niin Evlut seurakunta kuin meditaatio, enkelit, tarotkortit, rummut ja monet muutkin henkisen polun erilaiset elementit. Ja olivat ihan sulassa sovussa, toisiaan kunnioittaen.
Siinä on se periaate, jolla minäkin toivon kaikkien voivan harjoittaa henkisyyttään, toisiaan kunnioittaen. Luotan siihen, että jokaisen ihmisen oma koettu kokemus on se oleellinen ohjenuora näissä asioissa. Kyllä Henki hoitaa homman juuri oikealla tavalla meidän kunkin kohdalla. Iloa ja sallimusta Hengittämiseen! :-) T. Sampo Manninen, Henkinen valmentaja, Meditaatiokouluttaja.
P.S. Jeesus ei ollut kristitty eikä Buddha Buddhalainen, olivat kuitenkin rakkauden asialla kumpikin.

Näitä luetaan juuri nyt