Hinduilta oppimassa eli uskontojen kohtaamisen teologiaa

Blogit Rajalla
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Luterilainen yhtenäiskulttuuri alkaa olla muisto vain. Suomalaiset kristityt joutuvat opettelemaan elämistä maailmassa, jossa on monia jumalia ja lukuisia pyhiä kertomuksia. Jos joku vielä epäilee asiaa, suosittelen visiittiä Äiti Amman darshaniin Vantaalle.

Ilmiössä itsessään ei ole mitään uutta: ensimmäiset kristityt elivät moniuskontoisessa yhteiskunnassa aivan kuin globaalin etelän kristityt tänään.

Jos jollain sektorilla teologit ovat joutuneet tarkistamaan vanhoja asenteita ja oppimaan uusia näkökulmia, niin juuri uskontojen kohtaamisessa. Keskeisenä tekijänä muutosprosessissa ovat usein kohtaamiset sellaisten sisarten ja veljien kanssa, joiden elämässä näkyy jopa Hengen hedelmiä, vaikka he eivät ole kristittyjä.

Myös perehtyminen pyhiin teksteihin avaa näkymiä syvällisiin hengellisiin kokemuksiin. Itseäni on koskettanut esimerkiksi Basavannan teksti 1100-luvun Etelä-Intiasta:

Rikas rakentaa temppeleitä Shivalle.
Mitä minä köyhä mies voisin tehdä?
Minun jalkani ovat pilarit, kehoni pyhäkkö, pääni kultainen kupoli
Kuuntele, oi kohtaavien jokien Herra,
mikä seisoo, tulee kaatumaan, mutta mikä liikkuu, tulee pysymään

Basavannan rukoukset huokuvat antaumuksellista palvontaa (bhakti) ja korostavat sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Niitä lauletaan yhä Intiassa, joten ne ovat eläviä tekstejä. Kristittynä olen kuulevinani niissä aidon rukouksen, joka kohoaa kohti korkeuksia.

Tässä vaiheessa lukija saattaa kysyä, eikö Basavannan rukousten osoite ole kuitenkin väärä? Nehän on kohdistettu Shivalle, kohtaavien jokien Herralle (Kudala Sangama Deva).

Nyt olemmekin teologisen kysymyksen ytimessä.

Voiko rukous, joka on osoitettu esimerkiksi Shivalle, taipua perimmiltään (vaikka mutkien kautta) kohti ”Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaa” (2 Moos. 3:6)? Voivatko muut uskontoperinteet avata kristitylle arvokkaita näkökulmia?

Mutkikkaita kysymyksiä, joihin tuskin löytyy helppoja vastauksia. Joka tietoa lisää, lisää tuskaa, sanoi jo Saarnaaja (1:18).

Hindulaiset bhakti-runoilijat ovat korostaneet Jumalan rakastamista ja kaikkien ihmisten samanarvoisuutta. Siksi he ovat kritikoineet kastijärjestelmää, joka edustaa heidän oman perinteensä pimeää puolta.

Minun on mahdotonta nähdä bhakti-runoilijoiden panosta kielteisenä tai harhautuneena, vaan pikemminkin he ovat edistäneet Jumalan valtakuntaa omassa kulttuuripiirissään.

Valitettavasti osa kristityistä suhtautuu ennakkoluuloisen torjuvasti maailman uskontoihin. Usein heillä ei ole kokemusta tai tietoa niistä valonsäteistä, joita uskontojen (joskus synkässäkin) maailmassa näyttäisi loistavan.

Torjuva asenne ei tee oikeutta maailman uskontojen parhaille puolille, ainakaan jos näitä arvioidaan Jeesuksen tarjoamalla kriteerillä ”hedelmistään puu tunnetaan” (Matt. 12:33). Kahdeksas käsky on voimassa myös uskontojen kohtaamisessa.

Ylimielisyys ei ole raamatullista. Kristittyjen tulee päinvastoin omaksua Jeesuksen mielenlaatu (Fil. 2: 1-11), mihin ei mahdu imperialistinen asenne.

Raamatun näkökulma toisin uskoviin paljastuu tarkemmalla lukemisella yllättävän myönteiseksi.

Ensinnäkin, Raamatun sivuilla esiintyy suuri joukko ”pakanapyhimyksiä” aina Melkisedekistä alkaen. Saaban kuningatar, Kyyros, evankeliumin kanaanilainen nainen tai sadanpäällikkö, Cornelius… Nämä ovat henkilöitä, joiden elämässä Jumala toimii tai joita jopa ylistetään esimerkillisiksi uskossaan, vaikka he eivät ole Israelin kansaa.

2010-luvun kristitty voi kohdata avoimin mielin hinduja, buddhalaisia, sikhejä ja muslimeja. Jumala saattaa hyvinkin toimia heidän elämässään ja opettaa heidän kauttaan jotain uutta. Ainakin jos Raamattuun on uskomista.

Toiseksi, apostolit tiesivät julistavansa evankeliumia Jeesuksesta maailmassa, jossa Jumala ei ole ”jättänyt antamatta todistusta itsestään”. Paavali saattoi siksi nähdä ateenalaisten uskonnossa kaipuun kohti Jumalaa, minkä kautta nämä kukaties ”hapuillen löytäisivät hänet”. (Apostolit samalla tiesivät, että heillä oli myös jotain radikaalisti uutta kerrottavanaan: sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta, joka aloitti uuden aikakauden.)

Kun lukee Basavannan kaltaisia hindulaisia bhakti-runoilijoita, intohimoinen kaipuu Jumalaa kohti on ilmeinen. Vaikea on välttyä ajatukselta, että Jumala on heitä myös koskettanut.

Lähetystyö kuuluu olennaisena osana kristilliseen uskoon. Kirkon missio suuntautuu kuitenkin maailmaan, jossa Jumala on jo läsnä.

P.S. Olen joskus kirjoittanut laajemmin ja perusteellisemmin uskontojen kohtaamisen teologiasta Reseptio-lehteen (s. 17-33), joka on luettavissa täällä.