Harjoitetaanko tulevaisuuden kirkossa Jeesus-joogaa?

Tulevana lauantaina Kuopion kirkkopäivillä kysytään, taipuuko kirkko joogaan.

Kysymys saattaa aiheuttaa kummastusta. Sillä on kuitenkin ilmeinen ajankohtaisuutensa. Suomalaiset ovat innostuneet joogamaan. Tarjolla on intialaisten joogalajien ohessa esimerkiksi saunajoogaa, hot-joogaa, äijäjoogaa, mammajoogaa ja vauvajoogaa.

Koska noin 76 % prosenttia suomalaisista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, useat joogaamaan intoutuneista suomalaisista ovat kirkon jäseniä. Miten kirkon tulisi reagoida joogabuumiin, joka vaikuttaa jo sen sisällä?

Kun kysymyksen esittää, kohtaa kahdenlaisia reaktioita. Jotkut ihmettelevät, mitä tekemistä joogalla on uskonnon kanssa. Eikö se ole vain jumppaa, joten yhtä hyvin voisi kysyä, miten kirkko vastaa hiihtobuumiin? (Mikä ei olisi hullumpi idea sekään, sillä eihän kristinuskolle ole mikään inhimillinen vierasta.) Toiset taas varoittavat joogan olevan olemukseltaan hindulaista, joten kristittyjen tulisi kiertää se kaukaa.

Jotta keskustelu voisi edetä tällaisista ensireaktiosta, nostan esiin pari faktaa.

Ensinnäkin, jooga on ilmiönä äärimmäisen monimuotoinen.

Sanskritin käsite yoga tarkoittaa laajemmassa merkityksessä ”hengellistä harjoitusta” – menetelmää, jonka kautta pyritään kytkeytymään transsendenssiin. Käsitteen alle mahtuu Intiassa laaja kirjo henkisiä harjoituksia ja näihin liittyviä teologisia ideoita.

Tavallistakin kristillistä rukouselämää voisi intialaisin termein luonnehtia ”kristilliseksi joogaksi” ilman, että tehdään yhtäkään taivutusta tai säännellään hengitystä. Jeesuksen nimessä lausuttu rukous on jo Jeesus-joogaa!

Suppeammassa merkityksessä jooga tarkoittaa harjoituksia, joiden ytimessä ovat asennot (asana) ja hengityksen hallinta (pranayama). Tällaista joogaa harjoitetaan suomalaisilla joogasaleilla ja työväenopistojen kursseilla.

Osa tästä joogasta kuljettaa mukanaan hindulaista filosofiaa, osa on ilmeisen maallistunutta terveysliikuntaa. Moninaisuus heijastelee joogan monikerroksista historiaa, jonka viimeisin vaihe on joogan maallistuminen ja muuntuminen terveydellisten päämäärien tavoittelemiseksi.

Perinteisissä muodoissaan jooga on silti yleensä liittynyt metafyysiseen vapautukseen.

Eräs kollegani kertoi tässä suhteessa valaisevasta keskustelustaan intialaisen joogin kanssa. Joogi torjui jyrkästi ajatuksen joogasta uskontona, koska uskonto on vain ihmisten keksimä vallankäytön menetelmä. Kun hän kysyi joogilta, mistä joogassa sitten on pohjimmiltaan kyse, tämä vastasi: ”Pelastuksesta!”.

Uskontohistorian valossa jooga on ollut äärimmäisen muuttuvainen ilmiökenttä, eikä ole olemassa yhtä joogafilosofiaa. Siksi on mahdollista ottaa joogan perusideat myös kristillisen hengellisen elämän käyttöön.

Tällaisessa lainaamisessa ei historian valossa olisi edes mitään omituista.

Jo varhaisimmat kristityt ilmaisivat uskoaan läheisessä yhteydessä ympäröivään kulttuuriin siitä vaikutteita imien. Samalla he pitivät huolta siitä, että uusi Jeesus-usko ei liukene ympäröivään kulttuuriin vaan säilyttää identiteettinsä.

Nykytermein ilmaistuna varhainen kirkko sovelsi toiminnassaan kontekstualisaation periaatteita. Tällä tarkoitetaan sitä, että evankeliumi saa aina vallitsevien kulttuuristen ja yhteiskunnallisten olosuhteiden mukaisen ilmiasun. Ei ole olemassa mitään ”puhdasta” kristinuskoa. Meille tutun luterilaisuuden historiallisista kerrostumista löytyy tarkemmin analysoitaessa muun muassa hellenistisen, roomalaisen ja germaanisen kulttuurin vaikutteita.

Tietoista kulttuurista sopeuttamista paikallisiin olosuhteisiin näkyy tänä päivänä erityisesti globaalin etelän kristittyjen parissa. Esimerkiksi Intiassa on ollut yrityksiä valjastaa jooga osaksi kristillistä uskonelämää, jotta kristinusko olisi aidosti aasialaista.

Joogan mahdollinen kristillinen soveltaminen merkitsee, että joogan tekniset perusideat irrotetaan hindulaisesta metafysiikasta ja juurrutetaan Jeesus-uskon viitekehykseen. Kristillinen jooga ei pyri tietoisuuden tuolle puolen tai irtautumaan tästä maailmasta, koska kristityn rukouselämän päämääränä on lähimmäisenrakkauden toteuttaminen Jumalan luomassa maailmassa.

Kristitylle jooga-asennot ja hengityksen hallinta ovat apuvälineitä, jotka auttavat keskittymään kolmiyhteisen Jumalan kohtaamiseen – aivan kuten käsien ristiminen ja silmien sulkeminen kirkonpenkissä tai käsien nostaminen ylistyskokouksessa.

Kristillisen joogan kehittäminen vaatii valppautta ja arvostelukykyä, mutta teologisesti se on mahdollista. Vaihtoehtoisen henkisyyden keskellä kirkolta vaaditaan rohkeutta mennä raja-alueille ja synnyttää siellä uudenlaista kristillistä elämää.