Onnetonta johtamista ja uusia himmeleitä – nämä viisi virhettä kaatoivat sote-uudistuksen

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

1. Maakunta oli kirosana – nyt poliitikkojen pitää huuhtoa suut.

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) hallituksella oli alusta alkaen yksi tavoite: vahvat suurkunnat. Vaikka uudistus ajautui käytännössä solmuun jo keväällä 2012, pelastussuunnitelmat rakennettiin yhä suurkuntia vauhdittaville ratkaisumalleille. Vaikka hallitus yritti väistää ”himmeleitä”, ratkaisumallit olivat toinen toistaan monimutkaisempia.

Kaiken aikaa tarjolla oli malli, joka olisi ollut perustuslain mahdollistama ja kansanvaltainen: maakuntapohjainen sote-ratkaisu suorilla kansanvaaleilla. Mutta koska se on ollut pitkään keskustan lempilapsi, sitä kierrettiin niin kauan, että lopulta poliitikkojen päät olivat pyörällä.

Maakunta on ollut osalle kokoomuksen ja Sdp:n vaikuttajista kirosana jo pitkään. Nyt on aika pestä suut? Jos Juha Sipilä (kesk) on seuraava pääministeri ja jos sote-uudistusta jatketaan yhä jonkinlaiselta kuntaperustaiselta pohjalta, vaihtoehtoja on enää vähän.

 

2. Rahoitusratkaisu hännillä: Kuka uudistaa välittämättä siitä, kuka uudistuksen maksaa – ja mitä se maksaa?

Sote-uudistamisessa käytiin hallintomallit edellä. Palveluista, palveluiden tuotantotavoista ja rahoitusratkaisuista ajateltiin kaiketi puhua myöhemmin. Vai ajateltiinko?

Juuri missään vaiheessa sote-uudistusta järjestämisvastuu ja rahat eivät ole kohdanneet: ne eivät ole olleet saman organisaation vastuulla. Palveluiden järjestäjäksi on soviteltu kuntia suurempia tahoja, mutta maksumiehinä kaikissa malleissa ovat olleet kunnat. Sopii kysyä, kuka meistäkään antaisi omat rahavaransa toisen käytettäväksi?

 

3. Putkinäkö: vaihtoehdot jätettiin selvittämättä.

Sote-uudistajia on vaivannut myös putkinäkö. Missään vaiheessa uudistusta valmistellut työryhmä ei ole tutkinut vaihtoehtoisia malleja huolella.

Todennäköisesti siksi, että lupaa tähän ei ole herunut. Raha seuraa asiakasta -malli, jossa asiakkaalla olisi valinnanvapaus, on kylläkin noussut keskusteluihin, mutta se on torpattu jonkinlaisena kauhuskenaariona.

Hyvä kunta – paha markkina -ajattelu on juurtunut vahvasti uudistajien keskuuteen. ”Paha markkina” saa kuitenkin vastata työssäkäyvien hyväosaisten työterveyspalveluista. Miksei sitten myös työelämän ulkopuolella oleva kansalainen voisi nauttia halutessaan valinnanvapaudesta?

 

4. Perustuslailliset ongelmat: ”Kai perustuslaki voi vaihteeksi joustaa?”

Sekä kunta- että sote-uudistusten kohdalla poliittinen ohjaus oli niin kovaa, että ministeriöiden lainoppineille ei juuri jäänyt vaihtoehtoja sivuuttaa poliittisia linjauksia. Ei, vaikka sosiaali- ja terveysministeriössäkin tiedettiin hyvin, että perustuslakivaliokunnan seinä saattaa olla edessä.

Surkuhupaisimpia hetkiä koettiin jouluna 2013, kun virkamiestyöryhmän esitys sote-laiksi julkistettiin. Osa työryhmän jäsenistä ei voinut allekirjoittaa esitystä perustuslain vastaisena.

Kuluneen viikon torstaina hallituksen lopullinen sote-lakiesitys kaatui perustuslakivaliokuntaan. Tämän 5. maaliskuuta 2015 haudatun lakiesityksen keskeiset perustuslailliset ongelmat tiedettiin kaiken aikaa.

Mitä sosiaali- ja terveysvaliokunta sekä uudistusta linjannut parlamentaarinen työryhmä oikein ajattelivat? Että perustuslaki joustaa?

Uudistus kaatui varmuudella onnettomaan poliittiseen johtamiseen ja valmisteluun, ennen kaikkea valtiosääntöoppineiden ja sote-asiantuntijoiden näkemysten sivuuttamiseen.

 

5. Väärä marssijärjestys: Kuntakartat edellä

Se muistetaan, että Kataisen (kok) hallitus lähti hilpeästi soitellen sotaan historiallisiksi luonnehtimiinsa kunta- ja sote-uudistuksiin – vieläpä siten, että uudistukset päätettiin toteuttaa kuntarakenne (lue: kuntakartat ja mahdolliset pakkoliitokset) edellä.

Kun Suomen Kuvalehti julkisti kuntakartat, kävi ilmi, että juuri kukaan ei ollut sopinut mistään. Kuntauudistus ajautui jumiin valtiovarainministeriön kuntaosaston onnettoman ja suttuisen valmistelun johdosta.

Näin Kataisen hallitus valjasti sote-uudistuksen kuntaministeri Henna Virkkusen (kok) avuksi vauhdittamaan kuntaliitoksia. Kuntarakenne ja hallintolaatikot olivat kaiken aikaa etusijalla. Kansalaisten sote-palvelut jäivät jalkoihin.

Viimeinen yritys vauhdittaa kuntaliitoksia oli Petteri Orpon (kok) johtaman työryhmän linjaama vastuukuntamalli, joka oli perustuslain näkökulmasta erittäin ongelmallinen.

Useat valtiosääntöoppineet – kärjessä professorit Olli Mäenpää ja Kaarlo Tuori – varoittivat hallitusta moneen otteeseen perustuslain vastaisista linjauksista, mutta valitukset kaikuivat kuuroille korville aina joulukuuhun 2013 asti.

Joulun alla kokoomuksen puoluehallitus siirsi kaikessa hiljaisuudessa kunta- ja sote-uudistukset elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren käsiin pelastettavaksi.

Vasta keväällä 2014 hallituksen mielestäkin oli ilmeistä, että sote-ratkaisua pitäisi hakea uudelta pohjalta. Oppositio tarjoutui avuksi.

Aikaa oli tuhraantunut sote-sekoiluun kohtuuttomasti, eikä sosiaali- ja terveysministeriön valmistelukoneisto ottanut opikseen kolmen vuoden raskaista tappioista. Uudistukselta loppui yksinkertaisesti aika kesken – väärän marssijärjestyksen vuoksi.