Eduskuntatalolla huudettiin: ”Saimaan voi pilata vain kerran!” – Kaivoslaista voi tulla pannukakku, joka ei kelpaa kenellekään
Uutisanalyysi: Kaivostoiminta aiheuttaa vastusta etenkin paikallisesti. Jos mökkirannan vesi on pilalla, on hankala nähdä, mitä hyötyä akkumetallista on.
Saimaan voi pilata vain kerran! Kaivostoiminnalle rajat! Kaivoslain pitää olla tiukka!
Tällaisia iskulauseita ja huutoja kuultiin torstaina 11. marraskuuta kello 12:n jälkeen, kun kaivoskriittiset kansanliikkeet kokoontuivat yhteiseen mielenosoitukseen eduskuntatalon portaiden edustalle.
Paikalla oli noin 150 aktiivia, jotka tulivat useista liikkeistä: Saimaa ilman kaivoksia ry, Pro Heinävesi, Kansalaisten kaivosvaltuuskunta – MiningWatch Finland, Pelastakaa Päijänne ja Ei kaivoksia Suomen Käsivarteen.
Rauhallisessa mielenilmauksessa puhuttiin mikrofoniin asiaa kaivoslain uudistamiseen liittyvistä ongelmista.
Aktivistien mielestä suunnitelmat ja luonnokset kaivoslaiksi eivät ole lähelläkään sitä, mitä hallitusohjelmassa sovittiin. Jälleen kerran on kuunneltu liikaa kaivosteollisuuden edustajia, totesi Saimaa ilman kaivoksia -kollektiivin puheenjohtaja Miisa Mink yleisölle.
Kaivoslain olisi pitänyt lähteä syksyn 2021 aikana lausuntokierrokselle, mutta poliittiset erimielisyydet etenkin keskustan ja vihreiden välillä ovat ajaneet lakihankkeen umpisolmuun.
Poliittinen umpisolmu ei ole yllätys, sillä riidan siemenet kylvettiin jo hallitusohjelman kirjauksissa.
Erityinen ongelma on tullut hallitusohjelman kohdasta, jossa mainitaan uudistuksen lähtökohdaksi ”ympäristönsuojelun tason parantaminen”.
Muotoilu on niin lavea, että se voi tarkoittaa mitä tahansa määrittelijästä riippuen. Hallitusohjelmaa kirjoittaneet ovat todennäköisesti tiedostaneet ympäripyöreän tavoitteen ongelmat, mutta luottaneet yhteisymmärryksen löytyvän lakihankkeen edetessä.
Vihreiden ja keskustan yhteisymmärrys kaivoslain osalta on ollut kuitenkin koetukselle sen jälkeen, kun Suomen ympäristökeskus Syken raportti kaivoslain uudistuksen ympäristö- ja ilmastovaikutuksista valmistui syyskuussa 2021.
Raportin johtopäätöksissä todetaan yksiselitteisesti, etteivät nyt tehdyt muutokset juuri paranna ympäristönsuojelun tasoa voimassa olevaan kaivoslakiin.
Moni uskoo, että hallitus saa keskustan ja vihreiden mittelöstä huolimatta kaivoslain lausunnoille ja se tulee eduskuntaan vuoden 2022 alkupuoliskolla.
Ovathan vihreät ja keskusta päässeet monissa muissakin asioissa poliittiseen yhteisymmärrykseen, ja puolueiden isot tavoitteet ovat edenneet jopa maaliin asti. Keskusta on saanut sote- ja maakuntauudistuksen, vihreät jonkinlaisen voiton turpeen energiakäytön alasajossa.
Puolueiden intressissä on parantaa kaivosten hyväksyttävyyttä. Myös kaivosvero halutaan ottaa käyttöön. Kuntien valtaa ja kaivosten vastuita halutaan lisätä. Toisaalta ympäristönsuojelulain ja kaivoslain ei pitäisi olla ristiriidassa keskenään, joten lainsäätäjiltä kaivataan poliittista yhteisymmärrystä.
Vaarana kuitenkin on, että kaivoslaista tulee pannukakku, eivätkä lain muotoilut tyydytä teollisuutta, luontojärjestöjä saatikka lähivesistöistä huolestuneita paikallisia ihmisiä. Jos kaikki osapuolet ovat tyytymättömiä uuteen kaivoslakiin, rummutus aiheen ympärillä jatkuu yhä kiivaammin.
Vastatoimiin onkin jo ryhdytty.
Kaivoskriittiset kansanliikkeet laittoivat toukokuussa 2021 vireille kansalaisaloitteen Kaivostoiminnalle RAJAT. Se on saanut yli 58 000 kannatusilmoitusta ja on etenemässä eduskunnan käsittelyyn vuonna 2022.
Kaivokset ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka ristiriitaisessa ja monimutkaisessa maailmassa nykyihminen elää.
Jos kulutustottumuksista halutaan pitää kiinni, täytyy kobolttia ja nikkeliä louhia moninkertaiset määrät, jotta autoihin, kännyköihin ja muihin sähkövempaimiin saadaan ladattua virtaa. Harvassa ovat ne, jotka vähentävät kulutusta.
Kaivosten aiheuttamat ympäristöpäästöt puolestaan ovat paikallisia. Ne havaitaan kaivospaikkakunnilla vesistöjen ekologisen tilan heikentymisenä, maaperän pilaantumisena sekä melu- että pölysaasteena.
On ymmärrettävää, että kaivostoiminta aiheuttaa vastusta etenkin paikallisesti. Jos mökkirannan vesi on pilalla kaivoksen takia, on hankala nähdä, mitä isompaa hyötyä jostakin akkumetallista on ihmiskunnalle.
Kaivoskriittiset liikkeet vaativatkin poliitikkoja puntaroimaan tarkoin, mistä malmia on järkevää etsiä ja kaivaa. Kriitikoiden tekemän lakialoitteen tarkoituksena onkin määritellä alueet, joilla ei voi harjoittaa malminetsintää tai kaivostoimintaa.
Poliitikkojen pitäisikin pohtia, onko Suomen edun mukaista se, että metalleja etsitään kansallisesti merkittävien vesistöjen, Natura-alueiden ja luonnonsuojelualueiden tai saamelaisalueen läheisyydestä. Vai lisääkö tällainen toiminta vain eri ryhmien välisiä konflikteja?
Nyt vain yksi tuhannesta kaivoshankkeesta toteutuu konkreettiseksi kaivokseksi. Suomeen ei ole avattu uusia metallikaivoksia vuosikausiin.
Tällä faktalla ei tunnu olevan kaivoskriitikoille mitään merkitystä, sillä yksikin kaivos on heille liikaa. Etenkin, jos se sijaitsee väärässä paikassa: hyvän kalaveden äärellä, oman mökin tai metsäpalstan läheisyydessä tai tutussa metsässä, jossa on totuttu käymään sienessä ja marjassa.
Teollisuuden näkökulmasta on päivän selvää, että tiukka, vihreämpi kaivoslaki todennäköisesti vie ulkomaiset kaivosyhtiöt muualle. Onko se vastuullista globaalia ympäristöpolitiikkaa, vai ongelmien siirtämistä muualle, on moni kaivosteollisuuden edustaja kysynyt.
Nykyistä vihreämpi kaivoslaki olisikin jättimäinen poliittinen linjanmuutos. Keskustan, kokoomuksen ja demareiden johdolla on toteutettu parikymmentä vuotta kaivospolitiikkaa, joka on pyrkinyt houkuttelemaan ulkomaisten kaivosyhtiöiden investointeja Suomeen.