Kaivoslaki
-
Ukrainan sota ja puhe mineraalien omavaraisuudesta on lisännyt uskoa kaivosteollisuuden uuteen tulemiseen. kaivosteollisuusLappi jakaantuu kaivoksissa: pohjoisessa vastustetaan, Itä-Lapissa vanhoja kaivoshankkeita katsotaan uusin silmin
6 MIN -
Hallitus on kiistellyt siitä, parantaako kaivoslaki ympäristönsuojelun tasoa. Etenkin turismiin panostavat kunnat ovat olleet lakiin tyytyväisiä. kaivosteollisuusNäin kaivoslaki uudistuu: Teollisuudelle miljoonien eurojen lasku, valtaa siirretään valtiolta kunnille
4 MIN -
Ehdotus uudeksi kaivoslaiksi kiristää kaivosteollisuuden toimintaa Suomessa. Ympäristöjärjestöt pitävät lakiluonnosta riittämättömänä. kaivosteollisuusKiistellyn kaivoslain kuulemiset siirtyvät syksyyn – ministeriö unohti kunnat lausuntojen postituslistalta
4 MIN -
Ala on raportoiduista toimialoista pienin kasvihuonekaasujen tuottaja. LukijaltaSK:n lukijoilta: Kaivostoiminta aiheuttaa alle prosentin Suomen kasvihuonekaasuista
1 MIN -
Kaivosalueen kunnostus- ja rahoitussuunnitelman pitää olla kaivosluvan ehtona. Mallia voi ottaa ydinvoimalaprosessista. PuheenvuoroPuheenvuoro: Kaivoslakia pitää muuttaa perusteellisesti – suljettavien kaivosalueiden kunnostamiseksi tarvitaan erillinen rahasto
3 MIN -
Uutisanalyysi: Kaivostoiminta aiheuttaa vastusta etenkin paikallisesti. Jos mökkirannan vesi on pilalla, on hankala nähdä, mitä hyötyä akkumetallista on. kaivoksetEduskuntatalolla huudettiin: ”Saimaan voi pilata vain kerran!” – Kaivoslaista voi tulla pannukakku, joka ei kelpaa kenellekään
4 MIN -
Työ- ja elinkeinoministeriön osastopäällikkö: ”Ministeriöllä ei ole tiedossa mitään sellaista syytä, jonka perusteella lakihankkeen valmistelun kokoonpanoon tulisi tehdä muutoksia.” Ilona LundströmKaivoslaki kuohuttaa jo alkumetreillä: Kansalaisaloitteen tekijät syyttävät virkamiestä jääviydestä
4 MIN -
2 MIN -
2 MIN