Onko maailmanpolitiikassa sijaa toiveikkuudelle, Heljä Ossa?
Historiallisesti tarkasteltuna maailma on rauhallisempi kuin koskaan, sanoo London School of Economicsissa työskentelevä turvallisuuspolitiikan tutkija.
8
MIN
Valtiot toimivat itsekkäästi kansallisten etujensa pohjalta. Kansainvälisen järjestyksen luo voimatasapaino, eivät yhteiset säännöt.
Nämä klassisen realismin opinkappaleet tuntuivat vanhan maailman tuulahduksilta, kun Heljä Ossa opiskeli viime vuosikymmenen puolivälissä kansainvälistä politiikkaa Tampereen yliopistossa.
Vallitseva käsitys oli, että valtiot käyvät mieluummin kauppaa kuin sotaa, mikä luo perustaa rauhalle, yhteistyölle ja keskinäiselle riippuvuudelle.
”Monet opiskelukaverini olivat kiinnostuneita kansainvälisistä järjestöistä ja ihmisoikeuksista. Minä kuljin omia polkujani, kun tein tutkielmani Natosta ja Saksan turvallisuuspolitiikasta”, Ossa sanoo.
Venäjä oli miehittänyt Krimin pari vuotta aikaisemmin. Se oli alkua voimapolitiikan paluulle ja klassisen realismin renessanssille, vaikka harvat sitä tuolloin halusivat nähdä tai tunnustaa. Ossakaan ei opiskelijana hahmottanut maailman muuttumista, vaan valitsi gradunsa aiheen siksi, että se kiinnosti häntä.
”Nykyisin realismi on vallitseva näkökanta olosuhteiden pakosta. Esimerkiksi meidän suomalaisten olisi vaikea tarkastella ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa idealistisesti.”
Valmistuttuaan yhteiskuntatieteiden maisteriksi Ossa lähti harjoittelijaksi Lontoossa toimivaan tutkimuslaitokseen Chatham Houseen. Hän viihtyi siellä niin hyvin, että hyllytti suunnitelmat virkaurasta ja päätti suunnata tutkijaksi.
Viime maaliskuussa Ossa aloitti turvallisuuspolitiikan tutkijan työt maailman parhaiden yliopistojen joukkoon rankatussa London School of Economicsissa.
Sitä ennen hän oli runsaat neljä vuotta Maanpuolustuskorkeakoulussa ja väitteli sotatieteiden tohtoriksi Euroopan strategisesta autonomiasta. Hän on Suomessa ensimmäinen strategian oppiaineesta väitellyt nainen.
”Onhan tämä mieletön mahdollisuus”, Ossa kuvailee huippuyliopistossa työskentelyä. ”Saan olla itseäni fiksumpien parissa, mikä on aina hyvä tilanne.”
Ossa valittiin London School of Economicsissa avoinna olleeseen post doc -tehtävään, jossa tutkimusaiheena on non nuclear deterrence eli ydinaseista riippumaton pelote.
Tutkimustiimi lähestyy kysymystä monesta näkökulmasta: Ovatko ydinaseet todella tuoneet rauhaa? Voisivatko tavanomaiset aseet korvata ydinaseita? Mikä merkitys on valmiudella ja varautumisella?
”Meillä Suomessa on poikkeuksellisen vahva maanpuolustustahto. Sen voi nähdä, jos ei pelotteena, niin ainakin pidäkkeenä mahdollista hyökkäystä vastaan.”
Kun Suomi liittyi Natoon, poliitikot, sotilaat ja tutkijat korostivat, että pääsemme turvaan sen ydinasesateenvarjon alle.
Ossa myöntää, että voimapolitiikan maailmassa uskottava pelote vaatii ydinaseita. Etenkin kun Venäjä on ottanut linjakseen uhkailla niillä estoitta.
”On vaikea sanoa, kuinka tosissaan Venäjä on ydinasekorttia heiluttaessaan. Vastauksen tietää ehkä vain Vladimir Putin.”
Takavuosikymmeninä ydinaseriisunta oli maailmanpolitiikassa varteenotettava keskustelunaihe, mutta tässä ajassa ne puheet tuntuvat etäisiltä kaiuilta. Ossa kuitenkin toivoo, että ydinaseriisunta palautetaan asialistalle heti, kun olosuhteet sallivat.
”Olen kaikesta huolimatta viritykseltäni optimistinen. Vaikka maailmantilanne on nyt hankala, sen ei ole aina pakko olla sitä. Ei klassinen realismi ole perusasetus, johon kansainvälisessä politiikassa aina lopulta palataan.”
Eurooppa oli pitkään sotaisan mantereen maineessa, ja Saksa ja Ranska näyttäytyivät toistensa verivihollisina. Toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa on vallinnut EU:n ympärille rakentunut rauha, eikä kukaan kuvittele, että Saksa ja Ranska voisivat enää käydä asein toistensa kimppuun.
”Historiallisesti tarkasteltuna maailma on rauhallisempi kuin koskaan. Ei ympärillämme ole pelkkää kurjuutta. Kamalat asiat vain saavat suurimman huomion.”
Menneenä syksynä Ossa julkaisi Maanpuolustuskorkeakoulun aikaisen esimiehensä, strategian professori Tommi Koivulan kanssa teoksen Suomi mainittu – Kansallisen turvallisuutemme murroskausi 2014–2024 läntisin silmin (Teos).
Teoksessa he tarkastelevat sitä, miten Suomen kansainvälistä asemaa on hahmotettu Yhdysvalloissa, Britanniassa, Saksassa, Ranskassa, Pohjoismaissa, Baltian maissa ja Puolassa julkaistuissa tutkimuksissa ja artikkeleissa.
Tutkimusaineiston perusteella vastaus suomalaisten ikuiseen kysymykseen ”Mitä meistä maailmalla ajatellaan” on useimmiten ”Ei paljon mitään.”
Todelliset Suomi-asiantuntijat ovat läntisissä liittolaismaissamme vähissä. Se ei sinänsä yllätä, sillä ketä kiinnostaisi pieni valtio Euroopan pohjoisilla perukoilla.
Ukrainan sota ja sitä seurannut Natoon liittyminen käänsivät valokeilan hetkeksi Suomeen. Koivula ja Ossa arvioivat, että vastaavanlaista huomiota maamme on saanut osakseen mahdollisesti vain talvisodan ja vuoden 1975 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin aikoihin.
”Suhtautuminen Suomen Nato-jäsenyyteen oli 90-prosenttisesti positiivista. Suomi nähdään turvallisuuden tuottajana lähialueellaan ja Euroopassa, maanpuolustushenkisenä varautumisen mallimaana”, Ossa sanoo.
Säröääniäkin erottuu. Yhdysvaltalaisessa keskustelussa Suomen Nato-jäsenyyden kritiikki kietoutui yleisempään amerikkalaiseen Nato-kritiikkiin. Vastarannankiisket olivat huolissaan kustannuksista, jotka koituvat pitkän Venäjän rajan turvaamisesta.
Saksassa kriittisten arvioiden esittäjät katsoivat, että Nato-jäsenyys vie Suomelta mahdollisuuden toimia Venäjän ja lännen välisenä sillanrakentajana. Heitä myös huolestutti siirtyminen liittoutumattomuudesta ja pehmeistä turvallisuusarvoista kovemmalle sotilaalliselle linjalle.
Ossa katsoo saksalaisten soraäänten heijastelevan maan omia turvallisuuspoliittisia orientaatioita. Saksa ajautui syvään energiariippuvuuteen Venäjästä, mitä kuvastaa se, että Ukrainan sodan syttymisvuonna 2022 Venäjä muodosti 55 prosenttia Saksan kaasuntuonnista.
Ukrainan sotilaalliseen tukemiseen Saksa on suhtautunut monia liittolaisiaan varauksellisemmin. Marraskuussa uutiset kertoivat liittokansleri Olaf Scholzin taustajoukkojen pohtineen Ukrainalle ”Suomen mallia” sodan lopettamiseksi.
Ossa kertoo kollegansa luonnehtineen puolivakavissaan Saksaa suomettuneemmaksi kuin Suomi oli aikoinaan.
”Ehkä Saksassa ei täysin ymmärretä sitä, mitä suomettuminen oikeasti tarkoitti. Olimme itsenäisiä, mutta liikkumatilamme oli kapea vielä pitkään kylmän sodan päättymisen jälkeen.”
Samanlaista pakkopaitaa Ossa ei toivo Ukrainalle. Hän korostaa, että Venäjä ei tunnusta Ukrainaa oikeaksi kansakunnaksi, vaan näkee sen erottamattomana osana venäläistä maailmaa. Jos Ukraina niitataan tiiviisti Venäjän kylkeen, se ei siitä hevin irtaudu.
Polttopisteen suuntaaminen länsimaihin rajaa Suomi mainittu -kirjasta ulos Suomen turvallisuutta koskevan venäläisen aineiston. Ossan mielestä se ansaitsisi oman teoksensa.
Moni Suomessa pelkäsi Venäjän vastausta Nato-jäsenyytemme. Presidentti Sauli Niinistö varoitteli ”laajamittaisesta ilkeydestä”.
”Suomessa varauduttiin pahempaan kuin mitä olemme toistaiseksi nähneet. Se, että Venäjä ei ole vastannut järeästi, johtuu siitä, että sen huomio on Ukrainassa.”
Ossa huomauttaa, että hybridivaikuttamisen maailmassa asetelmien hahmottaminen ei ole aina yksinkertaista. Venäjä voi lähettää erilaisia vastauksia ja reaktioita Suomen suuntaan ilman että olemme niistä tarkkaan selvillä.
Länsiliittolaisten silmissä suomalaisilla on ollut perinteisesti maine Venäjän-asiantuntijoina, mutta onko sille katetta?
Koivula ja Ossa huomauttavat, että venäjän kielen opetus on romahtanut Suomessa ja ani harvat seuraavat Venäjän kulttuuria ja ajankohtaista yhteiskunnallista keskustelua.
Taustalla voi aistia protestihenkeä Putinin hallintoa kohtaan. Venäjä pysyy kuitenkin naapurinamme, ja naapuria pitäisi pystyä ymmärtämään uutisia syvällisemmin.
”Tarvitsemme ehdottomasti venäläisen kulttuurin, yhteiskunnan ja historian ymmärtämistä. Vaarana on, että Venäjä-tutkimuksemme ja -osaamisemme heikkenee.”
Ossan pesti London School of Economicsissa jatkuu ainakin vuoden 2025 loppuun. Hän jäisi sinne mielellään myös pitemmäksi aikaa.
”En ole silti varma, onko yliopistomaailma lopullinen paikkani. Olisi kiinnostavaa työskennellä jossain vaiheessa think tank -tyyppisessä tutkimusinstituutissa, askarrella päivänpolttavien kysymysten parissa.”
Lontooseen Ossa muutti valmistumisensa jälkeen kuusi vuotta sitten espanjalaisen puolisonsa perässä. Tutkijan työtä Maanpuolustuskorkeakoulussa hän hoiti etänä.
Ossa ja hänen puolisonsa asuvat Thamesin varrella sijaitsevalla Richmondin asuinalueella. Se on idyllistä ja vehreää seutua, jossa voi nauttia urbaanista luonnosta puiston keskellä.
Kuudessa vuodessa Lontoo on alkanut tuntua Ossasta kotikaupungilta. Kotoutumisen merkkinä hänelle on muodostunut Lontooseen viha-rakkaussuhde.
”Jos matkustan metrossa helteellä keskellä pahinta ruuhkaa, saatan ajatella, että en jaksa tätä kaupunkia enää hetkeäkään. Mutta monesti tulen huokaisseeksi, kuinka onnellista on asua tällaisessa paikassa.”
Ossa varttui Kaarinassa, Turun kupeessa. Hän sanoo olevansa malliesimerkiksi siitä, kuinka paljon elämässä auttavat hyvät lähtökohdat kotoa.
Vanhemmat arvostivat lukeneisuutta ja sivistystä ja kannustivat opiskelemaan. Isä Jaakko Ossa toimii Turun yliopiston finanssioikeuden professorina.
”Meillä puhuttiin paljon yhteiskunnallisista asioista. Jos oli vieraita kylässä, lapset saivat olla pöydässä ja osallistua keskusteluun. Ei ollut erikseen lasten pöytää.”
Opiskeluaikoinaan Ossa oli aktiivinen kokoomusopiskelijoissa ja teki harjoittelun europarlamentaarikko Henna Virkkusen avustajana. Hän on yhä puolueen jäsen, muttei ole osallistunut poliittisiin kuvioihin.
Ossan vapaa-ajasta ison siivun haukkaa kansainväliseen politiikkaan erikoistunut verkkolehti The Ulkopolitist, jossa hän hoitaa toimituspäällikön tehtäviä.
”Se on vähän kuin toinen työ, mutta nautin siitä, koska pääsen hyödyntämään osaamistani käytännön tasolla. Tutkijana joudun tekemään paljon teoreettista puurtamista, joten on hyvä saada vastapainoksi kosketusta oikeaan elämään.”
Kansainvälistä politiikkaa luonnehtiva epävarmuus tunkeutuu niin tutkijan kuin toimituspäällikön tekemisiin. Demokratia taantuu, autoritaarisuus voimistuu, Trumpin ja Putinin kaltaiset arvaamattomat johtajat sekoittavat pakkaa.
Herättääkö tällainen myllerrys pelkoa ja ahdistusta?
”En tunne aktiivista pelkoa”, Ossa vastaa. ”Jos ajattelen Suomea, puolustus on hyvissä käsissä. Lähinnä olen huolissani tietyistä yhteiskunnallisista kehityskuluista: syrjäytymisestä, osattomuudesta. Jos sosiaalinen koheesio heikkenee, se heijastuu negatiivisesti myös maanpuolustukseen.”