Aivan liian aikaista
Puoluejohtajat välttävät spekulointia tulevasta hallituspohjasta. Silti sekä oikealta että vasemmalta kuullaan jo kutsuja taktiseen äänestämiseen.
10
MIN
Elokuun alkupuolella sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps) sai demarit hermostumaan.
”Rydman ylenkatsoo tavallisia suomalaisia ja demokratiaa”, arvosteli Sdp:n varapuheenjohtaja Niina Malm puolueen tiedotteessa.
Perussuomalaisten ministeri oli hetkeä aiemmin tehnyt havainnon Ylen tuoreesta puoluekannatuskyselystä.
”Perussuomalaisten kannatus on runsaassa vuodessa noussut liki viisi prosenttiyksikköä, ja trendi vaikuttaa vain kiihtyvän”, Rydman oli kirjoittanut.
Jos perussuomalaiset nousisi kannatuksessa kokoomuksen ohi, kasvaisi ministerin mielestä kokoomuksen kynnys lähteä mukaan Antti Lindtmanin (sd) johtamaan hallitukseen.
”Tällöin tulisi mahdolliseksi rakentaa perussuomalaisten johdolla eduskunnan enemmistöön nojautuva keskustaoikeistolainen hallitus.”
Siis siitä huolimatta, että Sdp olisi eduskunnan suurin puolue.
Rydmanin ajatus sai heti kannatusta. Kokoomuksen kansanedustaja Martin Paasi oli valmis menemään vielä pidemmälle.
”Olen sen kannalla, että me päätettäisiin etupeltoon, että oikeistohallitus muodostetaan. Oli demareiden vaalivoitto mikä tahansa”, hän visioi Bunkkeri-nimisen podcastin haastattelussa.
Seuraava hallituspohja nousi yleiseksi puheenaiheeksi, kun puolueiden eduskuntaryhmät kokoontuivat kesäkokouksiin elokuun lopulla.
Rydmanin idea ei ole täysin uusi.
Politiikan toimittaja Teemu Luukka paljasti kirjassa Petteri Orpo ja oikeistovallan paluu (Otava, 2025), että keväällä 2019 Orpo tunnusteli perussuomalaisten ja keskustan kanssa mahdollisuutta muodostaa yhteinen hallitus, vaikka Antti Rinteen johtama Sdp oli ollut vaalien suurin puolue.
Ehdotus kariutui, kun Rinne muodosti hallituksen keskustan tuella.
Orpon ehdotuksessa huomionarvoista oli, että kokoomus olisi siinä ottanut pääministerin paikan, vaikka se oli vasta kolmanneksi suurin. Perussuomalaiset oli tullut vaaleissa toiseksi.
Edellisellä hallituskaudella kokoomus oli kieltäytynyt hallitusyhteistyöstä Jussi Halla-ahon johtaman perussuomalaisten kanssa. Kun Orpo tunnusteli myöhemmin asiaa, pääministeripaikka olisi ollut käytännössä kokoomuksen hinta linjan muutokselle.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma vastasi Rydmanin avaukseen samassa hengessä. Kauma pohti, että yksikään puolue ei ehkä lähtisi perussuomalaisten johtamaan hallitukseen.
”Isoista puolueista vain kokoomus on ilmaissut voivansa olla samassa hallituksessa, mutta tuskin niin, että perussuomalaiset olisi sitä johtamassa”, Kauma kirjoitti sosiaalisessa mediassa.
Kokoomuksen kansanedustaja Atte Kaleva ilmoitti vielä samana päivänä, että hän ”lähtisi mieluusti” myös perussuomalaisten johtamaan hallitukseen. Riikka Purra olisi loistava pääministeri, Kaleva totesi.
Suomen Kuvalehti kysyi asiaan näkemystä kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajalta Jukka Kopralta.
”Periaatteena olemme pitäneet sen, että emme sulje ovia. Emme sulje vaihtoehtoja pois”, Kopra sanoi puolueen kesäkokouksessa.
Lisäksi hän loi käsitystä siitä, että Paasin ajatus on yksityisajattelua.
”Me käymme vaalit ensin, ja sen jälkeen aletaan aprikoida sitä hallituspohjaa. Kaikki spekulaatio sitä ennen on oikeastaan turhaa. Ja tämä on yleinen ajatus ja käsitys kokoomuksen eduskuntaryhmässä.”
Myös kokousväen keskuudessa oli turhautumista hallituspohjakeskusteluun. Puolueväki oli haluton keskustelemaan asiasta ja toisteli Kopran tavoin sitä, että vaalitulos ratkaisee.
Eräs kokoomuksen kansanedustaja arvioi taustakeskustelussa, että ennenaikainen spekulointi oikeistohallituksesta voisi vastareaktiona nostaa Sdp:n kannatusta.
”Se on paras tapa varmistaa Sdp:n vaalivoitto, että huudellaan torilla kassakaappisopimuksesta”, hän sanoi.
Vuoden 1987 vaalien alla kokoomus, keskusta ja Rkp sopivat salassa oikeistohallituksen muodostamisesta Sdp:n etumatkasta huolimatta. Suunnitelma paljastui, ja presidentti Mauno Koivisto nosti Sdp:n hallitukseen.
SDP:n kesäkokouksessa osa demareista suhtautui hallituspohjakeskusteluun huolestuneesti, osa taas katsoi sen kenties hyödyttävän puoluetta ja myös perussuomalaisia – mutta ei kokoomusta.
Toimittajille puhuessaan Lindtman halusi niin ikään korostaa keskustelun ennenaikaisuutta.
”Käydään vaalit, katsotaan, mitä kantoja puolueet ottavat, katsotaan tulos ja sitten katsotaan, mitä tapahtuu”, hän sanoi.
Sdp:n puheenjohtajan mielestä ”oikeiston puheissa” oli kuitenkin selvä viesti suomalaisille:
”Ainoa varma tapa saada muutosta on huolehtia, että Sdp tulee reilusti ykkösenä maaliin.”
Lindtmanin viesti on tuttu viime vaaleista. Sdp:n silloinen puheenjohtaja Sanna Marin brändäsi puolueensa vaihtoehdoksi oikeistolle. Vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajia siirtyi Sdp:n taakse.
Rydmanin avaus toimii käytännössä vastaavana taktisen äänestämisen kutsuna oikeiston puolella.
Lindtman huomautti kokouksessa, että ”nykyhallituksen jatkoa” kannattaa vain kaksi prosenttia suomalaisista. Tällä hän viittasi Ylen tuoreeseen hallituspohjakyselyyn. Siinä vastaajia pyydettiin valitsemaan paras hallituspohja Suomelle seuraavien vaalien jälkeen.
Orpon hallituksen pohja sai vähäisen kannatuksen, eikä se ollut edes monien hallituspuolueiden kannattajien suosikki.
Toisaalta kesäkokouksiin osallistuneet kansanedustajat myös vähättelivät kyselyä. Siinä oli niin paljon vaihtoehtoja, että sen tuloksia pystyi lukemaan monella tavalla.
Esimerkiksi perussuomalaisten, kokoomuksen ja keskustan yhteinen hallitus oli kyselyssä kolmanneksi suosituin 11 prosentin kannatuksella.
Sellaista pohjaa myös useampi perussuomalaisten vaikuttaja tuntui kesäkokouksessa toivovan, vaikka virallisesti puolue ei ottanutkaan asiaan kantaa.
”Mitä tulee hallituskokoonpanoihin, niin on aivan liian aikaista mennä sellaiseen keskusteluun”, puheenjohtaja Riikka Purra sanoi Imatralla toimittajille.
Purran mukaan perussuomalaiset ei sulje yhtäkään puoluetta tai edes ”kuu-ukkoja” pois yhteistyöstä, mikäli maahanmuutosta, taloudesta, ilmastosta tai esimerkiksi EU-linjoista päästään sopuun.
Toisaalta Purra arvioi, ettei pidä nyt virinnyttä keskustelua ”ihmeellisenä”.
”Puolueet ovat aina ennen vaaleja käyneet keskusteluja keskenään. Harvemmin sinne vaalipäivään nyt ihan tyhjiltään mennään, ainakaan mikäli puolueella on jonkinlaisia tavoitteita aidosti hallitukseen”, hän sanoi.
”Tässä maassa rakennetaan hallituksia voittavan koalition ympärille. Perinteisesti toki viime aikoina se on tapahtunut suurimman puolueen johtaessa neuvotteluita ja muodostaessa hallituksen, mutta hallitus muodostetaan suurimman koalition päälle, jolla on eduskunnassa enemmistö.”
Virallisesti hallituksen muodostaminen alkaa vaalien jälkeen. Prosessia säätelee paitsi perustuslaki myös erilaiset vuosien varrella syntyneet epävirallisemmat käytännöt.
Tapana on, että suurimman eduskuntaryhmän edustaja kutsuu kaikki ryhmät koolle vaalien jälkeen. Tapaamisessa valitaan hallitustunnusteluiden vetäjä.
Puolueet sopivat käytännöstä vuonna 2002. Tämän jälkeen vetäjäksi on aina valittu suurimman eduskuntaryhmän edustaja. Hän on vienyt läpi onnistuneesti hallitustunnustelut sekä niitä seuranneet varsinaiset neuvottelut – ja noussut lopulta myös pääministeriksi.
Vuoden 2000 perustuslakiuudistuksen jälkeen syntyi myös käytäntö, jossa suurimman puolueen edustaja toimii eduskunnan puhemiehenä hallituksen muodostamisen ajan. Tälläkin roolilla on merkitystä. Puhemiehen tehtävänä on kaikissa tilanteissa seurata hallituksen muodostamista ja tarvittaessa myös käynnistää neuvottelut.
Vuosituhannen taitteessa syntyneet tavat heijastivat perustuslain muutosta, joka teki hallituksen muodostamisesta entistä vahvemmin eduskunnan asian.
Toisaalta ne syntyivät poliittisessa kulttuurissa, jossa puolueilla ei ollut tapana sulkea toisiaan ainakaan julkisesti pois potentiaalisina hallituskumppaneina. Nyt erilaiset kieltäytymiset ruokkivat puhetta blokkiutumisesta.
Sdp, vihreät ja vasemmistoliitto ovat sanoneet suoraan, etteivät ne menisi samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa. Keskusta on puolestaan linjannut, että se ei lähde uudelleen viime hallituksen viiden puolueen pohjaan.
Enemmänkin antipatioita on, vaikka muodollisia linjauksia ei ole tämän enempää tehty. Kokoomus ja vasemmistoliitto vierastavat toisiaan, mutta myös kokoomuksen ja demareiden välinen kuilu on syventynyt.
Puolueet ovat erityisesti talouslinjauksissaan etäällä toisistaan, mikä vaikeuttaa sinipunahallituksen muodostamista. Sinipunan syntyä veikkaillaan usein vaalikeväisin, ja vaihtoehto nousi niukasti suomalaisten suosikiksi hallituspohjakyselyissä myös vuosina 2019 ja 2023.
Kummallakaan kerralla sinipunaa ei syntynyt.
Blokkipuheiden esikuvana toimii luonnollisesti länsinaapuri Ruotsi.
Siellä sosiaalidemokraatit on ollut sata vuotta putkeen selvästi suurin puolue. Se on parhaimmillaan saanut yli puolet paikoista parlamenttiin. Millään puolueella ei ole ollut mahdollisuutta yksin voittaa sitä.
”1970-luvulla syntyi porvaripuolen yhteinen tavoite murtaa tämä hegemonia”, kertoo tutkija Mikko Majander. Hän on perehtynyt Ruotsin politiikkaan.
Majanderin mukaan blokkipolitiikka hiipi Suomeen vuodesta 2015 alkaen. Sipilän, Rinteen ja Orpon hallitukset on koottu eduskunnan molempien laitojen pohjalle. Keskusta ja Rkp ovat tarpeen mukaan vaihtaneet kokoonpanosta toiseen.
Vaikka puolueet ovat Suomessa rajanneet etukäteen pois joitakin vaihtoehtoja, Majander pitää keskeisenä erona Ruotsiin sitä, että meillä puolueet eivät muodosta yhteisiä liittoja ennen vaaleja.
Hän ei myöskään usko, että niin tulisi käymään.
Majander huomauttaa, että eduskunnassa oikeisto tai vasemmisto ei kumpikaan yksin yllä enemmistöön. Siihen vaaditaan keskiryhmät mukaan.
Keskiryhmillä Majander viittaa keskustaan ja Rkp:hen. Vaa’ankieliasemansa turvin ne voivat kilpailuttaa eri vaihtoehtoja keskenään.
”On hyvin vaikea kuvitella, että nämä keskiryhmät luopuisivat tästä neuvotteluasemastaan ennen vaaleja.”
Ajatus yhteisestä blokista houkuttaa politiikan oikealla laidalla, koska keskustaoikeistolla on Suomen eduskunnassa jatkuva enemmistö.
Suomessa Sdp:n kannatus kalpenee Ruotsin sisarpuolueen rinnalla. Sdp on nyt oppositiossakin yltänyt ”vain” 25 prosentin gallupsuosioon.
Toisaalta tämä voi olla syy sille, miksi keskustaoikeistolla ei ole Suomessa tarvetta yhdistyä. Valtaan voi päästä ilmankin – vaikka sitten Sdp:n kanssa.
Majander huomauttaa, että Ruotsissakaan blokkiasetelma ei ole ikuinen.
Maan porvaripuolueet muodostivat muodollisen allianssin vuonna 2004. Se murtui viisitoista vuotta myöhemmin, jolloin keskustapuolue siirtyi punavihreälle puolelle ja ruotsidemokraatit hyväksyttiin oikeistoleiriin.
Yhtenäisiä blokit eivät nytkään ole. Vasemmistopuolue ja keskusta eivät mahtuisi samaan hallitukseen, mutta ne voisivat tukipuolueena kannattaa demaripääministeriä.
Ruotsissa valtiopäivävaalit pidetään sunnuntaina 13. syyskuuta. Oikeiston ehdokas pääministeriksi on kokoomuksen Ulf Kristersson, vaikka ruotsidemokraatit on suurempi puolue.
Samanlaista myönnytystä Riikka Purra tai kukaan muukaan puoluejohtaja ei ole Suomessa tehnyt.
”Blokki tarkoittaa melkeinpä pääministerivaalia Ruotsissa”, Majander sanoo.
Ei käy, vahvistaa Antti Kaikkonen. Keskusta ei ole valmis sopimaan hallituskumppaneista ennen vaaleja.
”Demokratiaa pitää sen verran kunnioittaa, että kansan mielipide kuullaan ennen kuin lähdetään hallituksia rakentamaan.”
Kaikkosen mukaan blokit voivat johtaa poukkoilevaan politiikkaan ja kasvattaa kahtiajakoa.
”Vaalivoittaja lähtee ensimmäisenä yrittämään hallituksen muodostamista. Jos voittaja ei tässä onnistu, vuoro siirtyy seuraavalle. Tämä on hyvä käytäntö, jota on syytä jatkaa.”
Soittokierros keskustan vaikuttajille vahvistaa Kaikkosen lausunnon: puolueessa ei haluta Suomeen blokkipolitiikkaa tai itse osallistua sellaiseen.
Asennetta voi selittää myös suuren puolueen identiteetti. Suuruuden päivät ovat tuoreessa muistissa, sillä keskusta on voittanut vaaleja vielä viime vuosikymmenillä.
Kaikkonen ei suostu spekuloimaan sillä, mikä pohja olisi keskustalle mieluisin. Kynnyskysymys ei tunnu löytyvän niinkään asiakysymyksistä vaan kannatuksesta. Puolueessa on jälkikäteen kritisoitu päätöstä lähteä Rinteen hallitukseen vaalitappiosta huolimatta.
”Hallitukseen osallistuminen edellyttää meiltä selvästi edellisiä vaaleja vahvempaa vaalitulosta”, Kaikkonen sanoo.
Hänen mukaansa täsmällistä rajapyykkiä ”selvästi vahvemmalle” tulokselle ei ole asetettu. Soittokierroksella jotkut keskustalaiset puhuvat jopa 16–18 prosentista, mikä vaatisi tuhtia vaalivoittoa.
Tällä vaalikaudella keskustan kannatus on hiponut tätä tasoa vain kerran, kuntavaaleissa otetun voiton jälkeen. Tuolloin puolue alkoi pitää esillä ”kolmen vanhan suuren” eli keskustan, kokoomuksen ja Sdp:n yhteistä hallitusta.
Puheet ovat hiipuneet kannatuksen mukana. Nykysuosiolla keskusta voisi jäädä tällaisessa asetelmassa kahden suuremman puolueen varjoon. Moni vaikuttaja pitää pohjaa muutoinkin riskialttiina, sillä se jättää molemmat sivustat auki oppositiolle.
”Se tekisi perussuomalaisten työn liian helpoksi”, eräs toteaa.
Sdp:ssä taas nähdään, että tämä pohja olisi mielekäs vain, jos Sdp olisi vaaleissa selvästi suurin. Muutoin se itse jäisi vähemmistöön kahden porvaripuolueen kanssa.
Moni demarivaikuttaja tuntuukin olevan enemmän innoissaan punamullasta. Voimasuhteet olisivat tosin yhä ongelma. Sdp on Helsingin Sanomien viimeisimmässä gallupissa lähes kaksi kertaa suositumpi kuin keskusta.
Lopulta puolueet ovatkin oikeassa siinä, että vasta vaalitulos kertoo, mikä ylipäänsä on mahdollista.
Tällä hetkellä myös kokoomuksen, perussuomalaisten ja keskustan yhteenlaskettu kannatus on alle 50 prosenttia. Enemmistöön ei riitä se, että ne kisaavat keskenään toistensa äänestäjistä.
”Vaali-iltana näkee tuloksesta aika pitkälle, mistä kokoonpanoa lähdetään hakemaan. Tässä vaiheessa tämä on tällaista politiikan penkkiurheilua”, Kaikkonen sanoo.