Kuinka päädyit Kazakstaniin, Timo Vuorensola?

Iron Sky -ohjaajan ura notkahti, mutta nyt hän tekee keikkatöitä maailmalla. Kehitteillä on jo seuraava elokuvasarja.

hän
Teksti
Kalle Kinnunen
Kuvat
Juha Törmälä
8 MIN

Lauttasaarelaisessa rantaravintolassa syö lounashampurilaista mies, joka kymmenen vuotta sitten oli kansainvälisin Suomessa asuva elokuvaohjaaja.

Silloin Timo Vuorensolaa vietiin. Häntä pyydettiin puhumaan elokuvanteosta ja sen joukkorahoituksesta jo ennen kuin ammattimainen esikoispitkä oli valmis. Vuorensola oli ohjannut Tampereella Star Wreck: In the Pirkinning -amatöörielokuvan (2006), josta oli tullut nörttien nettihitti.

Iron Sky lanseerattiin Berliinin elokuvafestivaaleilla helmikuussa 2012. Ei ole liioittelua sanoa, että suomalainen tieteisleffatuotanto oli tapahtuman puhutuimpia ensi-iltoja. Se menestyi myöhemmin Saksassa, Suomessa ja jossain määrin monissa muissakin maissa.

Jatko-osa Iron Sky 2 (2019) on edelleen kallein näytelty elokuva, jonka päätuotantomaa on Suomi. Se oli Vuorensolan toinen elokuva eikä se menestynyt missään.

”Tuli slump”, Timo Vuorensola sanoo. Englanninkielen termi tarkoittaa lysähdystä tai lamaa.

Samaan aikaan oli tekeillä vielä suurempi hanke, yli 20 miljoonan euron Iron Sky: The Ark. Sen kiinalaisessa käsikirjoituksessa ei alun perin ollut Iron Sky -yhteyttä lainkaan. Viittauksia elokuvasarjaan lisättiin, mutta niin, että Kiinassa elokuva näyttäisi itsenäiseltä teokselta.

Vuorensola asui puoli vuotta Kiinassa, teki valmisteluja ja kuvasi. Lopuksi tultiin Suomeen. Turun Akatemian tilat esittivät Illuminati-salaseuran kokouspaikkaa Alpeilla.

Sitten Kiinassa tapahtui jotain outoa, ja sikäläinen tuottaja löi hanskat tiskiin. Elokuva ei valmistunut.

Iron Sky Universe -yhtiö haettiin konkurssiin 2020. Maailmanlaajuinen koronapandemia jylläsi. Vuorensola ajatteli, että tämä oli tässä. Hän oli jonkun aikaa mainostoimistossa töissä. Ehkä elokuvat saisivat jäädä.

Siitä kaikesta kärsi itse ja lähipiirikin, Vuorensola sanoo.

”Näen tämän alan vähän kuin laukkakilpailupelinä, jollaisia on japanilaisissa pelihalleissa. Siinä syötetään kolikoita ja hevoset menevät sitä mukaa eteenpäin. Kymmenen hevosta laukkaa, niille syötetään resursseja, ­joku jää paikoilleen, ja sitten historiasta nouseekin ylös toinen.”

Muita kaupallisen elokuvan suomalaisia hevosia olivat 2010-luvulla Dome Karukoski, joka kävi maistamassa Hollywoodia ohjaamalla amerikkalaiselle Fox Search­light -yhtiölle Tolkienin, ja Jalmari Helander, jonka Big Game toi Samuel L. Jacksonin suomalaiseen elokuvaan.

Tietysti myös Renny Harlin.

”Ovia ei kannata sulkea nopeasti. Nouseva saattaa olla joku, joka on jo unohtunut.”

Joku sellainen kuin Timo Vuorensola.

Helmikuussa 2024 Timo Vuorensola palasi elokuvanteosta kotiin Helsinkiin. Reissu vei Kazak­staniin ja Turkkiin. Hän on ohjannut saksalais-amerikkalais-kanadalaisena tuotantona tieteiselokuvan, joka kuvattiin Astanassa.

Pääosan Tom Felton tunnetaan sivuroolista Harry Potter -elokuvien Draco Malfoyna. Viimeisestä Potter-leffasta on 13 vuotta.

Vuorensola on taas kiinni elokuvanteossa, ja nimenomaan niin, että hänet pyydetään mukaan, palkataan keikalle ulkomaille.

Syitä on useampi kuin yksi. Ensinnäkin hänellä on näyttöä. Iron Sky oli miljoona elokuvateatterikatsojaa vetänyt monimutkainen tuotanto.

Toiseksi Vuorensola tunnetaan myös esiintyjänä ja pitchaajana, siis myyntipuhujana. Iron Sky oli aikoinaan Hollywoodissa asti kiinnostanut ilmiö, koska ympärille luotiin joukkorahoituskampanja. Vaikka kyse oli myös viraalimarkkinoinnista, faniyhteisö onnistuttiin aidosti aktivoimaan mukaan.

Vuorensolalla on siis nimeä ja kontakteja. Hän on tottunut verkostoitumaan Berliinissä ja Cannesissa, elokuvafestivaalien yhteydessä järjestettävissä market-tapahtumissa.

Britit pyysivät Vuorensolaa hommiin, ja hän lähti. Syntyi kaksi elokuvaa. Kumpikin niistä oli riski.

Jeepers Creepers Reborn (2022) on 2000-luvun alussa tehdyn Hollywood-kauhuelokuvasarjan reboot eli uudelleenkäynnistys. Alkuperäisillä Jeepers Creepers -leffoilla ja etenkin niiden hirviöllä on faninsa, joiden kiinnostus sanelisi elokuvan kohtalon.

Toinen samojen tuottajien elokuva on 97 Minutes, lentokoneessa tapahtuva trilleri, jonka pääosaa näyttelee Alec Baldwin.

Elokuvanteon alkaessa oli vasta muutama kuukausi siitä, kun Rust-nimisen lännenelokuvan kuvauksissa tapahtunut onnettomuus oli surmannut kuvaaja Halyna Hutchinsin. Baldwin oli vetänyt liipasimesta, aseessa olikin ollut luoti. Sen jälkeen Baldwin ei ollut kuuma nimi muuten kuin onnettomuutta seuranneita oikeusjuttuja retostelevissa otsikoissa.

Vuorensola arveli, että riski kannattaa ottaa. Hän ei silti osannut täysin varautua siihen, mitä oli luvassa.

”Kaikki on hyvin ja kaunista, kun istutaan pöydässä Berliinissä tai Cannesissa, mutta totuus tulee ilmi, kun aletaan tehdä preppiä”, Vuorensola sanoo.

Preppi on esituotannon viimeinen vaihe ennen ku­vauksia. Ohjaaja ja elokuvan eri osa-alueista vastaavat, kuten kuvaaja, lavastaja ja puvustaja, ovat silloin samassa paikassa tekemässä viimeisiä päätöksiä.

Normaalisti se kestää kuukausia, ainakin viikkoja. 97 Minutesin preppi kesti vain viikon. Baldwin tuli suoraan kuvauksiin, harjoitteluun ei ollut aikaa.

Käsikirjoituksen oli laatinut Pavan Grover, teksasilainen kirurgi, joka on myös yksi elokuvan rahoittajista. Hän sijoitti itsensä leffaan näyttelijäksi.

Totta kai kaikkien tavoitteena on tehdä jollain tavalla hyvä elokuva, Vuorensola sanoo. Mutta asioiden tärkeysjärjestys voi olla jokaisella eri.

”Se, miten noita tehdään, ei kyllä monelle pohjoismaiselle ohjaajalle kävisi. Päätökset tehdään pitkälti muual­la ja ohjaaja ei saa päättää. Ja ohjaaja voidaan periaatteessa siivota sivuun, kun aktiivinen kuvausvaihe on ohi.”

97 Minutes piti kuvata 18 päivässä, mikä on tavattoman vähän elokuvalle, jonka lajityyppiä Vuorensola luonnehtii ”ysäri-actioniksi”.

Vuorensola­ ei ­haaveile koti­maisen­ elokuvan ­ohjaamisesta.

Amerikkalainen Collider-elokuvaviihdesivusto laski lokakuussa 2023, mikä on leffahullujen suosiman Letterboxd-palvelun kaikkien aikojen huonoimmaksi pisteytetty kauhuelokuva.

Jeepers Creepers Reborn.

Fanien reaktiot voivat olla kohtuuttomia. Blogissaan Vuorensola kuvaili kokemusta traumatisoivaksi.

”Faneilta tuli kylmää kyytiä, en ollut varautunut siihen.”

Resurssit olivat ne mitä olivat. Vuorensola ajattelee mieluummin onnistuneensa niissä asioissa, joihin pystyi vaikuttamaan. Kumpikin elokuva saavutti tavoitteensa: ne ovat saatavilla länsimaisissa suoratoistopalveluissa laajemmin kuin juuri mitkään suomalaiset elokuvat. Ne ovat sellaisia b-luokan ajanvieteleffoja, jotka vetävät brändillään tai näyttelijöillään tietyn määrän huomiota.

Samojen tuottajien kansssa Vuorensola ei silti aio enää työskennellä.

Jeepers Creepers Rebornia tehtäessä Vuorensola tapasi maskeerausartisti Lea Jamesin.

James asuu vakituisesti Lontoossa. Etäsuhde jatkuu brexitin haasteista huolimatta. Kummallakin on keikkatyö, joka vie alati reissuun.

Helsingissä he ovat nauttineet lumisesta talvesta ja Oscar-elokuvista. Vuorensola katsoo joka vuosi läpi kaikki Oscar-ehdokkaat ja kirjoittaa näkemästään blogiinsa.

Vuorensolalla ja kaksi Iron Sky -elokuvaa tuottaneella Tero Kaukomaalla on uusi yhtiö, Son of a Pitch. Tarkoitus on sekä tuottaa elokuvia että ideoida ja konseptoida niitä toisten tuotettavaksi.

Kauhua, scifiä ja fantasiaa.

Esimerkiksi Vuorensola nostaa The Scoutin, jota on kehitelty ja käsikirjoittajakin on kiinnitetty. Se olisi Teksasin moottorisahamurhat -tyyppiseen Yhdysvaltojen etelävaltion maalaismiljööseen sijoittuva kauhutarina, vähän Saw-kidutusleffojen henkinen, ja menestyessään se voisi laajentua franchiseksi, elokuvasarjaksi.

Vuorensola ei olisi ohjaaja vaan tuottaja. Alkuperäis­idea on hänen. Hän pitchaa The Scoutia kuvaillen elävästi paikkoja, tilanteita ja kauhufaneille silmää iskevän yllätyskäänteen, joka tekee ideasta omanlaisensa.

Pari vuotta sitten Vuorensola sanoi haastattelussa haluavansa tehdä suomalaisen elokuvan, sellaisen, joka sijoittuisi suomalaiseen arkitodellisuuteen. Muistutus ajatuksesta saa ohjaajan nauramaan.

”Ei mulla oikeasti ole ollut sellaista halua. Se on kai ollut vain hauska juttu sanoa.”

Kukaan suomalainen tuottaja ei ainakaan soita hänelle ja kysy, olisitko kiinnostunut tulemaan leffan ohjaajaksi.

”Kun katson hyvää suomalaista elokuvaa, ei mulla ole aavistustakaan, miten joku on keksinyt lähteä tuollaisesta aiheesta elokuvaa kertomaan. Ei ollenkaan.”

Hän on löytänyt oman paikkansa viihteellisestä ja toiminnallisesta kansainvälisestä elokuvasta. Sillä kentällä hän haluaa jatkaa.

”En usko, että mulla on suomalaiselle yleisölle hirveästi annettavaa. Sen olen ehkä ymmärtänyt.”

Nyt Timo Vuorensola odottaa. Kahden mahdollisen seuraavan leffan rahoitukset olisivat kasassa, mutta kumpikin hanke – toinen on saksalais-kanadalainen ja toinen brittiläis-ruotsalainen – on riippuvainen näyttelijöistä.

”Se on jännä maailma. Rahaa kyllä on. Mutta pitää saada näyttelijät, joiden nimellä on tarpeeksi takeita.”

Tunnettu nimi tuo tietyn määrän huomiota ja kansainvälisiä levittäjiä, ja näin viihteellinen genre-elokuva rahoitetaan. Se on excel-logiikkaa. Tällaisten elokuvien tuottajien näkökulmasta on vain bonusta, jos elokuvasta tulee hyvä.

Samalla logiikalla tehdään elokuvat, joita Renny Harlin ohjaa eri puolilla maailmaa. Suomessa ja oikeastaan koko Euroopassa on totuttu toisenlaiseen arvojärjestykseen, koska julkinen rahoitus määrittelee suurimman osan elokuvantekoa tai ainakin antaa sille nojan.

Kun Vuorensola kuvailee, miksi halu leffantekoon on pettymysten jälkeenkin niin kova, hän pitchaa ammattinsa vetovoiman.

”Kuvaukset ovat aina positiivista puristuksia, vaikka olisikin kuinka huono tuotanto. Koko ajan on joku tulipalo sammutettavana. Asia ratkaistavana. Kuvausryhmän Whatsapp piippaa täysillä, kunnes loppuu viimeisenä päivänä, eikä ole enää mitään”

Elokuvanteko aiheuttaa riippuvuutta, koska se on totaalista. Vimma on samanlaista, missä sitten ollaankaan. Ensimmäinen Iron Sky kuvattiin Australiassa, toinen Belgiassa, The Ark Kiinassa ja vähän Suomessa, Jeepers Creepers Reborn Yhdysvaltojen Louisianassa sekä Englannin maaseudulla studiossa, jossa tehtiin myös 97 Minutes.

”Elokuvanteon aikana toivoo, että olisipa päivä vapaata. Heti kun vapaa alkaa tuotannon jälkeen, miettii että mitä nyt. Kaikki ohjaajat tietävät sen tunteen.”

Ja aina on toivoa seuraavasta. Vuorensola luottaa, että The Ark saataisiin vielä julkaistua. Se olisi todellinen yllätys, kun aikaa on ehtinyt kulua niin paljon.

Reilu vuosi sitten elokuvaa kuitenkin leikattiin uusiksi Saksassa, ja Vuorensola on Kaukomaan kanssa pohtinut, miten jälkituotanto voitaisiin rahoittaa loppuun.

”Siinä olisi tuotantoarvot kohdallaan ja kertomisen arvoinen tarina.” 

Oikaisu 21.3.2024 kello 11.50. Vuorensola kuvasi uutta elokuvaansa Kazakstanin Astanassa, ei Almatyssa, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.