Alan olla vihainen, varokaa

Kansanryhmien kasvavaa vihaa pidetään uhkana yhteiskunnan vakaudelle. Epäilen kuitenkin, ettei yksikään poliitikko, politiikan tutkija tai sosiologi ole huolissaan siitä, mitä alkaa tapahtua, jos minä ja kaltaisemme petymme maailman tilaan ja suutumme.

Keski-ikäinen, keskiluokkainen, korkeakoulutettu naisihminen ei kuulu ryhmään, jonka reaktioista on tapana huolestua.

Monen muun ihmisryhmän mielialat sen sijaan kiinnostavat suuresti.

Maga-liikkeen ja Donald Trumpin suosiota on väsymykseen asti selitetty sillä, että muut poliittiset toimijat Yhdysvalloissa olivat unohtaneet raskaan teollisuuden duunarimiehet, joilta muuttuva maailma oli viemässä työt ja elintason. Trumpin kannattajille naureskelusta varoitellaan. Heidän pettymyksensä kuuluu ottaa tosissaan.

Vihaisista nuorista miehistä varoitellaan yleisesti. Oltiin missä päin maailmaa tahansa, yhteiskunnan vakaus on tutkijoiden mukaan uhattuna, jos nuoret miehet eivät pääse kiinni yhteiskuntaan, löydä työtä tai perhettä.

Suomessa perussuomalaisten suosiota on selitetty erilaisten pettymysten purkautumisena. Populistipoliitikot tekevät kaikkensa ruokkiakseen pettymystä ja vastakkainasettelua, jota sen avulla voidaan luoda. Kansalaisten suuttumus on politiikan polttoainetta.

Poliitikot tuntuvatkin arvostavan suuresti äänestä­jiensä pettymystä, pelkoja ja vihaa. Ne nähdään oikeutettuina reaktioina, ja niihin mielellään vastataan.

Tämän kolumnin ilmestyessä Suomessa on jo todennäköisesti saatu tapettua kaikki ne sata sutta, joiden kuolema saatiin mahdollistettua pikavauhtia ja täysin tyylipisteittä kokoon kursitulla lakimuutoksella.

Sudenmetsästyksen mahdollistaminen oli lahja pettyneille ja vihaisille ihmisille. Sutta vihataan ja inhotaan, ja laiton tappaminen on pitkään ollut suomalaisten susien yleisin kuolinsyy.

Viha, inho ja salametsästys ovat poliitikkojen mielestä selvästikin asioita, joihin pitää vastata antamalla se, mitä vaaditaan. Täten myös metsästäjät ja salametsästäjät ovat siis ihmisryhmiä, joiden negatiiviset tunteet pitää ottaa todesta.

Entä minun kaltaisteni ihmisten pettymys?

Tämä ajanhetki ja sen ilmentymät myös Suomessa ovat saaneet minut pohjattoman raivon ja synkkyyden partaalle. Kaikki ne asiat, joiden eteen olen tehnyt töitä käytännössä koko elämäni, ovat nyt uhattuina. Olen aina ollut luonnonsuojelija ja luonnon ystävä – lähdinkin opiskelemaan biologiaa heti lukion jälkeen. Olen tehnyt töitä tutkijana ja kirjailijana: tieteellä ja taiteella rakennetaan parempaa tulevaisuutta, parempaa maail­maa ja parempaa yhteistä ymmärrystä.

Nykyhetkessä jokaista kolmesta elämäntehtävästäni poljetaan maahan. Luonto, tiede ja taide tukahtuvat asevarustelun, rahanhimon ja itsekkäiden, valtaan takertuvien vanhojen miesten jalkojen alle. Öljyteollisuutta kaivetaan haudastaan, ja Suomessa hallituspuolueet vääntelevät vaikkapa vanhojen metsien määritelmiä niin, että suomalaisen elonkirjon tuho vain kiihtyy.

Minun ja kaltaisteni näkökulmasta maailma toimii nyt näin: se, mikä pitäisi pelastaa, näännytetään, ja sille, mikä tuhoaa, annetaan lisää rahaa ja valtaa.

Olen alkanut kerätä vihaa, mutten vielä tiedä, mitä sillä teen. Ensin odotan, että joku poliitikko huomaisi tunnetilani. Tai ehkä politiikan tutkijat ehtivät ensin ja varoittavat yhteiskuntia kaltaisteni 46-vuotiaiden naisten pettymyksestä kumpuavasta muutosvoimasta.