Sivistysvaltion rakentaminen on vaihtunut taskulaskinpolitiikaksi
PUHEENVUORO: Nyt tarvitaan koulutuksen tulevaisuusohjelma seuraavien 12–16 vuoden ajaksi, kirjoittavat Petri Lempinen ja Olli Luukkainen.
Sata vuotta sitten Suomi oli maailman edistyksellisimpiä maita. Köyhä maatalousmaa katsoi ennakkoluulottomasti eteenpäin luomalla vuonna 1921 yleisen oppivelvollisuuden. Sitä ennen vain noin 60 prosenttia lapsista kävi kansakoulua. Se on saman verran kuin lapsistamme osallistuu nykyisin varhaiskasvatukseen.
Oppivelvollisuudesta alkanut kehitys nosti Suomen maailman rikkaimpien maiden joukkoon. Koulutuksen ja osaamisen merkitys yhteiskunnan kehitykselle ja talouskasvulle ymmärrettiin myös poliittisessa päätöksenteossa. Uudistuksista keskusteltiin laajasti ja niitä edistettiin määrätietoisesti.
Kehitys on tyssännyt, kun näkemyksellinen sivistysvaltion rakentaminen on vaihtunut näköalattomaksi taskulaskinpolitiikaksi. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmistakin luovuttiin tällä hallituskaudella, ja tärkeimmät tavoitteet määritellään vuosittain budjettikirjassa.
Kansallinen koulutuspoliittinen visio pelkistyy kustannusten karsimiseksi, ja rahoituksen leikkaamista kutsutaan kehittämiseksi. Päättäjämme eivät näytä uskovan koulutuksen kykyyn uudistua ja uudistaa yhteiskuntaa.
Väestön ikääntyminen, muuttoliikkeet ja uudet teknologiat luovat uutta maata ja maailmaa. Yksilöiltä ja yhteiskunnalta vaaditaan uudistuvia tietoja ja taitoja, joita ei synny ilman koulutusta. Digitalisaatio läpäisee kaiken, ja oppiminen on suurimmassa murroksessa vuosikymmeniin.
Eri ikäisten opiskelijoiden valmiudet ja motivaatio ovat yhä moninaisempia. Maahanmuuttajat vaativat erityistä huomiota selviytyäkseen opinnoista.
Joka viides suomalainen nuori mies on työn tai koulutuksen ulkopuolella. Yhä useammat lapset ovat vanhempiaan heikommin koulutettuja. Ensimmäistä kertaa maamme historiassa opettajia on tuhansittain työttöminä, ja työt vähenevät edelleen.
Miten Suomi vastaa tähän kaikkeen? Vähentämällä tutkimuksen sekä kaikkien koulutusasteiden rahoitusta. Kehittäminen on viipaloitua, kokonaisuus jää projektien ja kärkihankkeiden jalkoihin.
Leikkausten sijaan tarvitaan tulevaisuudenuskoa ja järjestelmällistä koulutuspolitiikkaa. Tarvitaan uusi alku, jonka pohjana on suomalaisen koulutuksen tulevaisuusohjelma.
Tulevaisuusohjelma tulee valmistella laajassa parlamentaarisessa yhteistyössä ja keskeiset toimijat mukaan ottaen. Se linjaisi koulutusjärjestelmän tavoitteita ja kehittämistoimintaa varhaiskasvatuksesta aikuis- ja korkeakoulutukseen seuraavien 12–16 vuoden ajaksi.
Ohjelman pohjaksi on hyödynnettävä uutta kotimaista ja kansainvälistä koulutustutkimusta. Tämä tutkimus puhuu johdonmukaisesti sen puolesta, että investointi koulutukseen on myös parasta talous-, innovaatio-, sosiaali-, terveys- ja tulevaisuuspolitiikkaa.
Kattava ja kunnianhimoinen koulutuksen tulevaisuusohjelma kertoo koko kansalle ja päättäjille, mihin haluamme päästä ja mitä etappeja matkalla on odotettavissa. Ohjelma myös antaa lapsille, nuorille ja aikuisille opiskelijoille selvän signaalin siitä, että koulutusta tarvitaan ja sitä arvostetaan.
Kirjoittajista Lempinen on Ammattiosaamisen kehittämisyhdistyksen (AMKE) toimitusjohtaja ja Luukkainen Opetusalan Ammattijärjestön (OAJ) puheenjohtaja.