Gallup ei tee presidenttiä

Presidentinvaalien ehdokasasettelu on pääosin selvillä. Tämä kiihdyttää ehdokaskannatuksen ennakointia.

Suomessa suurimmat mediat teettävät mittauksensa tunnetuilla ja luotettavilla mittauslaitoksilla. Tästä huolimatta gallup­uutiset herättävät epäluuloja. Olen käynyt gallupeista useita keskusteluita. Seuraavassa muutamia kuulemiani väitteitä.

Aloitan tuhdeimmasta. Iäkäs henkilö väitti, että kannatusmittauksia ei oikeasti tehdä lainkaan, koska hä­nenkään mielipidettään ei ollut milloinkaan niihin kysytty.

Arvioimme sitten yhdessä hänen kanssaan vuosittain tehtävien mittausten ja niihin haastateltavien määrän sekä haastateltujen kokonaismäärän puolelta vuosisadalta.

Tämän jälkeen hän uskoi, että on mahdollista jäädä valitsematta otoksiin.

Varsin yleistä on myös ajatella, että otannan satunnaisuudesta huolimatta vastaajia on liian vähän. Väitetään, että vastaajamäärien moninkertaistaminen tekisi mittauksista paljon tarkempia.

Tämä väite ei yleisesti ottaen pidä paikkansa. Prosenttiluvun virhemarginaali riippuu sekä vastaajien määrästä että prosenttiosuuden koosta.

Noin 1 000–2 000 vastaajan määrät ovat riittäviä antamaan tilastollisesti luotettavan kuvan. Merkittävä otoskoon suurentaminen ei enää lisäisi oleellisesti mittaustarkkuutta.

Etenkin presidentinvaaleissamme väitetään, että oma ehdokas päätetään niin myöhään, etteivät kovin aikaisin ennen vaaleja tehdyt mittaukset voi olla luotettavia.

Eivät voikaan, jos asiaa katsotaan mittausten ennustekyvyn kannalta. Monet tosiaan valitsevat ehdokkaansa myöhään, varsinkin jos istuva presidentti ei ole enää ehdolla. Sekä mittausten tekijät että niiden julkistajat korostavat kuitenkin, että gallupit kertovat aina vain mittausajankohdan tilanteen.

Ehkä laajin gallupkritiikki liittyy siihen, että mittaustulosten julkistaminen vaikuttaa ihmisten äänestyspäätöksiin.

Jotkut hyppäävät gallupin perusteella ennakoidun voittajan vankkureihin (bandwagon-efekti) tai siirtyvät mittaustulosten altavastaajan puolelle (underdog-vaikutus).

Jotkut aktivoituvat äänestämään mittausten pohjalta (mobilisaatiovaikutus) tai päättävät jättää äänestämättä, koska mittausuutiset eivät lupaa riittävää menestystä omalle suosikille (demobilisaatiovaikutus).

Mutta onko vapaassa demokratiassa tällaisissa vaikutuksissa mitään pahaa? Ei kai ole väärin nojata paikkansa pitävään informaatioon, jonka kokee hyödylliseksi äänestämiselleen.

Oikein tehtyinä ja julkistettuina gallupit tarjoavat juuri tällaista tietoa. Presidentinvaaleissakin valitsijoilla on oikeus tietää, mitä muut ehdokkaista ajattelevat.

Sen sijaan aitoja ongelmia syntyy, jos mittauksista julkistettavat tiedot ovat tosiasiassa epäluotettavia eikä epäluotettavuustekijöistä kerrota riittävästi. Tällöin mittaukset saattavat vaikuttaa ihmisten äänestyspäätöksiin ei-toivotulla tavalla.

Suomessa tällaisia ongelmia oli merkittävässä määrin vuoden 1994 presidentinvaaleissa, joissa media teetti erilaisia otoksiin perustumattomia puhelinäänestyksiä ehdokkaiden kannatuksesta ja toteutti jopa tökeröjä, omatekoisia ovensuukyselyjä ennakkoäänestyspaikoilla.

Toivottavasti tällaisista on päästy eroon lopullisesti.

Monissa maissa riski mittausuutisten harhaanjohtavuudesta on arvioitu niin suureksi, että kannatusmit­tausten julkistaminen hyvin lähellä äänestämistä on kielletty lailla. Usein kiellot ovat saaneet alkunsa kielteisistä kokemuksista.

Tällaisten maiden lukumäärästä ei ole täysin ajantasaista tietoa, mutta joka tapauksessa niitä on useita kymmeniä. Joissakin julkistamiskielto koskee vain varsinaista äänestyspäivää, toisissa kiellon pituus voi vaihdella viikosta kymmeneen päivään.

Pitäisikö Suomessakin kieltää mielipidemittausten julkistaminen lähellä vaaleja, esimerkiksi kotimaan ennakkoäänestyksen alkaessa?

Asiaa on ehdotettu toistuvasti, mutta julkisessa keskustelussa ajatus on teilattu.

Itse en kannata julkistamiskieltoa edellyttäen, että mittausten tekeminen ja julkistaminen säilyvät riittävän ammattitaitoisissa ja vastuullisissa käsissä.