Ohituskaista rikkaille

Kun aikoinaan työskentelin oikeusministeriössä, kansliapäällikkö pyysi minut mukaan tapaamiseen kaupan alan lobbareiden kanssa. Tapaamisessa he ehdottivat, että kuluttajansuojalain kylkiäissäännös tulisi kumota.

Kansliapäällikkö totesi tapaamisen lopuksi: ”Määttä kirjoittaa muistion, jossa kumoaminen perustellaan”. Kylkiäiset kieltänyt säännös kumottiin muutama vuosi myöhemmin.

Politiikassa toimineena ja lainvalmisteluun osallistuneena tiedän, miten lait syntyvät. Joskus hätkähdyttää silti se, miten vähäisellä julkisella keskustelulla merkittävätkin asiat voivat päätyä hallituksen linjauksiksi.

Hallituksen kevään 2025 kehysriihestä putkahti ulos yllättäen muun muassa kirjaus: Mahdollistetaan korkeakoulututkinnon suorittaminen avoimessa yliopistossa ja avoimessa ammattikorkeakoulussa.

Asian virkavalmistelun tueksi ministeriö asetti ohjausryhmän, jonka jäsenenä olin. Paljastui, ettei ohjausryhmässä oikeastaan kukaan kannattanut asiaa.

Hallituksen suunnitelman lähtökohtana olevat tavoitteet ovat erittäin kannatettavia.

Yhtäältä korkeakoulututkinnon suorittaneiden nuorten määrää on nostettava, toisaalta uusien jatkuvan oppimisen polkujen kehittämiselle tutkinnon jo suorittaneille on ilmeinen tarve. Hallituksen suunnittelemassa muodossa maksulliset tutkinnot eivät näitä tavoitteita kuitenkaan juurikaan edistä.

Kriitikot ovat luonnehtineet ehdotusta ohituskaistaksi rikkaille. Myös nuoret voisivat nimittäin hakeutua suorittamaan suunniteltuja maksullisia tutkintoja.

Mallin ongelma on myös se, että maksullista tutkintoa suorittavien siirtymistä esimerkiksi valintakokeiden kautta maksuttomaan koulutukseen ei voida rajoittaa.

Korkeakoulut tekivät konkreettisen ehdotuksen, jolla tavoitteisiin päästäisiin paremmin. Kehysriihessä päätetyn mallin järkevyydestä ei ohjausryhmässä voinut kuitenkaan keskustella, koska ”avoimessa suoritettavat” maksulliset tutkinnot oli jo poliittisesti päätetty.

Korkeakoulut olisivat halunneet kehittää maksuttomasta tutkintokoulutuksesta selvästi eroavia uusimuotoisia lyhyttutkintoja. Ajatuksemme oli, että ne palvelisivat juuri jatkuvan oppimisen tarpeita ja siksi voisivat luontevasti olla maksullisia. Ne vapauttaisivat maksuttoman tutkintokoulutuksen koulutuspaikkoja nuorten ensikertalaisten käyttöön.

Yliopistot olisivat myös valmiit rakentamaan mallin, joka takaisi tutkinnon heille, joilla on hyvin runsaasti avoimen yliopiston opintoja suoritettuna. Tätä ilmeistä ongelmaa suunniteltu lainmuutos ei ratkaise.

Poliittinen paine tuoda maksulliset tutkinnot nykyistä laajemmin osaksi suomalaista korkeakoulutusta on kasvamassa. Nykyisin EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevat opiskelijat maksavat lukuvuosimaksuja.

Jos myös suomalaisilta opiskelijoilta alettaisiin periä lukuvuosimaksuja, malli tulisi rakentaa huolella, vaikutuksia ja vaihtoehtoja perusteellisesti arvioiden.

Ryhdikkyyttä hallitus on osoittanut keskeyttämällä joidenkin kiistanalaisten lakihankkeiden valmistelun. Lausuntopalautteen perusteella myös avoimessa korkeakoulussa suoritettavat maksulliset tutkinnot on asia, joka olisi järkevä palauttaa uuteen valmisteluun.

Yritys ujuttaa maksulliset tutkinnot osaksi järjestelmäämme laajasta vastustuksesta huolimatta on esimerkki siitä, miten tehokas lobbaus voi joskus olla ongelmallista. Vastapainoksi tarvitaan poliitikkojen viisautta.