Kun keskustelu halvaantuu

Kesän jatkunut kiistely Ylen monimuotoisuuskoulutuksesta on havainnollinen esimerkki siitä peilimaailman logiikasta, jota kanadalainen kirjailija Naomi Klein käsittelee uusimmassa teoksessaan Doppelganger. Suomeksi kirja ilmestyi tänä vuonna nimellä Kaksoisolento (suom. Silja-Maaria Aronpuro, Into).

Kleinin mukaan julkinen keskustelu halvaantuu, ”kun tärkeitä ajatuksia ja käsitteitä vääristellään, kun älyttömyys tuntuu ottavan vallan ja tekevän vakavan keskustelun mahdottomaksi”.

Monimuotoisuuden käsitteelle uhkaa käydä juuri näin.

Ilta-Sanomat uutisoi kesäkuussa, että ”Ylen tavoitteet monimuotoisuuden lisäämiseksi ohjelmasisällöissä herättävät hämmennystä Ylen sisällä”.

Toimittaja Sanna Ukkola kuvasi Iltalehden kolumnissaan yhtä Ylen monimuotoisuuskoulutustallennetta ja väitti, että Yle sysii toimittajia ”pois klassisen journalismin periaatteista”. YleX-radiokanavan juontaja Lloyd Libiso on arvostellut koulutuksia aktivistisiksi ja asenteellisiksi.

On tietysti aiheellista tutkia kriittisesti erilaisia konsulttibisneksiä ja pohtia journalismin laatua, mutta tässä keskustelussa kyse ei ole ollut niistä vaan itse monimuotoisuuden idean sotkemisesta – ja sen kiistämisestä.

Historiallisesti monimuotoisuuden käsite liittyy ymmärrykseen demokratiasta, ja ihanteena on ollut lisätä representaatiota: edustusta ja ääneenpääsyä. Pyrintöjen tuloksena niin julkisen palvelun kuin muunkin median aiheet, näkökulmat ja puhuvat päät ovatkin moninaistuneet.

Kulttuurisotien peilimaailmassa tämä demokratian lähtökohta ja ihanne esitetään kuitenkin uhkana, milloin eliitin, milloin aktivistien valtapyrkimyksenä. Ideaalit käännetään irvikuvikseen ja asiallisesti ottaen vastakohdikseen. Monimuotoisuus onkin rajoittamista, tasa-arvo epätasa-arvoa ja inkluusio ulossulkemista.

Kesän aikana on puhuttu sekaisin kaikesta: henkilöstökoulutuksista, laittomista rekistereistä, sensitiivisyyslukijoista draamatuotannoissa, anonyymeistä harjoittelijarekrytoinneista, Aleksi Valavuoresta, heteromiesten sorsimisesta, ”klassisesta journalismista”, turvallisen tilan ohjeistuksista ja avainkaulanauhoista.

Kun käsitteet sotketaan, asiallinen keskustelu halvaantuu. Kun ei ole käyttökelpoisia sanoja, ei ole enää ongelmaakaan.

Keskustelu representaatiosta ja ääneenpääsystä – ja siten demokratian toteutumisesta – vaikeutuu ja käy mahdottomaksi. Joillekin keskustelijoille se on myös koko sotkemisen tarkoitus.