Mitä syvempi uni, sitä ankarampi herätys
Synkät arviot sodan mahdollisuudesta Naton ja Venäjän välillä hermostuttavat. Kasvanut sodanriski ei kuitenkaan tarkoita välitöntä sodanuhkaa.
Sotaennusteita sinkoilee nyt ilmoille kiivasta tahtia. Useat eurooppalaiset johtajat ovat tuoneet esille pelottavia uhka-arvioita. Ruotsin siviilipuolustusministeri Carl-Oskar Bohlin varoitti sodan voivan tulla myös Ruotsiin. Jopa karkeita aikatauluja Venäjän ja Naton välisen sodan syttymiselle on annettu. Synkimmät arviot puhuvat vain muutamista vuosista.
Tietysti ennustukset hermostuttavat. Ukrainasta huomataan, ettei niitä voi pitää pelkästään teoriapuheina. Euroopassa riehuu suuri sota. Ukrainan vastahyökkäyksen pysähtyminen ja lännen avunannon osittainen hiipuminen lisäävät huolta. Venäjä taas tuntuu sietävän vastoinkäymisiä ja kykenee mobilisoimaan taloutensa sodan taakse. Näkymät ovat epävarmemmat kuin vuosi sitten.
Suomessa sudenhuutajat saavat helposti paniikin lietsojan tai suorastaan sotahullun leiman. Joskus se voi olla ansaittukin. Mutta on myös ei hätää -leiri, joka vetoaa eurooppalaisiin verrokkimaihin verrattuna hyvin hoidettuun puolustukseen ja nyt myös Nato-jäsenyyteen.
On tietysti vastenmielistä ajatella, että tämäkään ei ehkä riitä. Mutta kriisissä hyväkään lähtötilanne ei välttämättä ole tarpeeksi hyvä.
Ukrainan puolustussota on pannut uusiksi aiempia arvioita esimerkiksi puolustusmateriaalin kulutuksesta. Näitä havaintoja on voitava arvioida myös itsekriittisesti ja jopa inhorealistisesti.
Uhka-arvioiden esittäminen on vaikea laji. Kun sodanuhasta puhutaan, on yleensä tarkoituskin herätellä ja saada kuulijassa aikaan reaktio. Sitä tarvitaan, jotta varautumiselle ja vaikkapa Ukrainan avustamiselle luodaan myötämieltä.
Asian tärkeys ei ole automaattisesti selvää monien rauhanuntaan kauan nukkuneiden länsimaiden kansalaisille. Syvään rauhantilaan vaipuminen on toki sinänsä myönteistä. Sehän kertoo uhkien puutteesta ja kyvystä ratkaista kiistoja rauhanomaisesti. Mutta siitäkin tulee ongelma, jos ympäristö muuttuu vaarallisemmaksi. Mitä syvempi uni, sitä ankeampi herätys.
Rajuimman sotaskenaarion nostaminen julkisuuteen kerää klikkauksia. Viranomaisille niiden laatiminen on kuitenkin arkipäivää. Eivätkä skenaariot ole ennusteita, vaan vaihtoehtoisia tapahtumakulkuja. Niissä on paljon jossittelua, jossa yksittäinen kehityskulku riippuu monista tekijöistä. Tavoitteena on ymmärtää näitä tekijöitä ja niiden keskinäistä vaikutusta. Millaiset tekijät vievät kohti laajempaa konfliktia? Mitkä taas rajaavat sitä?
Pelkokertoimet lisääntyvät, kun huomioidaan yllätyshyökkäyksen mahdollisuus. Ja kun vielä muistetaan, että sellaiset ovat monesti onnistuneet. Useimmiten nykytiedustelu kyllä näkee merkit, mutta tulkinta menee pieleen tai päätöksentekijä ei yksinkertaisesti suostu uskomaan saatua ennakkovaroitusta.
Israelin tiedustelulta ei puuttunut tietoa ennen Hamasin lokakuista terrorihyökkäystä. Vielä kaksi vuotta sitten Ukrainallakin oli vaikeuksia vetää johtopäätöksiä, vaikka merkit olivat ilmeisiä. Eivätkä Euroopassa Saksa ja Ranska halunneet uskoa hyökkäykseen. Varoittelijoita ei kannata sivuuttaa vain siksi, että viesti on ikävä. Siinä voi käydä hullusti.
Halusimme tai emme, elämme nyt kasvaneen sodanriskin oloissa. Syyt ovat selvät. Venäjä on ylittänyt sodankynnyksen Ukrainassa ja asettanut taloutensa sotakannalle.
Venäjä on irtautunut kansainvälisen oikeuden pidäkkeistä, mikä näkyy hyökkäyssodan ohella siinäkin, ettei se enää välitä YK:n Pohjois-Korealle määräämästä asevientikiellosta.
Ristiriitojen institutionaaliset hallintamekanismit ovat nekin murtuneet tai heikentyneet. Asevalvontasopimukset ovat osin purkautuneet.
Riski kasvaa, kun aiempaa rauhantilaa ylläpitäneet ja turvanneet järjestelmät on rikottu tai kytketty pois. Riskiin vaikuttaa myös se, mitä Euroopan ulkopuolella tapahtuu ja miten se heijastuu Yhdysvaltoihin.
Kasvanut sodanriski ei kuitenkaan merkitse välitöntä sodanuhkaa, vaikka Venäjä rajaongelmia nyt järjestääkin. Sodanuhan alla olisi jo nimittäin kiire ja meininki toisenlaista. Sitä meillä ei toistaiseksi ole, eikä toivottavasti koskaan tulekaan.
Mutta riskien kasvu edellyttää ennaltaehkäisyä eli varautumista ja pelotteen kasvattamista hyvissä ajoin. Ei ole panikointia lisätä vartiointia, palovaroittimia ja sammuttimia, kun pyromaani liikkuu naapurustossa.