Analyysi: Hamas valmisteli hyökkäystä ainakin vuoden – peittelevätkö poliitikot omaa epäonnistumistaan syyttäessään tiedustelupalveluja?

Gazan äärijärjestöjen Hamasin ja Islamilaisen Jihadin veristä ja tuhoisaa yllätyshyökkäystä syvälle Israeliin lauantaiaamuna 7. lokakuuta on kutsuttu Israelin suurimmaksi tiedustelukatastrofiksi viiteenkymmeneen vuoteen.

Taktisesti isku yllätti Israelin armeijan, poliittisen johdon ja turvallisuusviranomaiset täysin. Sen kertoo karmea tuhokin.

Israelin hallitus ja kärkipoliitikot ovat myöntäneet tämän suureen ääneen yllättävän auliisti. Myös sen, että kammottava murhenäytelmä on valtava tahra Israelin tiedustelupalveluille, joita niin omat kansalaiset kuin ulkomaiset asiantuntijatkin ovat tottuneet pitämään maailman valioina.

Asia ei ole näin yksinkertainen.

Vanha ja moneen kertaan koeteltu totuus on, että tiedustelukatastrofit eivät johdu useinkaan tiedon puutteesta vaan kyvyttömyydestä tai haluttomuudesta ymmärtää sen sisältöä ja merkitystä.

Länsimaisissa demokratioissa, joihin Israelkin ainakin toistaiseksi on lukeutunut, tiedustelupalvelut eivät päätä valtion toimista. Ne tuottavat päättäjille tietoa, joiden pohjalta tehdä parempia ratkaisuja.

Jos tieto ei vastaa poliittisten päättäjien omaa mielikuvaa tai tärkeysjärjestystä uhkasta ja sen suuruudesta eivätkä he luota tiedon kerääjiin ja tulkitsijoihin, se voi jäädä käyttämättä.

Israelin poliittisen johdon syytökset tiedustelun epäonnistumisesta voivat olla yrityksiä peittää heidän kannaltaan paljon kiusallisempi vaihtoehto: se, että tiedustelu kyllä välitti tietoja, mutta niitä ei osattu käsitellä oikein.

Tiedustelupalvelut eivät voi syytöksiin vastata. Niiden täytyy tyytyä kiristelemään hampaitaan.

Israelin turvallisuudesta vastaa pääasiassa kolme tiedustelupalvelua.

Niistä kuuluisin ja kavahdetuin on Mossad, jonka nimi tarkoittaa koruttomasti instituuttia. Se hoitaa vakoilua ulkomailla ja toteuttaa juuri niitä häikäilemättömiä ulkomaanoperaatioita, joilla Israel on niittänyt mainetta ja vihaa. Silloin Mossadin rinnalla toimii usein armeijan kovista kovin erikoisyksikkö Sayaret Matkal, joka rinnastetaan usein Yhdysvaltain Navy Sealsiin ja brittien SAS:iin.

Mossadin rinnalla toimivat Israelin kotimaan turvallisuudesta ja terrorismin vastaisista toimista vastaava Shin Bet sekä armeijan tiedustelupalvelu Aman. Niiden tehtävät menevät osin päällekkäin.

Ei ole tiedossa, mitä Mossad, Shin Bet ja Aman ovat kertoneet Israelin päättäjille.

Mutta se tiedetään, että kaikkien kolmen tiedustelupalvelun johto ja suuri osa työntekijöistä ovat tyytymättömiä Israelin nykyhallitukseen, joka aloitti toimintansa vuodenvaihteessa.

Pääministeri Benjamin Netanjahu otti valtaan palatakseen Likud-puolueensa hallituskumppaneiksi joukon Israelin äärikansallisia ja äärioikeistolaisia puolueita. Ne ovat kiristäneet tuestaan häikäilemättä myönnytyksiä, jotka ovat olleet täysin tiedustelupalvelujen neuvojen vastaisia.

Uskontopuolueiden voimamiehiä ovat avoimen rasistiset, kiihkokansalliset ja äärioikeistolaiset Itamar Ben-Gvir ja Bezalel Smotrich. He vaativat ja saivat itselleen haluamansa avainvirat suoraan Israelin turvallisuuskoneiston huipulta.

Kansallisen turvallisuuden ministeri Ben-Gvir johtaa Israelin poliisivoimia, turvallisuusjoukkoja ja Länsirannan rajavartiointia kansallisen turvallisuuden ministerin virassa. Hän ajaa Länsirannan palestiinalaishallinnon lakkauttamista, juutalaissiirtokuntien laajentamista sekä palestiinalaisten maiden anastamista.

Ben-Gvir on myös ilmoittanut hallintonsa karkottavan Israelista kaikki omat arabikansalaiset, jotka tulkitaan turvallisuusuhiksi.

Valtiovarainministeri Smotrichin perusehto tuesta Netanjahulle oli, että häntä varten perustetaan myös puolustusministeriöön oma ministerin virka. Se on siirtänyt koko Länsirannan miehityshallinnon johdon Israelin sotilasviranomaisilta suoraan hänelle.

Smotrichin tavoitteet ovat samoja kuin Ben-Gvirillä: viedä palestiinalaisilta nekin oikeudet ja maat, joita heillä on jäljellä ja täyttää alueet juutalaissiirtokunnilla.

Molemmat ministerit ovat itsekin siirtokuntalaisia.

Valtaosa tiedustelupalvelujen virkakunnasta on maallistuneita juutalaisia, joita uskontopuolueiden kiihko ärsyttää ja sen seuraukset huolestuttavat syvästi. Mossad ja Shin Bet ovat varoittaneet jatkuvasti Israelin miehityshallinnon turmelevasta vaikutuksesta yhteiskuntaan.

Niiden työntekijöitä on ollut säännöllisesti ja runsaasti mukana jokaviikkoisissa suurmielenosoituksissa, joissa tammikuusta lähtien on vastustettu hallituksen juutalaisten ääripuolueiden aikeita alistaa Israelin riippumaton oikeuslaitos poliittisten päättäjien saneluvaltaan.

Aie jakaa varsinkin Israelin juutalaiskansalaisia ennennäkemättömällä tavalla.

Ääripuolueiden ajaman oikeusvaltioromutuksen aiheuttamien protestien hallinta, tarkkailu ja vaikutusten analysointi ovat vieneet suhteettoman paljon tiedustelupalvelujen voimavaroja.

Israelin puolustusministeri on Netanjahun Likud-puoluetta edustava Yoav Gallant. Hän on erittäin kokenut entinen ammattisotilas. Vuosina 2005–2010 hän johti eteläistä sotilaspiiriä, jonka vastuulla on Gazan valvonta ja Israelin puolustaminen sieltä tehtäviltä hyökkäyksiltä.

Viime maaliskuussa Gallant arvosteli julkisesti oikeusvaltiouudistusta.

Ben-Gvir vaati hänen erottamistaan. Netanjahu ilmoitti tekevänsä niin mutta perui päätöksensä, kun Gallant kieltäytyi eroamasta. Gallantin välit ääripuolueiden johtajiin ovat sen jälkeen olleet yhä huonommat.

Hallituksen keskeisten turvallisuudesta vastaavien ministerien välillä vallitsee siis syvä molemminpuolinen epäluottamus ja tuskin minkäänlaista yhteistyöhalua. Samoin Smotrichin ja Ben-Gvirin sekä tiedustelupalvelujen välillä.

Se on vakava riski. Ben-Gvir ja Smotrich ovat ministereinä ja valtion turvallisuusasioiden päättäjinä täysin kokemattomia. On täysin mahdollista, että molemmat kiihkoilijat ovat tehneet tiedustelupalveluilta saamastaan tiedoista tulkinnat, jotka sopivat heidän omiin poliittisiin intresseihinsä ja maailmankuvaansa. 

Vanhan sanonnan mukaan he ovat alkaneet lukea omia muistiinpanojaan tiedustelutietona.

Ben-Gvir ja Smotrich ovat keskittäneet päähuomionsa koko tämän vuoden ajan Länsirannan puristamiseen omien äärikansallisten tavoitteidensa mukaiseen muottiin.

Gazaa kohtaan uusilla ministereillä ei ole ollut kiinnostusta.

Heidän linjaansa on värittänyt vähättelevä uskomus, että Hamasilla ei yksinkertaisesti ole kykyä eikä aikomusta tehdä sellaista iskua, jonka se nyt toteutti.

Kiistat Hamasin kanssa toistavat ikuisesti samaa kaavaa: lieviä tuhoja aiheuttavia raketteja ja vertahyytäviä uhkauksia Gazasta, Israelin tuhoisia ilmapommituksia vastaukseksi, ja lopuksi tulitauko ja tilanne ennallaan.

Huomattava osa normaalisti Gazan rajaseuduille sijoitetuista israelilaisjoukoista on Ben-Gvirin ja Smotrichin poliittisten ambitioiden takia siirretty Länsirannalle suojaamaan juutalaissiirtokuntia ja niiden asukkaita. Joukot myös tukahduttavat palestiinalaisten mielenilmauksia uusien siirtokuntien perustamista ja maittensa valtauksia vastaan.

”Ylimielisyyden ja tärkeysjärjestyksen virheellisten muutosten yhdistelmä toi meidät tilanteeseen, jossa ei ole koskaan aiemmin oltu”, muistuttaa Israelin vanhimman sanomalehden Haaretzin moneen kertaan palkittu veteraanitoimittaja Gideon Levy Al-Jazeera-uutiskanavalle.

Samaan aikaan Hamas ruokki ja piti yllä taitavasti mielikuvia heikkoudestaan.

Sen jälkeen kun Hamasin edellinen sota Israelin kanssa päättyi keväällä 2021, järjestö antoi järjestelmällisesti helposti luettavia merkkejä Israelille siitä, ettei se ollut kiinnostunut uudesta hyökkäyksestä eikä edes pystyisi siihen.

Täkyjen painoarvoa ja tehoa nosti se, että ne olivat juuri sellaisia, joita länsimaat ja Israel toivoivat saavansa.

Hamas johti Israelia määrätietoisesti harhaan ilmaisemalla koko ajan, että se oli enemmän kiinnostunut Gazan surkean taloudellisen tilanteen kohentamisesta kuin sotimisesta.

Israel on vuoden 2021 jälkeen jakanut yli 15 000 työlupaa gazalaisille omalle alueelleen ja Länsirannalle kannustaakseen Hamasin keskittymistä talouskehitykseen eikä sotimiseen. Rakennus- ja palvelualan sekä maataloustyön palkat Israelissa ovat jopa kymmenkertaisia verrattuina gazalaisten omalla alueellaan saamiin ansioihin.

Hamas ei gazalaisten työlupien vastineeksi tehnyt kahden vuoden aikana lainkaan raketti-iskuja alueeltaan, vaikka toinen äärijärjestö Islamilainen Jihad jatkoi rakettien ampumista. Hamas sai kuulla omiltaankin arvostelua pelkuruudesta.

Israelin poliittinen johto keskittyi huojentuneena Länsirantaan sekä edistämään rauhansopimusta vaikutusvaltaisimman arabimaan Saudi-Arabian kanssa.

Israel on saartanut Gazaa ja rajoittanut jyrkästi tavaratuontia sinne siitä lähtien, kun Hamas nousi valtaan alueella vuonna 2007. Maahantuontikielto koskee kaikkia elektronisia ja tietokonelaitteistoja sekä muita tavaroita, joita voidaan käyttää asevalmistukseen.

Siitä huolimatta Hamas onnistui kasvattamaan rakettivarastoaan merkittävästi. Järjestö ampui aiemmin lähinnä omatekoisia nyrkkipajaraketteja, mutta viime vuosina se on siirtynyt ampumaan paljon tehokkaampia iranilaisvalmisteisia raketteja.

Lähes koko tuonti ja valmistus tapahtuivat kattojen tai maan alla. Iranilaisraketit tuodaan osina tunneleita pitkin Egyptistä, joka periaatteessa tekee turvallisuusyhteistyötä Israelin kanssa mutta valikoivasti.

Siinain niemimaan pohjoisosat, jonne tunneliverkosto johtaa, ovat Egyptin turvallisuusviranomaisille vaikeaa aluetta. Ne ovat Egyptin hallitusta vastustavien ääri-islamilaisten terroristijärjestöjen maaperää. Alueella asuvat beduiiniheimot toimivat Hamasin salakuljettajina.

Hamas valmisteli hyökkäystä ainakin vuoden ajan.

Hamas jopa rakensi israelilaista siirtokuntaa tarkasti jäljittelevän asutuskeskuksen, jossa se harjoitteli hyökkäystä siirtokuntaan ja sen asukkaiden surmaamista sekä panttivankien kaappaamista, uutistoimisto Reutersin haastattelema Hamasia lähellä oleva lähde kertoo.

Hyökkäyksen toteutus poikkesi täysin perinteisistä tavoista.

Ensin Gazasta ammuttiin valtava kolmen tuhannen raketin keskitys eri puolille Etelä-Israelia. Samaan aikaan halvoista rautakauppadrooneista viritellyt lennokit ohjattiin räjäyttämään rajaa elektronisesti valvovat israelilaislaitteistot, Reutersin lähde kuvailee.

Droonien tuntumassa seurasivat ensimmäiset iskujoukot lentäen moottoreilla varustetuilla liitovarjoilla. Ne tuhosivat etummaiset vartioasemat, niin että varsinaiset asemiesjoukot pystyivät murtamaan Israelin kauhakuormaajilla turva-aitaan aukkoja ja etenemään nopeasti skoottereilla ja maastoajoneuvoilla eri puolelle Israelin rajaseutua.

Yksi ensimmäisistä iskuosastoista tuhosi Israelin armeijan eteläistä Gazan aluetta valvovan päämajan ja sen viestiliikennejärjestelmän, jonka jälkeen alueen israelilaisyksiköt eivät saaneet yhteyttä toisiinsa.

Hamas tiesi myös hyvissä ajoin rajan pinnassa lähellä Reimin kibbutsia pidetystä musiikkifestivaalista, jonka järjestämispaikkaa tiedustelupalvelut pitivät järjettömänä riskinä. Siellä Hamas teurasti heti aluksi 260 nuorta ja kaappasi kymmeniä heistä panttivangeiksi.

Sumeilematon tappaminen vaati yli 1 200 israelilaisen hengen. Valtaosa uhreista on joukkomurhattuja siviilejä – vanhuksia, naisia, pikkulapsia – niin kuin myös Israelin käynnistämissä Gazan pommituksissa tähän asti menehtyneistä lähes tuhannesta ihmisestä.

Kun Israel vetäytyi Gazasta vuonna 2005, se menetti samanlaisen tietolähde- ja vakoojaverkoston, jota se on pystynyt ylläpitämään Länsirannalla. Noustuaan valtaan Gazassa vuonna 2007 Hamas on vanginnut, kiduttanut ja tappanut valtaosan yhteistoiminnasta Israelin kanssa epäilemistään gazalaisista.

Siitä huolimatta Mossadilla, Shin Bethillä ja Amanilla on ollut alueella edelleen yhteyshenkilöitä ja henkilötiedustelun puutteita on paikattu massiivisella elektronisella tiedonhankinnalla.

Siksi tuntuu mahdottomalta, etteivätkö Israelin tiedustelupalvelut olisi saaneet mitään vihiä Hamasin suunnitelmista. Hyökkäys oli laaja, sitä valmisteltiin pitkään, sen harjoitteluun ja valmisteluihin osallistui Hamas-lähteiden mukaan yli tuhat ihmistä.

Korkea-arvoisen egyptiläisen tiedusteluviranomaisen mukaan Israelin poliittinen johto jätti kerta toisensa jälkeen huomioimatta Egyptin lähettämät varoitukset siitä, että Hamas suunnittelee ”pian jotain suurta”, Times of Israel -verkkolehti kertoo.

Myös egyptiläisille jäi käsitys, että viestit pyyhkäistiin syrjään, koska Israelin uuden hallituksen huomio oli kääntynyt täysin aikeidensa edistämiseen Länsirannalla.

Tiedusteluviranomaisen mukaan Egyptin tiedusteluministeri kenraali Abbas Kamel välitti lopulta kymmenen päivää ennen Hamasin hyökkäystä viestin suoraan Netanjahulle, jossa hän varoitti gazalaisten aikovan tehdä ”epätavallisen ja karmean operaation”.

Netanjahu on kumonnut väitteen valeuutisena.

Tiedustelukatastrofilla, olipa sen syy mikä tahansa, on vielä yksi merkittävä ulottuvuus.

Kun Mossad perustettiin vuonna 1949 Israelin itsenäistymissodan päättyessä sen perustehtävä oli äärimmäisen selkeä: taata Israelin olemassaolo ja säilyminen. Mossadia on kutsuttu henkivakuutukseksi toista juutalaisten kansanmurhaa, holokaustia, vastaan.

Mutta onko se sitä enää israelilaisten mielissä?

Israelilaiset ovat pitkään tuudittautuneet tunteeseen, että heitä suojelevat maailman paras armeija ja parhaat tiedustelupalvelut, minkä takia palestiinalaisalueiden miehitys on hallittavissa oleva asia, joka vain jatkuu.

Nyt usko mureni kertaheitolla, kenties vuosikymmeniksi.

Tällä hetkellä ydinkysymys on nyt, kuinka paljon tiedustelupalveluilla on ajantasaista tietoa, joka palvelee Israelin mahdollisen maasodan tavoitteita – ja uskovatko päättäjät sen tietoihin tällä kertaa?

Gazan miehittäminen tarkoittaa erittäin vaikeaa ja paljon ihmishenkiä maksavaa kaupunkisotaa talo talolta, johon äärijärjestöt ovat varmasti valmistautuneet. Äärijärjestöjen hallussa olevat noin 150 panttivankia nostavat sen hinnan vielä korkeammaksi. Vastineeksi saatava hyöty on mitätön: sillä tuskin nujerretaan Hamasia tai alueen asukkaiden vastarintaa pysyvästi.

Kun Israelin kokemaa shokkia ja traumaa verrataan syyskuun 11. päivän terrori-iskuihin, pitäisi vertaus ulottaa myös sen jälkiseurauksiin, muistuttaa CIA:ta ja Lähi-itää pitkään seurannut Washington Postin kolumnisti David Ignatius.

Nöyryytetty, kostonhimoinen Yhdysvallat vastasi al-Qaidan terrori-iskuun raivonsa vallassa hillittömästi ja epäloogisesti ja tuotti sillä paljon suurempaa strategista vahinkoa itselleen ja inhimillisiä kärsimyksiä muille.

Irakin pitkä ja verinen miehitys, siitä kummunnut terroristijärjestö Isisin synty ja kasvu sekä Afganistanin kaksikymmentä vuotta kestänyt sota muodostuivat Yhdysvalloille geopoliittisiksi, taloudellisiksi ja arvovaltatappioiksi.

Yhdysvallat kulutti sotiin tuhansia miljardeja dollareita, tuhannet amerikkalaissotilaat sekä sadat tuhannet afgaanit ja irakilaiset menettivät henkensä. Lopputulos on, että Irakia johtaa Yhdysvaltain perivihollisen Iranin kanssa tiiviisti yhteistyötä tekevä hallitus ja Afganistania ääri-islamilainen Taleban-liike, jota Yhdysvallat lähti nujertamaan.

Netanjahu on vannonut Hamasille ennen­näkemättömän kovaa kostoa, joka muuttaa koko Lähi-idän. Netanjahun julistamalla tavalla toteutuessaan muutos ei kuitenkaan välttämättä olisi Israelille lainkaan eduksi, vaan voi johtaa uusiin ja pahempiin ongelmiin.