Tervettä isänmaallisuutta

Yhdysvaltojen itsenäisyydestä tulee heinäkuun alussa kuluneeksi 250 vuotta. Lähestyvä juhlapäivä inspiroi lukuisia tekstejä maan historiasta, nykypäivästä ja tulevaisuudesta. Patriotismin luonne ja merkitys on kommenttien toistuva teema.

Patriotismin käyttäminen lyömäaseena on ikiaikainen poliittinen strategia. Lippuun kääriytyminen ja vastapuolen julistaminen epäisänmaalliseksi on tehokas kampanjatemppu, jota Yhdysvalloissa varsinkin oikeisto on käyttänyt vuosikymmeniä.

Oikeisto käyttää strategiaa, sillä se toimii. Amerikkalainen vasemmisto on viime vuosina keskittynyt liikaa vellomaan Yhdysvaltain huonoissa puolissa. Se on huonoa politiikkaa ja tarjoaa vääristyneen kuvan Yhdysvalloista.

Koomikko ja entinen demokraattisenaattori Al Franken vertasi republikaanista ja demokraattista isänmaallisuutta. Hän sanoi republikaanien rakastavan Yhdysvaltoja kuten nelivuotias äitiään: äiti on virheetön ja jokainen, joka kritisoi häntä, on huono ihminen.

Demokraatit rakastavat Yhdysvaltoja kuten aikuinen ihminen rakastaa puolisoaan, Franken sanoi. He ymmärtävät puolisonsa hyvät ja huonot puolet ja auttavat häntä kasvamaan.

Frankenillä on pointtinsa, mutta avioliitto ei toimi, jos se perustuu jatkuvaan kritiikkiin ja yritykseen muokata toista osapuolta. Demokraateille tekisi hyvää joskus kuunnella Yhdysvaltoja ja hyväksyä se enemmän sellaisena kuin se on.

Yhdysvallat ei ole – eikä siitä koskaan tule – pohjoiseurooppalaista sosiaalidemokratiaa. Sen tarina on siihen liian individualistinen ja etnisesti kirjava. Se on perusasetuksiltaan keskustaoikeistolainen maa valtaosin keskustavasemmistolaisessa läntisessä yhteisössä.

Kuten hyvesignaloinnille, myös performatiiviselle patriotismille on aikansa ja paikkansa.

On hienoa, että demokraatit marssivat pride-kulkueissa ja osoittavat pyrkivänsä tasa-arvoiseen ja inklusiiviseen yhteiskuntaan. Mutta olisi myös hyvä jos useammat heistä marssisivat itsenäisyyspäivän paraateissa, juhlien kaikkea sitä mikä Yhdysvalloissa on hienoa – kuten vaikkapa suvaitsevaisuus ja maan kulttuurien kirjo.

Jotkut tiedeyhteisön edustajat ja aktivistiset vasemmistolaiset tulkitsevat virheellisesti hyperkriittisyyden älykkyydeksi tai hyväksi tieteeksi. Onko orjuus ja alkuperäiskansojen maiden varastaminen osa Yhdysvaltojen historiaa? Totta kai, ja sitä on aiheellisesti ja faktavetoisesti käsitelty sadoissa kirjoissa, ilman kaunistelua tai kiistämistä.

Toisaalta osa Yhdysvaltojen tarinaa on myös maan keskeinen rooli modernin demokratian synnyssä ja sen puolustamisessa niin natseja kuin kommunisteja vastaan. Molemmat puolet Yhdysvaltojen historiaa ansaitsevat tasapuolisen käsittelyn.

Yhdysvallat valmistautuu 250. syntymäpäiväänsä vihaisessa ja jakautuneessa ilmapiirissä. Maan poliittinen johto on vain ruokkinut kärjistymistä, heitellen maanpetturuussyytöksiä poliittisten vastustajiensa ja kriitikkojensa suuntaan.

Donald Trumpin suunnittelemiin juhlallisuuksiin sekoittuu myös presidentin poliittista agendaa. Esimerkiksi Freedom 250 -konserttien artistit ovat peruneet esiintymisiään.

Demokraatit tekevät silti strategisen virheen jos he jättävät Yhdysvaltojen juhlimisen Trumpin ja republikaanien yksinoikeudeksi. Se kostautuu vaaliuurnilla sekä heijastaa vääristyneen negatiivista kuvaa Yhdysvalloista.

Perusteelliselle keskustelulle Yhdysvaltojen olemuksesta, synneistä ja saavutuksista on aikansa ja paikkansa. Tämä kesä ei ole oikea aika.

Syntymäpäivänä ei ole aika valistaa puolisoasi hänen puutteistaan. Tänä kesänä kaikkien amerikkalaisten olisi hyvä muistaa mikä Yhdysvalloissa on hienoa ja arvostettavaa. Se olisi paitsi hyvää politiikkaa myös hyödyllistä kansakunnan perspektiivin ja kollektiivisen mielenterveyden kannalta.