Instituutiot vastaan vahva johtaja

Eräs amerikkalaisen politiikan ikiaikaisia kiistoja on kisa persoonien ja instituutioiden välillä. Juuri nyt henkilökeskeinen politiikka on historiallisen vahvoilla.

Donald Trumpin henkilökultin takana piilee politiikan yleisempi yksilöityminen yli laajempien arvojen ja instituutioiden. Todistamme nyt sen vaarallista crescendoa.

Yksilöllinen sankarikultti on nivoutunut amerikkalaisen politiikan ytimeen sen syntyhetkistä saakka. Perustajaisien ja erityisesti George Washingtonin palvonta liki maallisina pyhimyksinä alkoi pian heidän kuoltuaan.

Jotkut presidentit, kuten Andrew Jackson, Franklin Delano Roosevelt ja Ronald Reagan, hallitsivat vielä haudastakin käsin. Heidän oppinsa ja muistonsa dominoivat puolueidensa politiikkaa jopa vuosikymmeniä.

Barack Obaman ympärille syntyi fanikerho, joka edelleen muistelee kaiholla hänen presidenttikauttaan Amerikan uutena kultakautena. Hänen seuraajaansa ympäröivä henkilökultti on huomattavasti intensiivisempi ja aggressiivisempi.

Trump on paitsi ruokkinut omaa kult­tiaan myös tehokkaasti yksilöllistänyt valtaosan poliittista kenttää.

Trump on vakuuttanut tukijansa, että hänen kritisoimisensa on henkilökohtaista. Trumpin viestinnässä hänen vastustajansa eivät operoi ideologian, lain tai eettisen maailmankuvan motivoimina, vaan heidän toimensa ponnistavat irrationaalisesta Trump-vihasta.

Argumentti, joka kääntää lain, oikeusistuimien päätökset ja jopa demokratian henkilökohtaisiksi tuntemuksiksi, on osoittautunut tehokkaaksi. Trump derangement syndrome, Trump-psykoosi, on jumittunut tiukasti Yhdysvaltojen poliittiseen sanastoon.

Uusi poliittinen kulttuuri on saanut kiistatonta voimaa paitsi Trumpin tietoisesti ruokkimasta henkilökultista myös hänen vastustajiensa paikoitellen yliampuvasta retoriikasta ja tunteellisesta suhtautumisesta istuvaan presidenttiin.

Trumpin nousu on saanut jotkut kommentoijat puhaltamaan pölyt Platonin Valtio-dialogeista. Filosofi pohti valtion olemusta 370-luvulla ennen ajanlaskumme alkua.

Platon kuvaili valtioiden olevan kuin ihmisiä, joiden olemus kumpuaa luonteesta. Demokratiat voivat ihmisten tapaan rappeutua, ja huonoista motiiveista ponnistavat johtajat nopeuttavat tätä prosessia.

Noin 2 400 vuotta vanhat kirjoitukset paljastavat amerikkalaisenkin demokratian heikkoudet: johtajakultin, vallan henkilöitymisen ja joskus aiheettoman luottamuksen hallitsijoiden sitoutumiseen amerikkalaiseen projektiin.

Yhdysvallat on perustuslaillinen tasavalta, mutta suuri osa sen hallintokulttuuria perustuu traditioon ja yleisesti hyväksyttyyn käytäntöön.

Vahva johtaja kykenee rikkomaan perinteiset normit ­selkärangattoman puolueen ja kongressin avustamana – varsinkin kun presidentin vallankäyttöä tukevaa korkeinta oikeutta hallitsevat originalistit, joiden mukaan perustuslakia tulee tulkita siten kuin se ymmärrettiin sen kirjoitushetkellä.

Joskus vallankumoukseen tarvitaan ainoastaan kulttuurista hienosäätöä. Amerikkalaisen individualismin ja johtajakultin puskeminen kohti autokratiaa ei vaadi täydellistä myllerrystä. Vahva painotus, röyhkeys ja toisto ovat usein kylliksi.

Muutos on silti kaksisuuntainen tie. Yhdysvallat on operoinut vahvojen persoonien ja johtajakeskeisen kulttuurin alla aikaisemminkin. Presidenteistä muun muassa John Adams, Andrew Jackson ja Woodrow Wilson operoivat perustuslaillisuuden rajamailla tai sen tuolla puolen.

Heidän kausiensa jälkeen institutionalistit palasivat valtaan ja poliittinen kulttuuri normalisoitui.

Lähitulevaisuuden amerikkalaisen politiikan keskeinen kysymys koskee instituutioiden kestävyyttä uuden median ja teknologian aikakaudella.

Moderni mediakenttä ja Trumpin menestys saattavat houkutella puo­lueita jatkamaan persoonallisuuksien politiikkaa.

Oikealla J. D. Vancen yritykset varautua trumpismiin Trumpin jälkeen eivät ole toistaiseksi ottaneet tuulta. Vasemmalla Gavin Newsom on nosteessa, kiitos Trump-vaikutteisen aggressiivisen ja huumoria sekä henkilökohtaisuuksia sekoittavan tyylin.

Amerikkalaisten instituutioiden kannalta paras vaihtoehto maan tulevaisuudelle olisi hieman tylsä, tasapainoinen sekä lakiin ja perinteisiin fokusoitunut institutionalisti George H. W. Bushin tai Jimmy Carterin koulukunnasta.