Tule hakemaan minut, kovis
Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom vastaa republikaanien taisteluhuutoon. Hän käyttää Trumpia vastaan Trumpin omia aseita.
Kesäkuussa 2025 Donald Trump uhkasi pidättää Kalifornian kuvernöörin Gavin Newsomin. Yhdysvaltain presidentin ja maan väkirikkaimman osavaltion johtajan välit olivat pitkään olleet huonot, nyt ne olivat katkeamispisteessä.
Tuhannet ihmiset olivat kerääntyneet kesän alussa Los Angelesin kaduille osoittamaan mieltään Trumpin hallinnon karkotuspolitiikkaa vastaan: Yhdysvaltain maahanmuutto- ja tullivirasto ICE oli järjestänyt ratsioita työpaikoilla paperittomien maahanmuuttajien löytämiseksi.
Rauhallisesti alkaneet mielenosoitukset muuttuivat paikoin mellakoiksi ja ryöstelyksi. Mielenosoittajien joukkoon oli lyöttäytynyt rikollisia ja polttopullon heittelijöitä, jotka halusivat väkivaltaista yhteenottoa virkavallan kanssa.
Trump määräsi kaupunkiin kansalliskaartin ja merijalkaväen sotilaita. Kuvernööri Newsom vastusti joukkojen tuloa. Hän syytti presidenttiä tilanteen tahallisesta kärjistämisestä.
Mielenosoitukset olivat jo rauhoittumassa, mutta tyypilliseen tapaansa Trump ”valitsi taas eskalaation”, Newsom sanoi.
Kun presidentin maahanmuuttoviranomainen, niin kutsuttu ”rajatsaari” Tom Homan alkoi vihjailla, että röyhkeä kuvernööri pitäisi pidättää, Trump säesti Homania.
”Jos olisin Tom, tekisin niin. Minusta se olisi mahtavaa”, Trump sanoi toimittajille Valkoisessa talossa.
Newsom ei perääntynyt.
”Tule hakemaan minut kovis”, hän yllytti Homania X:ssä.
Uhkailu ei lopulta johtanut mihinkään. Newsom on kuitenkin sanonut, että se oli hänelle point of no return, hetki, jonka jälkeen suhde Trumpiin rikkoutui pysyvästi.
Newsom aloitti elokuussa sosiaalisessa mediassa trollauskampanjan. Hän on julkaissut tiiminsä avustuksella satoja X-viestejä, jotka parodioivat Trumpin kuuluisaa Truth Social -tyyliä.
Newsom kehuu itseään ylisanoilla, haukkuu Trumpia kommunistiksi, naureskelee tämän ”pikkiriikkisille” käsille ja väittää, että Trump Towerissa haisee pahalta.
Viestien ansiota kuvernööri oli elokuussa Yhdysvaltain puhutuin poliitikko.
Monet kannattajat ovat toivoneet demokraateilta juuri jotain tällaista: Maga-liikkeen ja Trumpin estotonta pilkkaamista, jota herkkähipiäinen presidentti yleensä kestää huonosti.
Trump rakastaa tekoälyllä tehtyjä valokuvia. Hänet on nähty niissä niin paavina kuin Supermiehenäkin. Myös Newsom on teetättänyt mahtipontisia valokuvia: yhdessä hän vastaanottaa Nobelin rauhanpalkintoa, toisessa Trump heiluttaa punalippua venäläisellä viljapellolla.
Trump on puolestaan jo lähes kahden vuoden ajan kutsunut kuvernööriä pilkkanimellä ”Newscum”. ”Scum” tarkoittaa pohjasakkaa. Newsom on kuitannut asian sanomalle, että hän kuuli kyseisen herjan ensimmäisen kerran seitsemännellä luokalla.
Parodiatiliin Trump on suhtautunut harvinaisen rauhallisesti. Hän julkaisi elokuussa vain yhden Truth Social -viestin, jonka voi tulkita reaktioksi Newsomille. Siinä hän väitti, että kuvernööri tullaan muistamaan miehenä ”joka tuhosi Kalifornian upean osavaltion”.
Valkoisen talon tiedottaja Abigail Jackson esiintyi ehkä Trumpin äänitorvena, kun hän kommentoi asiaa The New York Timesille.
”Newscumissa ei ole mitään aitoa. Hän menee sinne, minne tuuli puhaltaa, on kyse sitten harjoitelluista vastauksista tai poliittisista kannoista”, Jackson sanoi.
Monet republikaanit ovat tarttuneet Newsomin syöttiin. Fox Newsin juontaja Dana Perino joutui pilkan ja meemien kohteeksi toruttuaan kuvernööriä uutislähetyksessä ja vaadittuaan jopa tämän puolisoa puuttumaan peliin:
”Jos olisin hänen vaimonsa, vaatisin: Teet itsestäsi naurettavan, lopeta!” Perino sanoi.
Newsom vastasi näin:
”DANA ’DING DONG’ PERINO (EN OLE KUULLUT HÄNESTÄ ENNEN TÄTÄ PÄIVÄÄ!) ROMAHTAA MINUN TAKIANI. FOX VIHAA, ETTÄ OLEN AMERIKAN SUOSITUIN KUVERNÖÖRI (’KATSOJALUKUJEN KUNINGAS’), JOKA PELASTAA AMERIKAN – KUN TRUMP EI ENÄÄ PYSTY VALLOITTAMAAN EDES AIR FORCE ONEN ’ISOJA’ PORTAITA!!!”
Newsomin kriitikoilta puuttuu mitä ilmeisimmästä syystä uskottavuus. Samat ihmiset ovat vuosien ajan joko ylistäneet Trumpin ”kansanomaista” tyyliä tai häveliäästi vaienneet siitä.
”Jos teillä on ongelmia sen kanssa, mitä minä julkaisen, teidän pitäisi ehdottomasti olla huolissanne siitä, mitä presidentti kirjoittaa”, Newsom sanoi elokuussa järjestämässään tiedotustilaisuudessa.
Texasin osavaltion edustajainhuone ja senaatti hyväksyivät elokuun loppupuolella uuden, republikaaneja suosivan vaalipiirijaon.
Kaliforniassa vaalipiirimuutoksista vastaa itsenäinen komissio. Newsom aikoo järjestää osavaltiossa marraskuussa kansanäänestyksen, jonka avulla on tarkoitus ohittaa komissio ja hyväksyä väliaikainen – demokraatteja suosiva – vaalipiirimuutos. Se on vastaisku Texasille.
Vaalipiirien rajoja on Yhdysvalloissa muokattu omalle puolueelle suosiolliseksi yli kahdensadan vuoden ajan. Termi gerrymandering juontaa juurensa Massachusettsin osavaltion kuvernööristä Elbridge Gerrystä, jonka kerrotaan 1800-luvun alkupuolella aloittaneen kyseenalaisen käytännön.
Vaalipiirirajojen siirtely johtuu Yhdysvaltain vaalitavasta. Koska kaikki vaalit ovat enemmistövaaleja, kustakin vaalipiiristä valitaan vain yksi ehdokas.
Mikko Saikku, Helsingin yliopiston Yhdysvaltain tutkimuksen professori, avaa tilannetta kuvitteellisen esimerkin avulla:
Helsinki olisi jaettu eduskuntavaaleissa 23:een vaalipiiriin, ja piirien rajat vaikuttaisivat olennaisesti siihen, kuka tulee valituksi.
”Meillä olisi Helsingin Herttoniemen kansanedustaja. Ja sitten Herttoniemen vaalipiiriin liitettäisiin kokoomusta suosiva Tammisalo. Herttoniemi menee yleensä demareille ja siellä on enemmän äänestäjiä kuin Tammisalossa. Tammisalon kokoomusäänestäjät jäisivät siten liitoksen jälkeen aina paitsioon.”
Gerrymanderingiin ovat Yhdysvalloissa syyllistyneet niin demokraatit kuin republikaanitkin. Normaalisti vaalipiirit piirretään uusiksi joka kymmenes vuosi valtakunnallisen väestönlaskennan yhteydessä.
”Kalifornian riippumaton komissio on nimenomaan perustettu vastustamaan puoluepolitikointia. Siksi Newsomin ehdotuksen eettisyydestä voidaan aidosti keskustella”, Saikku sanoo.
”Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö republikaanienkin kuvio Texasissa olisi epäeettinen.”
Demokraatit ovat vedonneet siihen, että heidän on taisteltava Trumpin johtamia republikaaneja vastaan likaisillakin keinoilla. Herrasmiessääntöjen aika on ohi.
”Tämä ei ole enää isoisäsi demokraattipuolue, joka taisteli kynällä veistä vastaan. Me taistelemme veitsellä veistä vastaan ja tulella tulta vastaan”, sanoi Demokraattien kansallisen komitean DNC:n puheenjohtaja Ken Martin puhuessaan Chicagossa elokuun alussa.
Nuoret vasemmistolaiset demokraattiäänestäjät laskevat Newsomin samaan klikkiin Clintoneiden, Joe Bidenin ja Kamala Harrisin kanssa.
Gavin Newsom aloitti Kalifornian kuvernöörinä vuoden 2019 alussa. Ehdokkaana hän oli profiloitunut kohtuuhintaisen asumisen ja universaalin terveydenhoiton kannattajana. Hän kukisti vaalissa vastaehdokkaansa yli 60 prosentin äänisaaliilla.
Toinen kausi Kalifornian kuvernöörinä päättyy vajaat kaksi vuotta ennen Yhdysvaltain seuraavia presidentinvaaleja. Newsom ei voi hakea kolmannelle kaudelle.
Newsom on ollut aina erittäin hyvin verkostoitunut, vaikkei hän syntynytkään kultalusikka suussaan.
Viisivuotiaana hänellä diagnosoitiin vaikeahko lukihäiriö. Äiti ei kertonut diagnoosista, koska pelkäsi, että siitä tulisi tekosyy olla opiskelematta mahdollisimman ahkerasti. Asia selvisi Newsomille, kun hän tutki salaa äitinsä papereita ollessaan viidennellä luokalla.
Newsomin vanhemmat olivat eronneet, ja äiti kasvatti kaksi lastaan käytännössä yksinhuoltajana. Newsom pääsi opiskelemaan politiikkaa Santa Claran yliopistoon baseball-apurahan turvin. Valmistumisen jälkeen hän perusti viinitilan: perheystävä, öljymiljardööri Gordon Getty auttoi yrityksen alkuun sijoittamalla siihen.
Useat muutkin San Franciscon rikkaimmat perheet, kuten Hyatt-hotelliketjun omistavat Pritzkerit ja Gap-vaateketjun omistavat Fisherit, ovat auttaneet häntä eteenpäin uralla.
Vuonna 1997 Newsom nousi San Franciscon kaupunginvaltuustoon kesken kauden vapautuneelle paikalle. Hän oli nuorin edustaja valtuuston historiassa. Kuusi vuotta myöhemmin hän pyrki pormestariksi. Kampanjaa tukivat demokraattipuolueen ikonit Bill Clinton ja Al Gore.
Newsomista tuli San Franciscon pormestari ensimmäisen kerran vuonna 2004 ja toisen kerran 2008.
Heti ensimmäisen kautensa alussa hän määräsi kaupungin myöntämään avioliittolupia samaa sukupuolta oleville pareille, vaikka se oli vastoin Kalifornian osavaltion lainsäädäntöä. Erittäin suosittua päätöstä ja sen seurauksia kutsuttiin San Franciscossa ”Rakkauden talveksi”. Osavaltion korkein oikeus kumosi kuitenkin määräyksen myöhemmin.
Newsom itse oli avioitunut vuonna 2001 Kimberly Guilfoylen kanssa, mutta pari erosi viisi vuotta myöhemmin. Guilfoyle alkoi työskennellä pian eron jälkeen Fox News -uutiskanavalla. Newsomin nykyinen vaimo Jennifer Siebel Newsom oli vuoteen 2008 asti rekisteröitynyt republikaani.
The Wall Street Journal julkaisi heinäkuun lopussa mielipidemittauksen. Demokraattien suosio oli alimmillaan kolme vuosikymmentä kestäneen mittaushistorian aikana: 63 prosenttia äänestäjistä suhtautui puolueeseen kielteisesti.
Demokraatit etsivät tietä ulos umpikujasta, ja suurimmat odotukset on kasattu Newsomin harteille.
Kalifornian kuvernöörin ongelma on professori Saikun mielestä se, että hän edustaa äärimmäisen liberaalia osavaltiota, ”mikä ei puhuttele sydänmaan äänestäjiä”. Lisäksi hän on kuulunut kalifornialaisen eliitin sisäpiiriin nuoruusvuosistaan lähtien.
”Häntä on usein republikaanimediassa haukuttu eliitin juoksupojaksi ja poliittiseksi broileriksi.”
Nuorille, vasemmistolaisille demokraattiäänestäjille Newsom saattaa olla liikaa edeltäjiensä kaltainen. Hänet lasketaan samaan klikkiin Clintoneiden, Joe Bidenin ja Kamala Harrisin kanssa. Osaksi puolue-eliittiä, joka pitää demokraatteja tiukasti keskilinjalla talouskysymyksissä ja suhtautuu esimerkiksi Israeliin paljon myötäsukaisemmin kuin nuoret toivoisivat.
”Tämä vanha kaarti on pitkälti menettänyt vetovoimansa, ja Newsomin kaltaiset poliitikot ovat joutuneet miettimään, mihin itsensä nyt asemoivat.”
Newsomin valtteja on nuori ikä: 57-vuotiaana hän on amerikkalaiseksi poliitikoksi lähes poikanen. Hän on myös karismaattinen ja itsevarma esiintyjä, jonka kalifornialaisia kauneusihanteita heijastelevaa ulkonäköä kuvaillaan usein sanalla ”gorgeous” eli upea.
Newsom aloitti tammikuussa 2025 This is Gavin Newsom -nimisen podcastin. Hänen ensimmäinen vieraansa oli Charlie Kirk, valkoista ylivaltaa kannattanut poliittinen aktivisti, joka ammuttiin kuoliaaksi 10. syyskuuta. Ohjelmaan pääsi myös Steve Bannon, äärioikeistolainen poliittinen strategi ja Trumpin neuvonantaja tämän ensimmäisellä presidenttikaudella.
Molemmat saivat lempeän kohtelun.
Vaikka Newsom on profiloitunut arvoliberaalina seksuaalivähemmistöjen puolustajana, hän sanoi Kirkille, että transsukupuolisten osallistuminen naisten urheilukilpailuihin on epäreilua.
Bannon puolestaan sai väittää useaan otteeseen, että vuoden 2020 presidentinvaalit varastettiin Trumpilta. Newsom ei puuttunut valheeseen.
”Mitä Gavin Newsomin nolo podcast paljastaa demokraattisen puolueen todellisesta luonteesta”, otsikoi The New Yorker maaliskuussa 2025 ilmestyneen juttunsa.
Newsomin kannattaisi muistaa, että pääosin kuvitteellisen äänestäjäryhmän mielisteleminen on paitsi poliittisesti typerää, myös henkilökohtaisesti nöyryyttävää, kirjoitti toimittaja Jay Caspian Kang.
Newsom on siis yrittänyt vuoden sisään haastaa republikaaneja sekä mielistelemällä että pilkkaamalla.
”Poukkoilu kertoo demokraattipuolueen sisäisestä hajaannuksesta ja päättämättömyydestä”, sanoo Saikku.
Toisaalta Newsomin kameleonttimaisuus tekee hänestä republikaaneille haastavan vastustajan. Mielipidetiedustelut osoittavat myös, että hänen taktiikkansa on tehonnut ainakin osaan äänestäjistä.
Gavin Newsom on tällä hetkellä demokraattien todennäköisin presidenttiehdokas. Jos Joe Biden olisi luopunut vallasta suosiolla yhden kauden jälkeen, Newsom olisi luultavasti ollut demokraattien ehdokas jo syksyllä 2024.
”Hänelle on selvästi pedattu demokraattien perintöprinssin paikkaa jo pidemmän aikaa.”
Emerson Collegen kansallisessa kyselyssä Newsom oli elokuussa tasoissa varapresidentti J. D. Vancen kanssa, kun äänestäjiltä kysyttiin vaaliasetelmasta Newsom vastaan Vance vuonna 2028. Vielä heinäkuussa Vance johti Newsomia kolmella prosenttiyksiköllä.