Vaalipiirit ja jytkyn mahdollisuus

Yhdysvaltain korkein oikeus teki huhtikuun lopussa päätöksen Louisiana vastaan Callais -kiistassa.

Päätös heikensi vuoden 1965 lakia äänestysoikeudesta sekä erityisesti lain toista osiota, joka suojelee etnisten ja kielivähemmistöjen äänestysoikeutta. Oikeus katsoi, että Louisianan osavaltion vaalipiireissä oli otettu ihonväri huomioon perustuslain vastaisesti. Ratkaisu syntyi äänin 6–3.

Aikaisemmin useat oikeusistuimet olivat tulkinneet lakia tavalla, joka pakotti etelän osavaltiot piirtämään vaalikarttansa afroamerikkalaisia äänestäjiä painottaen. Tuloksena syntyi paikoitellen vahvasti afroamerikkalaisia vaalipiirejä, jotka olivat käytännössä aina demokraattien taskussa.

Korkeimman oikeuden konservatiiviset tuomarit sanoivat vaalipiirien loukkaavan valkoisten äänestäjien oikeuksia. Päätös käytännössä kumosi äänestysoikeuslain toisen osion ja antoi republikaanien hallitsemille etelän osavaltioille vapaat kädet laatia uudet vaalipiirit.

Monet osavaltiot, kuten Louisiana ja Tennessee, ryhtyivät välittömästi toimiin poistaakseen valtaosin afroamerikkalaiset vaalipiirit. Etelän republikaanit harkitsevat parhaillaan tapoja pilkkoa vaalikartat siten, että ne palvelevat puolueen etuja.

Vaalipiirien piirtely valtaapitäviä suosiviksi on amerikkalaisen politiikan perisyntejä. Viime vuosikymmeninä varsinkin etelän republikaanit ovat olleet siinä taitavia ja aktiivisia, mutta demokraatitkaan eivät kelpaa heittämään ensimmäistä kiveä.

Varsinkin etelässä rotu on ollut keskeinen osa debattia. Se on edelleen merkittävä poliittinen jakolinja alueella, jossa demokraatit ovat yhä enemmän urbaaneja valkoisia, afroamerikkalaisia tai muita etnisiä vähemmistöjä.

Korkeimman oikeuden päätös pohjimmiltaan kiistää rodun merkityksen ja vaalipiirien piirtämisen rotuperusteisesti. Päätöksestä syntyy värisokea kuva Yhdysvalloista. Päätöksen mukaan valkoiset ovat aiempien käytäntöjen uhreja.

Sosiaalipsykologisesti kiista vaalipiireistä on amerikkalainen Rorschachin testi.

Joku voisi arvioida, että Yhdysvalloissa etnisten ryhmien väliset suhteet ovat kiistatta paremmat kuin ennen. Maa, jossa valittiin kahdesti afroamerikkalainen presidentiksi ei ole sama maa, joka tarvitsi vuoden 1965 äänestysoikeuslakia turvaamaan tummaihoisten amerikkalaisten demokraattiset oikeudet.

Koskaan aikaisemmin Yhdysvaltojen kongressissa ei ole ollut yhtä monta afroamerikkalaista edustajaa kuin tänään (heitä on 67). Amerikkalainen arki on tasa-arvoisempaa kuin koskaan aikaisemmin.

Toisaalta joku voisi tarkastella Yhdysvaltojen etelää ja muistuttaa, että ainoastaan Pohjois-Carolina ja Virginia äänestivät Barack Obamaa presidentiksi vuonna 2008. Republikaanit voittivat Pohjois-Carolinan takaisin jo neljä vuotta myöhemmin. Florida taas ei ole kulttuuriltaan etelävaltio. Muutoin etelän republikaanit ovat taistelleet jo vuosikymmeniä poistaakseen afroamerikkalaisten edustamat vaalipiirit.

Korkeimman oikeuden päätöstä arvostelevat voivat sanoa, että edistystä on tapahtunut, mutta ilman liittovaltion lainsäädäntöä tasa-arvo on vaarassa. Etelä on kautta historiansa valehdellut itselleen ja muille, ettei alueella ole mitään rotuongelmaa. Joka muuta väittää, kertoo vain kommunistien ja rotuprovokaattoreiden valheellista propagandaa.

Korkeimman oikeuden päätöksellä on myös strategisia ja taktisia vaikutuksia. Republikaanien into piirrellä vaalikarttoja uusiksi saattaa kääntyä heitä vastaan.

Kuten demokraattien kongressiedustaja ja Etelä-Carolinan politiikan veteraani James Clyburn sanoi, republikaanien kannattaa varoa mitä toivovat.

Demokraattisten vaalipiirien rikkominen tarkoittaa myös demokraattiäänestäjien siirtämistä republikaanisiin vaalipiireihin.

Monissa osavaltioissa uudet vaalipiirit tulevat käyttöön jo marraskuun välivaaleissa. Korkeimman oikeuden päätös nostaa panoksia. Se antaa republikaaneille mahdollisuuden torjuntavoittoon, mutta strategian epäonnistuessa se johtaa demokraattien odotettuakin suurempaan jytkyyn.