"Lukion kurssivalikoima on oivallinen säästökohde"
Lukion valtakunnallista tuntijakoa uudistetaan noin kymmenen vuoden välein. Opetusministeriön asettama Lukiokoulutuksen kehittämistyöryhmä pohtii perusteita seuraavan tuntijakoryhmän työlle.
Valtioneuvosto hyväksyi marraskuussa 2002 nykyään käytössä olevan lukion tuntijaon. Päätös oli onneton niin kuntataloudelle kuin koulutuksen alueelliselle tasa-arvollekin: ylioppilastutkinnon alaista kurssimäärää (pakolliset plus syventävien minimi) paisutettiin huomattavasti.
Sairaanhoidon opettaja Maija Rask (sd) toimi opetusministerinä 1999-2003. Vuonna 2001 hän kolminkertaisti oman alansa oppiaineen, terveys-tiedon, valtakunnallisesti tarjottavan lukiokurssimäärän ja nosti vuoden 2002 tuntijaossa terveystiedon jopa ylioppilastutkinnon piiriin. Kun ahneuden malli oli näin itse annettu, oli vaikea padota muidenkaan etupiirien kurssinälkää. Kaikki saivat, mitä kehtasivat pyytää.
Myös ylioppilastutkintolautakunta on osallinen kurssimäärän paisuttamiseen. Sillä oli käytössään ainereaalin malli ilman kurssien lisäämistä, mutta lautakunta valitsi kalliimman tien, jossa jokaisessa oppiaineessa vastataan likimain yhtä moneen tehtävään. Tämä vaati vähäkurssisten reaaliaineiden kurssimäärän lisäystä. Lopputulos oli, että verrattuna vuonna 1993 annettuun edelliseen tuntijakoon kurssien kokonaislisäys on yhdeksän. Näistä peräti kahdeksan on tullut lisänä ylioppilastutkinnon piiriin, osittain kokonaan uusien oppiaineiden terveystiedon ja yhteiskuntaopin myötä.
Ylioppilastutkinto kohteli vielä vuoden 1993 tuntijaon aikaan kokelaita Hangosta Utsjoelle kutakuinkin tasavertaisesti. Nykyisen tuntijaon suurin haitta kohdistuu koulutuksen alueelliseen tasa-arvoon.
Haja-asutusalueilla ja maaseudulla lukiolaisten kuljetukset tapahtuvat usein peruskoulun aikataulun mukaan, mikä typistää lukiolaisen koulupäivää. Laajennetun kurssivalikoiman hyödyntäminen on vaikeutunut, ja se on merkittävästi heikentänyt koulutuksellisen tasa-arvon edellytyksiä pitkien kulkuyhteyksien alueilla.
Yo-tutkinnon alaisen kurssimäärän raju nousu ja sen keskittyminen syventäviin kursseihin on keskimäärin ottaen pienentänyt opetusryhmiä ja lisännyt niiden lukumäärää ja kustannuksia. Lisääntynyt kilpailu kurssien välillä on syönyt pohjaa ns. harvinaisten kielten valinnoilta, jotka ovat kuluneella tuntijakokaudella romahtaneet.
Kahdeksan kurssin lisä on myös lisännyt opiskelijoiden tiedon tarvetta omasta opiskelustaan, mikä on pääsyy lukion opinto-ohjauksen ongelmiin. Sirpaloituminen on johtanut myös opiskeluaikojen pitenemiseen ja myöhentänyt valmistumisaikoja.
Tuntijakotyöryhmän 2002 puheenjohtaja, opetusministeriön Kirsi Lindroos (sd) julisti, että kuntien kustannukset eivät kurssilisäyksistä nouse, koska opiskelijoiden minimikurssimäärä (75) säilyy ennallaan. Perustelun logiikka ei ole toistaiseksi selvinnyt. Onhan kuntien resursoitava lukioille sälytetty yhdeksän kurssin lisäys sekä opetusryhmien sirpaloitumisesta aiheutunut kustannusnousu. Se koettelee erityisesti pieniä kuntia, joille oma lukio on imagosyistä elintärkeä.
Lukion kurssimäärä tulisi palauttaa aikaisemmin vallinneelle tasolle. Se helpottaisi sekä opiskelijoiden stressiä että kuntien talouspaineita. Tuntuu ihmeelliseltä, että yleisemmin ei ole pohdittu rahojen vetämistä pois sellaisesta, mistä on suoranaista haittaa. Korkein oikeus on äskettäin oikaissut virheensä. Mallia voi suositella myös lukiokoulutuksen kustannustasosta päättäville.
Teksti Jukka O. Mattila
Kirjoittaja on Suomen Lähilukioyhdistyksen puheenjohtaja.