Hyviä uutisia politiikasta

Finanssikriisin riehuessa keväällä 2009 olin kuuntelemassa kalifornialaisen yliopiston kampuksella vierailevaa kongressiedustajaa. Hän muistutti puheessaan, että olosuhteista riippumatta poliitikot pyrkivät asennoitumaan tulevaisuuteen positiivisesti.

”Äänestäisittekö ehdokasta, joka kertoo asioiden olevan kurjasti ja menevän yhä huonompaan suuntaan”, hän kysyi nauraen kuulijoilta, jotka puistelivat huvittuneina päitään.

Kongressiedustajan arvio osoittautui osin ylioptimistiseksi. Finanssikriisistä lähtien Yhdysvaltojen talouskasvu on ollut ajoittain jopa kaksinkertainen Eurooppaan verrattuna, työllisyys on kivunnut huippulukemiin ja inflaatiokin saatu lopulta kuriin.

Suotuisasta kehityksestä huolimatta presidentiksi äänestettiin jo toistamiseen henkilö, jonka viesti kansalaisille on synkkä: maamme on menossa kankkulan kaivoon ja muu maailma viilaa meitä linssiin.

Suomalaisessa politiikassa synkistely on nähty perinteisesti vastuullisuuden osoituksena.

Miljardileikkauksia 1990-luvun laman aikana läpi vienyttä valtiovarainministeri Iiro Viinasta vihattiin, mutta hänen madonlukuja peittelemätöntä tyyliään myös arvostettiin.

Nykyinen valtiovarainministeri on korostanut toistuvasti, että ikääntyvän Suomen julkinen talous on sur­keassa kunnossa ja myös seuraava hallitus tulee saamaan ongelmaryöpyn niskaansa.

Uhkakeskeisille skenaarioille on kiistatta perusteita. Ilmastonmuutoksen ja luontokadon kiihdyttämät pandemiat, datapohjaisten talouksien herkkyys kyberhyökkäyksille ja neljäs teollinen vallankumous tuottavat vaikeasti ennakoitavia ja hallittavia riskejä.

Yhdysvalloissa aloite-, toimeenpano- ja mielipiteenmuokkausvaltaa on keskittynyt Trumpin hallintoa ympä­röivälle tekno-oligarkialle, johon edustuksellisen demokratian vastuumekanismit eivät ulotu.

Taantuva Eurooppa on jäämässä yksin tuottamaan sääntelyä ja puolustamaan yhteisiä sääntöjä, jotka näyttäytyivät muun maailman silmissä alun perinkin epäoikeudenmukaisina.

Pohjamutia kyntävä poliittinen puhe synnyttää kuitenkin itsessään lisää ongelmia.

Kriisimentaliteetin vallitessa ympäröivä yhteiskunta ja maailma hahmottuvat helposti nollasummapelinä, jossa yhden menestyminen on mahdollista ainoastaan toisen kustannuksella.

Huoli omasta ja maailman tulevaisuudesta laajenee salakavalasti kaikkialle lonkeronsa ulottavaksi peloksi, jota liberaalin demokratian haastajat siekailematta ruokkivat. Kansalaisten luottamus poliittisten instituutioiden kykyyn saada ote uhista nakertuu samalla kun johtajavetoisen hallintamallin vetovoima kasvaa.

Ongelmakeskeisen politiikan vaihtoehto ei ole ratkaisukeskeinen politiikka, jossa asteittain muodostuneet monisäikeiset syy- ja seurausketjut typistyvät lyhyen tähtäimen toimenpide-ehdotuksiksi. Yksinkertaisten vastausten tai naiivin optimismin sijaan politiikka voi viitoittaa tietä tulevaan muistuttamalla siitä, kuinka hyvin moni asia on ja miten aiemmista kriiseistä on selvitty.

Juho Saari huomauttaa toimittamassaan teoksessa Hyviä uutisia Suomesta (Vastapaino, 2025), että myönteisiin pitkän aikavälin kehityskulkuihin keskittyminen ei merkitse uhkakuvien ja pelkojen sivuuttamista. Empiirisen näytön pohjalta ylimitoitettujen dystopioiden välttäminen on silti edellytys sille, että kykenemme havaitsemaan tulevaisuuden mahdollisuudet.

Toinen keino ottaa etäisyyttä ongelmissa vellomiseen on politiikassa poikkeuksellisen itseironian harjoittaminen.

Johanna Vuorelma näkee ironiaa kansainvälisessä politiikassa tarkastelevassa teoksessaan (Edinburgh University Press, 2024) oikeudenmukaisuutta tavoittelevan ironian keinona osoittaa kuilu omien ihanteiden ja käytännön tekojen välillä.

Kriittinen itsereflektio voi auttaa havaitsemaan, että ongelmakeskeisen retoriikan taustalla vaikuttaa usein halu saada poliittiset vastustajat tilille virheistään.

Epäkohtia alleviivaamalla on ollut helpompi pyyhkiä pöytä edeltäjän toimista. Hokema politiikan rikkinäisyydestä muuttui vähitellen todeksi ja työnsi äänestäjiä populistien syliin.

Politiikassa puheet ovat toimintaa. Politiikan elinvoiman palauttamiseksi tarvitaan ehdokkaita, joilla on tarjota tasapainoinen kuva nykyisyydestä, valoisa visio tulevaisuudesta sekä rohkaisevia sanoja ja tekoja näiden tueksi.