Kampanja pehmeni

Yleensä aktivistikampanja on sitä onnistuneempi, mitä enemmän medianäkyvyyttä se saa. Flow-festivaalia boikotoinut Flow Strike sai valtavasti huomiota, mutta mitä enemmän siitä kirjoitettiin, sitä epäonnistuneemmalta se vaikutti.

Kampanja alkoi vuosi sitten, kun artisteja kehotettiin puhumaan esiintymisiensä lomassa Palestiinan puolesta ja vieraita kantamaan lippuja ja mielenosoituskylttejä. Flow Striken mukaan festivaali oli uuden omistajansa, sijoitusyhtiö KKR:n kautta ”osallinen Israelin apartheid-hallinnon ylläpitämisessä”.

Tuolloin kampanjan tiedottaja Jenna Jauhiainen sanoi Helsingin Sanomille, ettei kyse ollut boikotista, sillä ”esiintymisestä kieltäytyminen on vähemmän tehokasta” kuin lavalla puhuminen kymmenilletuhansille ihmisille.

Tänä vuonna otettiin käyttöön vähemmän tehokas keino. Kampanja pyysi artisteja boikotimaan festivaalia. Yksi peruikin, kaksi harkitsi. Pehmoaino-nimellä esiintyvä Aino Morko kirjoitti halua­vansa perua, muttei tehnyt niin kulujen takia.

Epäselväksi jäi, oliko kyse esiintymispalkkiosta vai sopimussakosta, eikä Morko tietenkään vastannut puhelimeen, sillä on helpompaa julistaa tuhnuisissa tarinoissa kuin perustella julistuksiaan.

Tästä päästiinkin sujuvasti riitelemään siitä, onko festivaalilla käytössä sopimussakko vaiko ei. Toinen Flow-artisti Melo eli Niko Katavainen kertoi – Instagramissa ja puhelimen tavoittamattomissa – että sakko on, vaikka festivaalin mukaan ei ole.

Uudessa Jutussa huomautettiin, että Pehmoainon levy-yhtiö Sony valmistaa Israelissa mikrosiruja puolustusteknologiseen käyttöön.

Lopulta HS Visio selvitti, paljonko sijoitusyhtiö KKR:llä on omistuksia Israelissa: hyvin vähän. Lehti pyysi Flow Strikelta listaa erityisen ongelmallisista kohteista, mutta listan toimittamisen sijaan se muuttikin kampanjatekstiä. Sen mukaan ”Flow on kaapattu globaalin kapitalismin intressin alle”, minkä ei kuvittelisi olevan kaupallisen festivaalin kohdalla suuri yllätys kenellekään.

Puhe kääntyi siihen, että aktivismi ja boikotointi ovat hienoja ja arvokkaita asioita sinänsä ja että 600 miljoonaa on silti tosi paljon rahaa. Niin onkin, kotitalouksille esimerkiksi, mutta ei sijoitus­yhtiön omistuksina, joita kampanjassa kritisoitiin. Se on tarkalleen ottaen promille yhtiön varallisuudesta. Ei ole liikaa vaadittu, että boikottikampanjassa tiedettäisiin, mitä sillä boikotoidaan.

Koko show’sta jäikin jäljelle enää syytös HS Vision poliittisuudesta. Jos jokin tiedotusväline olisi vaivautunut selvittämään luvun aiemmin, koko kampanjasta olisi tuskin kirjoitettu juuri mitään.

Nyt kampanja kerää tukirahaa keikkansa peruneille artisteille ja kai siinä sivussa palestiinalaisillekin.