Sanasta ja kuvasta
Matti Hagelberg luo eeppisiä teoksia ja sarjakuvia ilman kuvia.
Sarjakuvataiteilija Matti Hagelbergia kiinnostavat klassikot kuten Alex Raymondin tieteisfantasia Flash Gordon ja Frank Kingin arkielämää mietiskelevä Gasoline Alley. Liki sata vuotta sitten niitä julkaistiin Yhdysvaltain sanomalehdissä sunnuntaisin suurina ja upean värikkäinä.
”Siihen aikaan piirtäjät olivat taidokkaita”, Hagelberg sanoo.
”Mietin, miltä ne sarjakuvat vaikuttivat, kun väripainatus oli silloin harvinaista. Halusin tehdä samantapaisen muotokokeilun.”
Suomaan kansan muinaisusko -albumi on kaunis taide-esine, jossa on kovat kultafolioidut kannet.
Mustavalkoisesta tyylittelystä tunnetulle Hagelbergille sen väripaletti on rajallisenakin loistelias.
Uutuus sijoittuu samaan maailmaan kuin Hagelbergin suurtyö, yli 1 400-sivuinen Läskimooses. Se kertoo kansan myyttisen syntytarinan, joka alkaa muinaisista kristalliolennoista. Ihmisten aikana matriarkka Ämmä johdattaa laumansa Kotoon.
Historian ja esihistorian vaiheissa suuruus näyttää aina olevan takanapäin. Ihmiset ihailevat kadonneita ikisiä, joiden esikuvia olivat kristalliolennot.
Taruhahmojen asenne muistuttaa nykyistä populistista kaipuuta puhtaaseen ja alkuperäiseen Suomeen.
”Eikös kulta-aika ole aina mennyttä”, Hagelberg miettii.
”Ihmiskunnan kantavia harhoja on myytti menneestä suuruuden ajasta.”
Saman asenteen – tai sen parodian – voi nähdä Hagelbergin monissa töissä. Hän mukailee Raamatun, Kalevalan ja populaarikulttuurin tyylejä ja aiheita. Mennyt on myös amerikkalaisen sanomalehtisarjakuvan kulta-aika, joka innoitti Suomaata.
Muinaisusko kattaa myös apinoiden kehityksen ihmisiksi ja kielen synnyn. Suomaalaiset huomaavat, että kieli erottaa heidät maailmasta, koska asia ei ole sama kuin sen nimi eli sana.
”Kaikki oli paremmin, kun oltiin apinoita”, Hagelberg tuumii. ”Moni on sanonut asian viisaammin, mutta kielen mukana menetettiin viattomuus, kun tiedostettiin etäisyys itsen ja maailman välillä. Kieli oli oikea hyvän ja pahan tiedonpuun hedelmä.”
Kuva on sarjakuvassa olennaisempaa kuin teksti, ja Suomaan kansan muinaisusko on visuaalisuuden juhlaa.
Hagelbergin toinen uutuus menee päinvastaiseen suuntaan. Kirjassa Seitsemän vuotta tii petissä mustavalkoiset piirrokset ovat erittäin pelkistettyjä. Lyhyiden tarinoiden kokoelmassa on jopa juttuja, joissa ei ole kuvia ollenkaan.
Eihän sarjakuvia ilman kuvia pitäisi voida olla. Hagelberg kertoo teettäneensä Aalto-yliopiston opiskelijoillaan jo kauan harjoitustöinä kuvattomia sarjakuvia. Hän on itsekin kokeillut niillä jo aiemmin.
”Kun jätän kuvat pois, saan esiin sarjakuvallisuutta, joka olisi muuten vaikeaa. Kirjaimetkin ovat kuvia ja sarjakuvan ruudut. Uskon, että ruudun sisällä oleva teksti on sarjakuvan perustaso. Halusin mennä siinä mahdollisimman pitkälle.”
Hagelberg onkin aina tehnyt hyvin kirjallisia sarjakuvia. Hän kirjoittaa tarkasti ja hioo tekstiä. Yleensä hänen sarjakuvissaan on niukasti dialogia ja puhekuplia. Sen sijaan teksti kertoo tarinaa vähän kuvista irrallaan.
”Ilman kuvia pystyn korostamaan sitä, mitä teksti tekee sarjakuvassa. Sarjakuvassa ruudut rytmittävät kerrontaa, samoin tyhjä tila ja tekstin vaihteleva koko. Konkreettisessa runoudessa on samaa.”
Läskimooseksen tekeminen vei Hagelbergiltä yhdeksän vuotta. Nyt tahti on rivakka. Hagelberg aikoo julkaista ensi vuonna useita uusia töitä. Seuraava iso teos Vajoava Ateneum kertoo Taideteollisesta korkeakoulusta 1980-luvulla.
”Tekijä tietää liikaa teoksen tekemisestä. Siksi hän on ulkopuolinen eikä pääse sisään teoksen maailmaan – toisin kuin lukija.”
Matti Hagelberg: Seitsemän vuotta tii petissä. 328 s. Asema Kustannus, 2023.
Matti Hagelberg: Suomaan kansan muinaisusko. 56 s. WSOY, 2023.