Viidenkympin villitys
Sarjakuvataiteilija Marko Turunen julkaisee 11 omakustannetta vuoden sisällä.
Kun puolen vuosisadan ikä alkoi lähestyä, Marko Turunen ryhtyi pohtimaan elämäänsä ja varsinkin taiteilijanuraansa. Hän on Puupäähatulla palkittu sarjakuvataiteilija.
”Ystäviä ja sukulaisia alkaa poistua. Ymmärtää elämänsä rajallisuuden”, hän sanoo.
Marko Turunen halusi tehdä välitilinpäätöksen.
”Siinä vaikutti myös juurettomuuden tunne, joka johtuu siitä, että olen elänyt aika vapaasti, tehnyt mitä tykkään mutta ilman lapsia”
Maaliskuussa 50 täyttänyt Marko Turunen julkistaa välitinpäätöksensä tuloksia vauhdikkaasti. Viime marraskuussa ilmestyi viisi omakustannetta ja tänä vuonna kolme. Helsingin sarjakuvafestivaalille syyskuussa tulee vielä kolme lisää.
Julkaisut ovat enimmäkseen lehtiä, joissa on sekä vanhaa että uutta, sarjakuvia mutta myös Turusen kuvituksia ja valokuvia. Varhaisin sarjakuva on Tuhon mutantit vuodelta 1986. Teininä Marko Turunen teki suoraviivaisia toimintaseikkailuja.
”Olen miettinyt, mihin se peloton Marko Turunen on kadonnut. Olisin ollut nuorena tosi innoissani, jos töitäni olisi julkaistu. On niissä joitakin visuaalisesti hyviä hetkiä.”
Kokonaan uuttakin sarjakuvaa on mukana. Lehti nimeltä Dawn of the Living Dead Near Kotka Morgue kuvaa koronakokemusta. Tapansa mukaan Marko Turunen sijoittaa realistiset tapahtumat surrealistiseen maailmaan, jota kansoittavat avaruusotukset ja muut kummajaiset.
”Pandemian aikaan moni teki koronasarjakuvia. Minä en aikonut, mutta kun David Schilter pyysi pientä tarinaa, päädyin siihen.”
Marko Turunen sairasti koronan vasta jouluna 2022, kun kaikki oli jo oikeastaan ohi.
”Mutta pelot koskivat minuakin, vaikken ollut hysteerinen.”
Schilter toimittaa Latviassa hengästyttävän kansainvälistä Kuš-sarjaa, jossa julkaistaan pikkukirjasia myös monilta suomalaisilta. Turusen sarjakuva ilmestyi sarjassa värillisenä. Suomeksi hän julkaisi sen mustavalkoisena.
Lehtien muusta tuotannosta poikkeaa kovakantinen kirja Walking with Lihis. Siinä on 156 valokuvaa, joissa Turusen mopsi poseeraa eri puolilla Kotkaa ja Kymenlaaksoa.
Marko Turunen muutti vuonna 2017 takaisin synnyinkaupunkiinsa ja tutustui siihen uudelleen kävelyretkillä koiransa kanssa. Lihis esiintyy usein myös Turusen sarjakuvissa.
”En edes halunnut koiraa, mutta nyt on oltu Lihiksen kanssa yli kymmenen vuotta enkä osaa kuvitella elämää ilman sitä. Lihis on vaikuttanut vahvasti siihen, miten suhtaudun kaikkeen elolliseen. Jos ihmisellä on sielu, niin sitten on koirallakin ja muilla eläimillä.”
Kuvituksiaan Marko Turunen on koonnut kolmeen lehteen. Hän on soveltanut niissä sarjakuviensa outoa maailmaa. Kuvittajanakin hän on Suomen omaperäisimpiä.
Kaksi mustavalkoista lehteä sopii muiden sarjaan, mutta Neon Barbarians on isokokoinen ja värillinen. Kuvissa ei ole viitteitä alkuperäiseen julkaisupaikkaan tai -aikaan.
”Kun aloin tehdä kuvituksia, päätin että ne eivät ole kertakäyttöisiä vaan toimivat myös omillaan. Toki ne ovat voimakkaampia alkuperäisissä yhteyksissään kontrastissa tekstien kanssa. Mutta nyt ne saavat olla esillä riisuttuina, omilla äänillään.”
Välitilinpäätös lähestyy loppuaan.
Vuoden päätteeksi Marko Turunen kokoaa yhdeksän yhteensopivaa lehteä muhkeaksi kirjaksi. Sitten hän aloittaa seuraavan 50-vuotiskautensa.
”Luin uutisen, jossa sanottiin, että ensimmäiset 140-vuotiaiksi elävät ihmiset ovat syntyneet. Ajattelin, että voisin olla yksi heistä. Minulle 137 vuottakin riittäisi saavuttamaan seuraavan vuosisadan. Sitten olisin elänyt kolmella vuosisadalla.”
Marko Turunen on harrastanut sukututkimusta, jota hyödynsi edellisessä isossa sarjakuvakirjassaan, mestariteoksessa Kotolan mies ja loinen (2021). Tutkimustulokset eivät välttämättä lupaa hyvää 2100-luvun saavuttamiselle.
”Isän äiti eli 102-vuotiaaksi ja pärjäsi kotona omillaan 99-vuotiaaksi. Mutta paria poikkeusta lukuun ottamatta sukuni miesten elinikä on ollut keskimäärin 50 tienoilla eikä naistenkaan paljon korkeampi.”