Etsivä saapuu kylään

Markus Nummi kiinnostui jo 1990-luvun alussa sukunsa kertomuksista. Hänen äitinsä ja tätinsä muistot Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevalta Teuvalta kuulostivat ällistyttäviltä.

Jonkin muuten hilpeän tarinan sivulause sai hänet kiinnostumaan sikiönlähdetystapauksista. Abortti oli 1900-luvun alkupuoliskolla ehdoitta rikos.

”Tein pitkiä haastatteluja heidän kanssaan ja tallensin ne C-kasetille. Yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin olin joutunut ongelmiin toisen kirjahankkeen kanssa, ja se sai palaamaan suvun muistojen pariin.”

Nummi alkoi selvittää vanhojen nauhojen arvoitusta eri tavoin. Hän soitteli sukulaisille ja tiedusteli tarinoiden aukoista.

”Jutut olivat eläviä ja tarkkoja, mutta niistä oli vaikea saada tolkkua. Milloin oli tapahtunut jotain ja missä järjestyksessä?”

Kelpo etsivän tavoin Nummi hakeutui ensikäden lähteiden äärelle Vaasan maakunta-arkistoon.

”Kun lopulta sain ajoitettua sikiönlähetystapauksiin liittyvät oikeudenkäynnit, löysin tapausten kuulustelupöytäkirjat. Ne olivat poikkeuksellisen järkyttäviä ja samalla jännittäviä.”

Jokainen sukututkimusta tehnyt tietää, että paras sukulainen on musta lammas. Rikoksiin sortuneista löytyy seikkaperäisiä asiakirjoja, jotka tulevat varsinaisen asian ohessa kuvanneeksi muutakin, kuten ajan arvoja ja kielenkäyttöä.

Nummen löydöksistä syntyi Käräjät (Otava 2024). Romaanin keskiössä on oikeusistunto ja sitä edeltävät poliisikuulustelut. Seudulla on tapahtunut jotain hiljaisesti hyväksyttyä, johon kymmenet ihmiset ovat eri tavoin sekaantuneet. Rikosvyyhdistä kirjoitetaan maakunnan lehdistössä asti, päätekijä nimeltä nimeten.

”Kuulusteltavat olivat tottumattomia asioimaan virkavallan kanssa, he olivat aiemmin saaneet korkeintaan pieniä viinasakkoja. He eivät osanneet rajata puhettaan yhtään vaan kertoivat pienen putkassa istuttamisen jälkeen kaiken ja enemmän. Pöytäkirjojen pito oli tuolloin amatöörimaisempaa, ja kaikki kirjoitettiin ylös.”

Esimerkiksi Tuomas Rimpiläisen tietokirja Messukylän veriteko (Gummerus 2015) kuvaa, miten sisällissodan jälkeinen poliisilaitos vasta harjoitteli nykyaikaista rikostutkintaa. Nykyään kuulustelupöytäkirjat ovat lakonisia, ja henkilöiden identiteettiä suojataan tarkasti. Tämä ei koske maailmansotien välistä Suomea.

Koko yhteiskunta oli nykyistä huojuvammassa tilassa. Kieltolain ja sotatraumojen vuodet olivat itsenäisen Suomen historian väkivaltaisinta ja muutenkin holtitonta aikaa.

Kieltolakia rikottiin suhteellisen avoimesti, ja poliisit olivat helisemässä rikosten kanssa. Laintulkinta saattoi olla hyvinkin paikallista, ja tapauksia jätettiin tutkimatta.

Tilanne alkoi muuttua, kun paikallispoliisien avuksi alettiin tarvittaessa palkata niin kutsuttuja lääninetsiviä. Yksi Nummen päähenkilöistä on nimenomaan etsivä. Hän tulee romaanin kuvitteelliselle Tarvajoelle selvittämään, mistä tapauksessa oikein on kyse.

Etsivää ei tarvinnut vain kylä vaan myös kirjailija. Kerronnassa hänen merkityksensä on kysyä tyhmiä kysymyksiä. Koska hän ei ole paikallinen, muut kertovat seudusta ja sen sosiaalisesta rakenteesta.

”Kun ryhdyin romaaniin vuonna 2017, yritin rakentaa siihen vuorokausiromaanin tyyppistä kerrontaa. Edellinen romaanini Karkkipäivä oli sijoittunut puolentoista vuorokauden ajalle, ja ratkaisu tuntui nytkin aluksi luontevalta, muttei toiminut. Halusin pitää lukijan mukana ja kertoa kronologisemmin. Keskeiset tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1938, aikajänne 1800-luvulta sodanjälkeisille kymmenille.

”Etsivä ilmaantuu heti kirjan alkuun, sheriffi tulee kaupunkiin -hengessä. Sen lisäksi kirjassa on kaikkitietävältä vaikuttava kertoja, joka onkin vain paljon tietävä.”

Aluksi Nummella oli käytössään enemmän ääniä. Liikaakin.

”Näkökulmatekniikan kanssa käy usein niin, että äänet osoittautuvat keskenään melko samanlaisiksi eivätkä ne saa omaa ääntä. Kertojaratkaisuilla on välttämättä oltava tarkoitus. Siksi otin joitain ääniä pois ja siirsin juonenkuljetusta etsivään ja kertojaan. Se selkiytti ja tervehdytti kokonaisuutta, sävyistä tinkimättä. Käräjät on suhteellisen realistista proosaa, joten siihen myös sopii aika yksinkertainen rakenne.”

Vuonna 1959 syntynyt Nummi on asunut lähes koko ikänsä Helsingin Munkkivuoressa tai sen tuntumassa. Romaaneissaan hän on kuitenkin liikkunut niin Ranskassa (Kadonnut Pariisi) kuin Kiinassakin (Kiinalainen puutarha).

Lähempänä sijaitseva Pohjanmaa synnytti sekä kieleen että todellisuuden kuvaukseen liittyviä ongelmia.

”Olen vitsaillut, että nuoruudessani asuin peräti Meilahdessa asti. Mutta tosiaan elämäni raitti on ollut suurin piirtein tässä, muutaman sadan metrin sisällä. Pohjanmaa on kuitenkin minulle tuttu. Vietin siellä kesiä lapsuudessani, teini-ikään asti. Tunnen miljöön, ja teuvalaisten puhe kuulostaa tutulta ja kotoisalta. Silti sen käyttöä piti miettiä.”

”Rosa Liksom pystyy vetämään murretta kirjan läpi hienosti. Minun tapauksessani yksikin voimakkaan murteellinen kertoja olisi vaikeuttanut sekä omaa elämääni että lukijan kokemusta tarpeettomasti. Onneksi tajusin tutkailla Antti Tuuria, joka kirjoittaa henkilönsä varsin yleiskielisiksi. Suoria repliikkejä ei ole paljoa. Silti he ovat mitä pohjalaisimpia.”

Etsivä oli taas tarpeellinen. Kun hän siteeraa murteellista repliikkiä, virheitä saa syntyä. Hänhän on tullut muualta. Nummi ei kerro tarkkaan, mistä päin.

”Täysin en kuitenkaan voinut kaihtaa murteen käyttöä. Oli hyväksyttävä sekä oma ulkopuolisuuteni että kirjoitetun puhekielen luonne. Kirjallisessa muodossa murre on jäljittelyä, murteen esittämistä. Puheen tarkan esittämisen sijaan sillä luodaan tunne puheenomaisuudesta.”

Tarkkana on silti oltava tai tulee sanomista muustakin kuin kielestä.

”Tarinan tuoman innostuksen vallassa olin valmis astumaan kamalalle hyllyvälle maalle ja hyväksymään kertomuksen edellyttämän faktapohjaisuuden. Jos Kiinalaisessa puutarhassa kirjoitin päärynän kukinnoista Itä-Turkestanissa, saatoin olla varma, että aika vähän tulee sanomista. Jos täällä kirjoitan, että jotain pistetään maahan, sen on parempi mennä prikulleen. Joku huomaa ja huomauttaa.”

• romaani

  Arvio: Markus Nummen Käräjät tempaisee paatuneenkin lukijan mukaansa

  3 MIN

Virheitä voi minimoida kirjallisin rajauksin. Nummen tarinan keskushahmo on Vilja-täti. Hän on syystä tai toisesta sulkeutunut huoneeseensa eikä käy kotinsa ulkopuolella lainkaan.

”Kerronnan rajaaminen Viljan ikkunaan mahdollisti tosiasioiden valinnan. Minua kiinnosti, mitä tällainen henkilö tuntee ja kokee. Ja tiesin, että tällä lailla kukaan muu ei ollut sitä seutua kuvannut.”

Käräjät korostaa käsitystä siitä, että paikoilla on virallinen ja epävirallinen historia. Paksutkaan kylä- ja seutuhistoriikit eivät välttämättä kajoa kipupisteisiin. Historiankirjoitus tapasi pitkään keskittyä niin sanottuihin suuriin linjoihin, ja monenlainen arjen historia jäi varjoon.

Tämän vastapainoksi esimerkiksi Sirpa Kähkönen kuvaa monissa teoksissaan naisten hiljaista tietoa, jota ei välttämättä panna kirjojen ja kansien väliin vaan saatetaan vain suullisesti eteenpäin. Nummen sukulaisten kertomukset vaikuttavat samankaltaisilta. Löytämiensä oikeustapausten kautta hän kuvaa ajan hengen ja kuulustelujen luonteen välistä ristiriitaa.

”1930-luvulla oltiin varsin pidättyviä, sukupuoliasioista ei puhuttu juuri kellekään eikä varsinkaan julkisesti. Äitini kertoi, ettei tiennyt mistään mitään alkaessaan sairaanhoitajaksi. Elämän tosiasioista ei puhuttu, vaikka maalla oltiinkin.”

”Kuulusteluissa isäntien ja emäntien, renkien ja piikojen oli pakko kertoa henkilökohtaisista, intiimeistä asioista. Piti paljastaa, miten abortti oli hoidettu. Se johti toisaalta jopa älyttömään avoimuuteen, toisaalta häpeään.”

”Moni tunsi alemmuutta: mitä osaan, mitä omistan? Monen lukutaito esimerkiksi oli riittämätön tai olematon, mikä voi tulla kuulusteluissa tukalalla tavalla esiin.”

”Oikeudenkäynnissä kaikki piti vielä toistaa. Vaikka käräjäistunto oli suljettu, paikalliset lehdet kirjoittivat. Paikalliseen julkisuuteen joutuminen oli suuri häpeä, koska ihmiset tunsivat toisensa.”

Nummi sanoo, että tällaisiin asioihin hän voi kirjailijana päästä tunnetasolla kiinni. Oma munkkivuorelaisen ahdistus kääntyy käyttövoimaksi.

”Kelläpä ei häpeää olisi, vaikka siitä, että ei vain tänäkään keväänä saa romaaniaan valmiiksi. Taas on siirrettävä maaliviivaa, ja se syö. Samalla lailla ihmiset joutuvat kuulusteluissa kohtaamaan, mitä ovat tehneet tai saaneet aikaiseksi. Yhteiskunnallinen asema tulee ilmeiseksi.”

• Antti Tuurin Lintujen kesyttäjä tutkii näkyväisen ja näkymättömän rajaa. Sama juonne kulkee läpi hänen tuotantonsa, kirjoittaa Juhani Sipilä. essee

  Insinööri näkyväisen tuolla puolen – Antti Tuurin Lintujen kesyttäjässä pohditaan asioita tiedon rajapinnassa

  17 MIN

Kirjailija elää omassa kuplassaan, mutta niin 1930-luvun teuvalaisetkin.

Ehkä me kaikki elämme.

Globaali maailma on samaan aikaan totista totta ja melkoista harhaa. Moni nykyihminen on kuin kuulustelujen teuvalainen: suojelee kasvojaan ja pälättää kaiken avoimesti. Samanaikaisesti.

”Tänä päivänä koko maailma tuntuu kylittyneen. Kun siinä jotain leviää, syntyy suorastaan maailmajuoruja. Romaanini henkilöille Tarvajoki on koko maailma. Häpeä ei kuitenkaan ole sen pienempi vaan tuntuu aika samanlaiselta. Yhä tunnemme häpeää, yhä elämme tiedon puutteessa, yhä julkisuuden katveeseen jää kaikenlaista.”

”1930-luvun Suomessa ilmestyi sanomalehtiä enemmän kuin nykyään. Fiktion taustalla toimivalla Teuvalla julkaistiin Maan Sanaa, sen lisäksi luettiin paljon maalaisliiton Ilkkaa ja kokoomuksen Vaasaa. Lisäksi Pohjanmaalla oli pari vasemmistolehteäkin.”

”Jos Ilkkaa tai Vaasaa luki, tiesi kyllä hyvin paljon Adolf Hitleristä ja Benito Mussolinista. Tiesi, että Neuvostoliitossa on jotain oikeudenkäyntejä. Tiesi, että Kiina ja Japani sotivat keskenään. Jossain mielessä keskivertoihminen taisi tietää yhtä paljon tai vähän maailmanmenosta kuin nytkin.”

Nummi pohtii kotiinsa sulkeutunutta Vilja-tätiä. Hänen ikkunansa oli yhdenlainen televisioruutu.

”Emmekö me kaikki katso ruudun läpi, ole vähän yksinämme kylässä juorujen keskellä? Kuinka laaja todellisuutemme oikeastaan on?” 

Teksti on julkaistu alun perin Parnasso-lehden numerossa 5/2024. Parnasson voit tilata täältä.

Markus Nummi on Kirjamessuilla Parnasson haastateltavana 25. lokakuuta klo 17.30. Parnasso on samalla osastolla Suomen Kuvalehden ja Kanavan kanssa.