Palasia elämästä

Viekö ihminen aatetta vai aate ihmistä? Olli Jalosen Puhdas viiruinen elämä osoittaa molemmat todeksi. Romaani kertoo Hämeenlinnan Rinkelinmäen asukkaiden yhteisöstä, jonka sisällissota ja sen jälkivaikutukset uhkaavat repiä rikki. 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenien elämää ja ideologioita valotetaan eri näkökulmista, usean minäkertojan kautta.

Henkilöhahmoja on kymmenkunta. Etualalle nousevat Kerttu Sonkeri ja Kalle Ruuskanen. He ovat Jaloselle tyypillisiä päähenkilöitä: ikäistään kypsemmän oloisia, herkkävaistoisia lapsia. Vartuttuaan he rakastuvat toisiinsa, vaikka edustavat konfliktin eri osapuolia.

Henkiset haavat yhdistävät. Köyhä Kerttu on luopunut omista haaveistaan siskonsa hyväksi ja joutuu sodassa seksuaaliväkivallan uhriksi.

Kalle on apteekkarin poikana paremmassa asemassa, mutta häneltä ”katkeaa yössä kunnian tie”. Sodan loppumetreillä tehty virhe saa aikaan kohtalokkaan ketjureaktion, josta on vaikea toipua.

Näkökulmatekniikan lisäksi kerronta rakentuu tapahtuma-ajan mediatekstejä jäljittelevistä kirjoituksista, jotka luovat ajankuvaa ja kuvaavat poliittista propagandaa puolin ja toisin. Sodan muistomerkkejä tuhoavat vuoroin ”valkoroistot”, vuoroin ”punaiset murhamiehet”. Ymmärrystä syille, jotka yllyttivät työläisiä kapinaan, ei heru: Väärä myötätunto hävinneitä kohtaan ja lepsuilu vain innostuttaa bolshevikkien uutta sukupolvea joka ei ole muusta kiinnostunut kuin ilmaisavusta ja lakkoilusta.

Toisaalta myös omia kohtaan ollaan kovia: suojeluskuntaan kuuluneet työläiset pakotetaan pyytämään anteeksi lehti-ilmoituksella, ja ilmoitusmaksu pitää maksaa omasta pussista.

Työväenaatteen ja suojeluskuntien lisäksi Rinkelinmäen asukkaat innostuvat aitosuomalaisuudesta ja isänmaata ”alkoholiviholliselta” suojelevasta raittiusliikkeestä.

Aatteiden rinnalla muuttuvat tavat: ”Ollaanko me jumalattomia näin?” Kerttu pohtii, kun he kuuntelevat jumalanpalvelusta radiosta sängyllä maaten.

”Tämä on nyt tämmöistä uutta aikaa”, vastaa Kalle.

Kokonaisnäkemystä ja älyllistä uteliai­suutta romaanissa edustaa musulmaaniksi haukuttu, kielitaitoinen ja itämaidenkin kulttuureja tunteva Pekka, joka yrittää kylvää nuoriin opin ja ymmärryksen siemeniä. Se melkein koituu hänen kohtalokseen: Meidän nuoressa maassamme jos vähänkin on eri muotista, se voi nostaa uhkaa ja vihaa samassa yhdessä muotissa valetuissa.

Romaanin henkilöhahmot ovat väkivaltaisen historian osakappaleita, mutta jotkut heistä ovat myös ajattelevia yksilöitä, jotka tekevät valintoja eettisen harkinnan pohjalta.

Heidän ansiostaan osa yhteisöä koossa pitävistä säikeistä säilyy katkeamattomina konfliktista huolimatta.

Jalonen antaa teoksen johdannossa ymmärtää, että kertomus on kuvitelma hänen isovanhempiensa kokemuksista, joista nämä itse vaikenivat.

Useista minäkertojista, yksittäisistä kohtauksista ja dialogeista koostuva muoto on näin ollen paljonpuhuva: hahmoille ei sepitetä ehyitä elämäänkaaria tai ainakaan aristoteelisia draaman kaaria, vaan kunkin elämästä kuullaan vain palasia.

Teos ei siis pakota traumaattisia kokemuksia ehyeksi narratiiviksi tarjotakseen yleisölle kevyt-katharsista tyypillisen historiallisen fiktion tavoin.

Suurin osa ”koskettaviksi” ja ”tunteita herättäviksi” kutsutuista historiallisesta romaaneista noudattaa periaatetta, jota voisi kutsua Maria Stepanovan Muistin muistolle -teoksen sanoin ”vintageksi”:

Niin kutsutun vintagen viehätys on juuri siinä, että emme astu menneeseen elämään sen tasaveroisina jäseninä vaan tunkeudumme sinne kuin pikkutytöt äidin vaatekomeroon, hyvin tiedostaen, että otamme sieltä jotain meille kuulumatonta.

Puhtaassa viiruisessa elämässä eettinen kunnioitus säilyy. Ristiriitaisesti ratkaisu myös tekee hahmoista useimpia romaanihahmoja todemman tuntuisia ja lukukokemuksesta hyvin tunteikkaan.

Osaltaan tähän vaikuttaa romaanin sävykäs, sydämeenkäyvä kieli. Virkkeet tunnistaa Jaloseksi, mutta niissä on kirjailijalle uudenlainen sointi ja rytmi. 

Olli Jalonen: Puhdas viiruinen elämä. 318 sivua. Otava, 2026.