Kivi kääntyy

”Täällä elämme kuin huhdassa vaan, omalla kannallamme ilman kuurtamista ja kaartamista kiukkuisista ihmisistä.” Juha Hurme suomensi Seitsemän veljestä modernimmaksi, ja Juhani sanookin: ”Täällä elämme yltäkylläisyydessä, omalla tontillamme kiukkuisten ihmisten tavoittamattomissa.”

kirjat
Teksti
Leena Sharma
Kuvitus
Ville Tietäväinen

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Seitsemällä veljeksellä on huono brändi.

Moni muistelee kansallisromaaniamme hankalalukuisena järkäleenä, jota päntättiin koulussa pakolla ja kohellettiin puskafarsseina kesäteattereissa.

Akateemisessa traditiossa Aleksis Kiven romaani on usein tulkittu hyveelliseksi kehityskertomukseksi. Miksi nuori lukija kiinnostuisi seitsemästä miehestä, jotka muuttavat asumaan korpeen ja opettelevat lopulta lukemaan aapisen?

Entä jos romaania tarjottaisiinkin uusille sukupolville näin:

Luultavasti ei ole koskaan koko maailmassa painettu kirjaa, jossa olisi niin paljon haukkumasanoja, kirouksia, herjauksia ja raakoja kuvauksia kuin tässä kirjassa.

Arvion kirjoitti oman aikansa vaikutusvaltainen kriitikko, Helsingin yliopiston suomen kielen ja kirjallisuuden professori August Ahlqvist vuonna 1870.

Ahlqvist oli sikäli oikeassa, että Seitsemän veljestä on hurja teos ja sen päähenkilöt ”vimman villittyjä poikia, jotka ovat syöneet veristä lihaa ja hengittäneet murhan veristä höyryä”.

Juha Hurme joutui selittämään näyttelijöille lähes joka repliikin. ”Millaisesta riidasta on kyse, miten Juhani ja äijä vittuilevat toisilleen.”

Kirjailija ja teatterintekijä Juha Hurme ohjasi Seitsemän veljestä kokkolalaiselle Ykspihlaja-harrastajateatterille vuonna 2005.

”Jos näytelmä on sitä Kiven sietämätöntä kieltä, jätän väliin.”

Teatterin tuottajan tyttären poikaystävä välitti hänelle tylyt terveiset eikä tullut koskaan katsomaan esitystä.

Asenne ärsytti Hurmetta: suurta moukkamaisuutta!

Hurme oli työskennellyt Kiven parissa vuodesta 1988: ohjannut näytelmiä ja opettanut Teatterikorkeakoulussa Kiven tekstien avulla.

Hän ajatteli, että vaativa kieli on näyttelijöille hyvää harjoittelua. Joutuuhan brittinäyttelijäkin opettelemaan neljäsataa vuotta vanhaa silosäettä, jos haluaa hallita Shakespearensa.

Jokin totuus kokkolalaismiehen moukkamaisessa kommentissa kuitenkin piili.

Kiven kieli kävi nuorille näyttelijöille vuosi vuodelta vaikeammaksi.

Vuonna 2020 vietettiin Seitsemän veljeksen 150-vuotisjuhlaa. Hurmeen kokoama ryhmä esiintyi päätapahtumassa Nurmijärvellä. Näyttelijät esittivät kohtauksen, jossa Jukolaan palaavat veljekset kohtaavat kärttyisän, puolikuuron Kolistimen ukon. Ukon ja Juhanin välille syntyy riita.

”Ukko: Mitä sanot? Huuda kovemmin.

Juhani: Hyvä taatto, vaikka vähän uutelias. Mutta onhan tuo synti ainakin ollut kuuroin perisynti.

Ukko: Häh?

Juhani: Uutelias, nyyfiiki, ukko-rässy, sanoi ruotsalainen; mutta muutoin kelpo taatto.

Ukko: Köntti, hävytön kontti! Mutta onko, onko, onko metsonpoikasilla järkeä päässä? Ei tuumaakaan. Höli! tuossahan lentää ylös jaloistani aika parvi, metsoparvi…”

Hurme joutui selittämään näyttelijöille lähes jokaisen repliikin.

”Millaisesta riidasta on kyse, miten Juhani ja äijä vittuilevat toisilleen, mitä siinä tapahtuu.”

Juhlan aikana kypsyi ajatus, jonka Hurme lausui osallistujille ääneen:

Seitsemän veljestä pitää suomentaa.

Seuraavana päivänä hän soitti kustannustoimittajalleen Teokseen, ja asia oli päätetty.

”Olen vain vähän kärjistäen todennut, että veljekset on ruotsiksi mietitty juttu, jonka kirjailija on suurella vaivalla kääntänyt suomeksi”, Hurme sanoo.

Aleksis Stenvall syntyi suomenkieliseen nurmijärveläisperheeseen, mutta kirjaviisautensa hän hankki ruotsin kielellä.

Kivi opiskeli 12-vuotiaasta Helsingin ruotsinkielisissä kouluissa ja yliopistossa. Kaupungissa oli jo teatteritarjontaa. Rutiköyhä Kivi katsoi ruotsinkielisiä näytelmiä seisomapaikoilta tai liputta sisään livahtamalla. Hän halusi runoilijaksi kuten Runeberg.

Kaikki suuret inspiraation lähteet – Shakespeare, Cervantes, Homeros – Kivi joutui lukemaan ruotsiksi.

Kiven tärkein hyväntekijä oli mamselli Charlotta Lönnqvist, Fanjunkarsin torpan naimaton emäntä. Kivi eli ja kirjoitti pääosan tuotannostaan Lönnqvistin umpiruotsinkielisessä taloudessa Siuntiossa. Nuoren miehen ja parikymmentä vuotta vanhemman naisen suhteen laatua on arvailtu alusta lähtien, mutta se jää mysteeriksi. Jos lemmensanoja vaihdettiin, niitä vaihdettiin ruotsiksi.

Kivellä oli etenkin nuorena vaikeuksia kirjoitetun suomen kielen kanssa. Sen todistaa varhaisin häneltä säilynyt kirje, jonka hän lähetti 21-vuotiaana isoveljelleen Manulle.

Näinä aikoina olen minä ollu hyvin kivulainen viikonpäivät olen ollu melkeen makauxella feberissä, mutta suoneniskemisen kautta olen kuitengin jälleen tullu terveexi.”

Yksi Kiven omistamista kirjoista oli kielitieteilijä Daniel Europaeuksen suomi–ruotsi-sanakirja. Hän käytti sitä apunaan ryhtyessään noin kymmenen vuotta kestäneeseen romaaniurakkaan, joka valmistui keväällä 1869.

 

Juha Hurmeen Seitsemän veljeksen suomennos ilmestyy 1. päivä lokakuuta. Lukija saa samassa niteessä Kiven alkuperäistekstin.

62-vuotias Juha Hurme on palkittu kaunokirjallisuuden Finlandialla, Pro Finlandia -mitalilla, näyttämötaiteen valtionpalkinnolla ja Kansanvalistusseuran Sivistyspalkinnolla.

Myös Seitsemän veljeksen suomentamista voisi ajatella kansanvalistajan työksi, mutta Hurme pitää titteliä ”vähän hassuna”. Hänellä on taiteilijan eetos: sitä tehdään, mistä nautitaan ja mikä koetaan arvokkaaksi.

Seitsemän veljestä on minulle kirjojen kirja, kaikkein tärkein”, hän sanoo.

Eikö siihen kajoamien hirvittänyt?

”No ei! Ei mitään pidä ottaa liian vakavasti, edes Aleksis Kiveä.”

Jos käännöstä ei ”haukuta pystyyn” ja se osoittautuu kaupallisesti mielekkääksi, Hurme saattaa tehdä myös toisen Kivi-käännöskokoelman. Siinä olisi mukana ainakin kaksi näytelmää: Nummisuutarit ja Kihlaus.

 

Vietetään jouluyötä Impivaarassa. Veljekset ovat naukkailleet olutta, syöneet höyryävää karhunlihaa ja lämmittäneet saunan. Kavala maailma ja lukkarin piinapenkki ovat kaukana. Veljessarjan esikoinen Juhani uhkuu hyvää oloa.

Täällä elämme kuin huhdassa vaan, omalla kannallamme ilman kuurtamista ja kaartamista kiukkuisista ihmisistä.

Hurme on muokannut lauseen näin:

Täällä elämme yltäkylläisyydessä, omalla tontillamme kiukkuisten ihmisten tavoittamattomissa.

”Elämme kuin huhdassa vaan” voisi tulkita myös niin, että ”eletään kuin ellun kanat”. Hurme valitsi kuitenkin yltäkylläisyyden, koska veljekset ovat juuri aikaisemmin keskustelleet siitä, että heillä on ruokaa, juomaa ja kaikkea, mitä ihminen voi tarvita.

Hurme arvelee, että ”kuurtaminen ja kaartaminen” on Kiven keksimä sanonta, sinällään hieno, mutta nykylukijalle liian hankala. Lauserakenteessa näkee ruotsin kielen vaikutuksen: ”ilman (- -) kiukkuisista ihmisistä”, ”utan någonting av elaka människor”.

”Se on suoraan ruotsin kielioppia ja sitä en suvainnut yhtään.”

Kivi olisi varmasti käyttänyt suomalaisia lauserakenteita, jos olisi osannut. Mutta hän joutui turvautumaan Mikael Agricolan 1500-luvulla kehittämään suomen kielioppiin, joka nojasi vahvasti ruotsin ja saksan kieleen.

 

Eräänä jouluaattoiltana Simeoni, alkoholi- ja mielenterveysongelmainen vanhapoika, jätetään Impivaaraan huolehtimaan Juhanin ja Venlan kahdesta tyttärestä. Sairaalloisen saita Simeoni tarjoaa lapsille ruoaksi vain suustaan sylkemänsä leivänpalan ja pari kauhallista laihaa velliä. Hän saarnaa tarpeettomasta mässäämisestä ja sättii lapsia.

Kertojaääni kuvaa, mitä Simeonin selän takana tapahtuu.

Ei huomannut ukko kuinka pikku hälläkkä tyttönen, lusikka kourassa, hänelle vihaisesti irvisteli ja hänen puhettansa myöten pientä leukaansa keikutteli.

Hurmeen versiossa:

Ukko ei huomannut, kuinka pikkuinen tytönhälläkkä, lusikka kourassa, irvisteli hänelle vihaisesti ja keikutteli leukaansa hänen puhettaan matkien.

”Tämä on aivan mahtava kohtaus!” Hurme sanoo. ”Kivi diggailee täysillä siitä, että pikkutyttö ilveilee Simeoni-ääliön takana.”

Hän toivoo, että suomennoksen avulla Kiven huumori kirkastuu lukijoille entistä paremmin.

Useimmat muutokset ovat pieniä, mutta niitä on paljon. Kivi toistelee jatkuvasti tiettyjä sanoja: ankara, uhkea, korea, tuima, riutuva. Hurme on etsinyt niille synonyymeja.

”Kiven sananvarasto oli rikas, mutta ei valtavan laaja, koska hän joutui käyttämään sanakirjaa.”

Useimmat aktiivissa olevat käskymuodot – menkäämme, lähtekäämme, syökäämme – Hurme on korvannut passiivilla: mennään, lähdetään. ”Verkossansa” tai ”laukussansa” on vaihdettu ”verkossaan”, ”laukussaan”.

”Siellä on tuhansittain näitä taivutuksia ja päätteitä. Kun niitä karsii, tekstistä tulee selkeämpää ja raikkaampaa.”

Historioitsija Teemu Keskisarja on kirjoittanut, että ”teilaus” – joka tarkoittaa kuolemaantuomitun luiden murskaamista – on kulttuurikritiikistä puhuttaessa räikeä ylisana. Paitsi Aleksis Kiven tapauksessa.

Finlands Allmänna Tidning -sanomalehti julkaisi professori Ahlqvistin teilauksen kahdessa osassa toukokuussa 1870.

Tätä ennenkuulumatonta raakuutta ei voi kääntää millekään sivistyskielelle. Kirjoitus- ja painomuste punastuvat niitä toistaessaan”, August Ahlqvist kirjoitti Suomen historian kuuluisimmassa kirja-arviossa.

Seitsemän veljeksen kieli ja kerronta oli ”köyhää”, ”lapsellista”, ”naurettavaa” ja ”häpäisi suomalaisen rahvaan”, joka eli Ahlqvistin kuvitelmissa säädyllisesti ja vaatimattomasti.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) toimituspäällikkö Sakari Katajamäki on tutkinut Aleksis Kiven tuotantoa vuosikausia. Hän muistuttaa kansallisesta ajankohdasta, jolloin Seitsemän veljestä julkaistiin.

Fennomaanisivistyneistön suuri projekti oli suomenkielisen kirjallisuuden luominen. J. V. Snellman, Fredrik Cygnaeus ja Yrjö Koskinen olivat vihdoin löytäneet kirjailijan, joka näytti vastaavan huutoon. Olihan Kivi jo voittanut Nummisuutarit-näytelmällään valtion kirjallisuuspalkinnonkin.

Ja sitten tuli Seitsemän veljestä.

”Sivistysnäkökulmasta se oli ihmiskuvaukseltaan ja tapahtumiltaan hyvin karkea romaani, joka ei sopinut lainkaan alkuperäiseen tavoitteeseen”, Katajamäki sanoo.

Hän vertaa tilannetta siihen, että nyky-Suomessa odotettaisiin arvostetulta kirjailijalta suurta ilmastonmuutosta käsittelevää teosta.

”Mutta hän kirjoittaisikin lentomatkustuksen ylistyksen.”

 

’Kohta vaivun huokuen alas kuin tyhjäksi käypä rakko, härjänrakko”, valittaa Eero Hiidenkivellä.

Timo-veljen kuvitelmissa taivaalla salamoi ja ukkostaa, kun Jumala jyrää peltoaan ”sonninsuoroisella” piiskalla.

Vain se, joka ymmärtää sanan sonninsuoroinen, pystyy oikein käsittämään, kuinka hirvittävä tämä pila on”, kirjoitti Ahlqvist.

Timo tarkoittaa piiskaa, joka on valmistettu kuivatusta sonnin siittimestä. Myös Hurme on jättänyt sonninsuoroisen teksiin, mutta sen merkitys löytyy kirjan lopussa olevasta sanaselityslistasta.

Seitsemässä veljeksessä ilotellaan estoitta pissa- ja kakkahuumorilla ja yhdistetään yleviin tilanteisiin räävittömiä sanoja. Juhanilla on erityisen lämmin suhde Jukolan sontakasaan. Kun veljekset lähtevät kotoaan, hän haluaa suudella sitä jäähyväisiksi. Kotiinpaluun hetkellä hän puhuttelee sitä kuin rakasta ystävää.

Terve, armahin lantakasa siinä alla, ihanampi onnen kukkulaa! Ah!”

”Jos miettii ahlqvistilaista tai runebergiläistä ideaalia, Kivi osoitti voimakkaat tunteet täysin sopimattomalla tavalla”, Hurme sanoo.

Kirjan hirvein raakuus oli Ahlqvistin mielestä Eeron uni, jonka veljessarjan kuopus kertoo sen jälkeen, kun kaikki ovat saaneet Venlalta rukkaset.

Unessa Venla ja Juhani käyskentelevät rakastavaisina metsässä. He luovat katseensa totisina pilviin, suosion merkkiä taivaasta anoen. Silloin heidän ylitseen ”lentää kahnustaa” vanha varis, levittää koipensa ja laskee jotain valkoista, joka ruiskahtaa päin rakastavaisten pläsiä.

Kansatieteilijä Sakari Pälsi on sanonut, että toisin kuin Ahlqvist, 1800-luvun lopun rahvas rakasti juuri näitä kaskuja Kiven kirjassa.

Aleksis Kivi kutsui Ahlqvistin kritiikkiä ironisesti ”urostyöksi”. Ahlqvist kuoli vuonna 1889 autuaan tietämättömänä jälkimaineestaan kansalliskirjailijan surmaajana. Hänen omaa sanataidettaan, jota hän julkaisi nimellä A. Oksanen, voi arvioida esimerkiksi runosta, joka tunnetaan Savolaisen lauluna.

Mun muistuu mieleheni nyt / suloinen Savonmaa, / sen kansa kaikki kärsinyt / ja onnehensa tyytynyt, / tää armas, kallis maa!”

”Siis maat’ en muuta tietää voi / Savoa kalliimpaa, / ja mulle ei mikään niin soi / kaikesta, minkä Luoja loi, / kuin: ”armas Savonmaa!

Näyttelijä Martti Suosalosta on ”ennenkuulumattoman härskiä”, etteivät näyttelijät opi Kiven kieltä. ”Mitä helvettiä siellä Teatterikorkeakoulussa nykyään opetetaan?”

Martti Suosalo näytteli Aapon roolin 12-osaisessa Seitsemän veljestä -tv-sarjassa, jonka Jouko Turkka ohjasi Yleisradiolle vuonna 1989. Suosalo ei ole koskaan kritisoinut entistä opettajaansa, toisin kuin moni muu näyttelijä.

”Hänen opeissaan näin, miten nero katsoo maailmaa”, Suosalo sanoi Turkan kuoleman jälkeen MTV:n haastattelussa.

Juha Hurmeessa Suosalo näkee sekä Aleksis Kiveä että Jouko Turkkaa.

”Hurme on satoja vuosia vanha ihminen, ulkonäkö ja kaikki.”

”Hän puhuu, haltioituu ja kirjoittaa aivan kuten Turkka.”

Suosalo uskoo, että Kivi luottaisi nykysuomennoksen juuri Hurmeen tehtäväksi.

”Mahtavaa, että hän otti tällaisen haasteen.”

Kiven kieltä karsastaville näyttelijöille Suosalo sen sijaan jyrähtää kuin haudasta noussut entinen opettajansa.

”On ennenkuulumattoman härskiä, etteivät he muka opi sitä. Mitä helvettiä siellä Teatterikoulussa nykyään opetetaan?”

Suosalon mielestä on korkea aika lakata ”paapomasta” nuoria näyttelijöitä.

”Ei voi olla niin, että ihmiselle annetaan aarrekartta, mutta hän ilmoittaa, että en ymmärrä, piirrä uudestaan.”

Myös SKS:n Sakari Katajamäki on aavistuksen huolissaan nykynäyttelijöiden ammattitaidosta. Hän on kuullut, että opinnoista olisi karsittu liikaa kirjallisuuden opetusta.

”Jos näyttelijä joutuu opettelemaan esitystä varten nuorison kieltä, hänen täytyy silloinkin hakeutua alkuperäisten lähteiden äärelle, vaikka se olisi hankalaa”, hän vertaa.

Katajamäki toivoo, että näyttelijät lukisivat yhä alkuperäistä Kiveä ja käyttäisivät apuvälineitä, jotka auttavat ymmärtämään tekstiä. Hurmeen suomennos voisi olla yksi sellainen.

 

Kiven romaani oli vanhahtavaa ja outoa kieltä jo omana aikanaan. Sitä on yritetty tuoda lähemmäs lukijoita erilaisilla strategioilla 1800-luvun lopulta lähtien.

Samuli Suomalainen ”sovitti Seitsemän veljestä Suomen nuorisolle” vuonna 1891. Hän lyhensi romaania ja poisti tekstistä karkeuksia.

Vuonna 1964 ilmestyi kielitieteilijä E. A. Saarimaan Selityksiä Aleksis Kiven teoksiin. Hän avasi Kiven vaikeaa sanastoa ja osoitti yhteyksiä esimerkiksi Raamatun ilmaisuihin.

Mauri Kunnas piirsi lapsille ”koiramaisen mukaelman” Seitsemän koiraveljestä vuonna 2002.

Kokki-kirjailija Sami Garamin Seittemässä broidissa melskattiin stadin slangilla vuonna 2003:

Timppa tsittas kiukaan vieres löylyvastaavana ja se stiggailiki vodaa oikee kunnol kuumille stemuille.

Sakari Katajamäki on kirjoittanut teoksen Seitsemän veljestä ja opas sen lukemiseen, joka ilmestyi viime vuonna. Siinä on kirjan ensipainoksen lisäksi mukana laaja henkilöhakemisto, juonitiivistyksiä ja sanasto. SKS:ssa toimitetaan parhaillaan Kiven romaanin kriittistä editiota, jossa lukemisen tueksi on laadittu yli kaksituhatta selitystä.

”Suhtaudun positiivisesti kaikkiin hankkeisiin, joissa madalletaan kynnystä tarttua Kiven romaaniin”, Katajamäki sanoo.

Teemu Keskisarjalle Aleksis Kivi oli ”pystymetsän äidinkielinero”. ”Mitään pystymetsän äidinkielineroja ei ole olemassa”, sanoo professori Pirjo Lyytikäinen.

Teemu Keskisarjalle Aleksis Kivi oli ”pystymetsän äidinkielinero”.

Seitsemässä veljeksessä on kymmeniä niin lentäviä lauseita, ettei yksi mies niitä ilmaan heittänyt, hän vain otti kiinni. Puhekielestä, kuullun ymmärtämisestä pulppusi äidinkielinerouden lähde”, Keskisarja kirjoittaa Kivi-elämäkertateoksessa Saapasnahka-torni.

Pirjo Lyytikäinen, kotimaisen kirjallisuuden professori Helsingin yliopistosta on eri mieltä.

”Mitään pystymetsän äidinkielineroja ei ole olemassa, se on vanha romanttinen käsitys”, hän sanoo.

Kivi käyttää romaanissa hyväkseen kaikkia kansanomaisen kielen resursseja.

”Mutta on turha ajatella, että Seitsemän veljeksen kieltä olisi puhuttu jossain”, Lyytikäinen sanoo. ”Se on Kiven luomaa, kirjasivistyksestä ponnistavaa ja äärimmäisen kunnianhimoista.”

Sakari Katajamäen mielestä Kivi oli ”kirjasivistynyt uudisraivaaja”, joka kulki kansan parissa korvat höröllä: painoi muistiin kaskut, pilapuheet ja sananparret.

Kiven ensimmäinen teos oli kalevalalaisesta tarustosta ammentanut Kullervo. Viisinäytöksinen tragedia itsetuhoisesta miehestä, joka päätyy kostoretkellään viettelemään sisarensa ja surmaa lopulta itsensä.

Kullervon tärkein inspiraation lähde ei ole Kalevala, sanoo Juha Hurme. Hänen mielestään näytelmä saattoi syntyä vasta sen jälkeen, kun Kivi oli lukenut Hamletin.

”Kivi oli sekä suomenkielinen nero pystymetsästä että varsin sivistynyt kundi.”

Juha Hurme Seitsemän veljestä

Juha Hurme ohjaa suomennoksensa Jyväskylän kaupunginteatteriin vuona 2025. Siihen asti hän pidättää tekijänoikeudet itsellään.

Aapo, Lauri ja Eero ovat veljessarjan älykköjä. Hurme haluaa, että heitä näyttelevät naiset. Juhanin, Simeonin ja Timon ”junttirooleihin” hän ottaa miehet.

”Tulevaisuus on naisissa”, Hurme sanoo.

Tähän asti Seitsemän veljeksen maailma on ollut perin miehinen.

Kivestä ja hänen teoksistaan ovat kirjoja julkaisseet Viljo, Johannes, Veikko Antero, Paavo, Eino, Erik, Lauri, Rafael, Aarne, Oiva, Veijo, Kalle, Manfred Peter, Jaakko, Hannes, Esko ja Teemua odotellaan…”, kirjoitti dramaturgi Vesa Tapio Valo Teatterimuseon julkaisuun vuonna 2019.

Miten ihmeessä Kiven ja veljesten ympärille on rakentunut tällainen miesluola?” Valo kysyi.

Professori Pirjo Lyytikäinen oli ensimmäinen Kivi-monografian kirjoittanut nainen. Lyytikäisen Vimman villityt pojat ilmestyi vuonna 2004.

”En tuntenut itseäni tervetulleeksi Kiven tutkijoiden joukkoon”, hän sanoo.

Lyytikäinen haastoi perinteisen tulkinnan, jossa Seitsemän veljestä nähdään hyveellisenä kasvukertomuksena. Lyytikäinen nimesi sen transgressio-romaaniksi.

Yhteisön jäsenyys edellyttää alistumista ylhäältä saneltuihin sääntöihin. Kun yksilö kapinoi niitä vastaan, hän astuu transgression eli rajojen rikkomisen tielle.

Kiven veljekset joutuvat jatkuvasti konflikteihin virkavallan ja muiden kyläläisten kanssa. Nöyrä kuuliaisuus, kohtuus ja siivot tavat ovat heille vieraita.

”Olen poikennut tutkimustraditiosta, joka on korostanut moralismia ja kunnollista Kiveä. Se ei ole miellyttänyt kaikkia.”

Seitsemän veljestä on kestänyt aikaa modernin ihmiskuvansa takia.

Aina kun yksi veljes ryhtyy paatokselliseksi, tulee toinen ja palauttaa hänet joko tahallaan tai tahattomasti maan pinnalle. Romaanista puuttuu myös ihanteellisia näkemyksiä tuputtava kertoja.

”Ihmiskuvat, se mitä ihminen syvimmillään on, tuodaan esiin kauniin huumorin ja rikkaan kielen avulla”, Pirjo Lyytikäinen sanoo. ”Siinä on kirjallisuuden ydin, kaikkien klassikoiden salaisuus.”

 

’Ne seitsemän äijää ovat koko ihmiskunta”, sanoo Juha Hurme.

Feministiksi julistautunut Hurme inhoaa Seitsemän veljeksen mainetta ”äijäromaanina” ja sitä, että kirja on ”tarjonnut temmellyskentän nationalistisille ukkeleille”.

”Meillä on ihan hirveästi tekemistä, että Seitsemän veljestä saadaan kaikkien kirjaksi.”

Isänmaa mainitaan Seitsemässä veljeksessä kolme kertaa ruttotauteihin ja karhunkaatoon liittyen. Mutta Eeron sydämeen on painunut ainiaaksi kotomaan koko kuva, sen ”ystävälliset äidinkasvot”.

Miehen kunnia on veljeksistä tärkeää oikeastaan vain Juhanille. Hän epäonnistuu kuitenkin hankkeissaan aina koomisesti kuin Aku Ankka. Hän raivoaa nyrkki pystyssä Jumalalle, joka on lähettänyt rankkasateen pilaamaan Jukolan heinänkorjuun.

Mitä on taivaan sontaratasten tekemistä minun heinäniitullani? Kysynpä lujasti: vastako taivas sontaa ajaa, koska minä jo heinää teen?

Hurmeen suomennos on lähes identtinen:

Mitä tekemistä taivaan sontarattailla on minun heinäniitylläni? Todellakin kysyn: nytkö vasta taivas sontaa ajaa pellolle, kun minä jo teen heinää?

 

Jutun kuvitukset ovat pastisseja Erkki Tantun kuvituksesta vuonna 1961 (Otava) ilmestyneeseen Seitsemään veljekseen.