Liian kova Kivi

Kolumni: Seitsemän veljestä on varsinainen kirosanojen ja solvausten aarreaitta, kirjoittaa Lari Kotilainen.

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Lari Kotilainen

Ensi viikon torstaina, 10. lokakuuta, vietämme Aleksis Kiven päivää. Se on tänä vuonna yksi liputuspäivä muiden joukossa, mutta veikkaanpa, että ensi vuonna se ei livahda huomaamatta ohitse. Vuonna 1870 julkaistu Seitsemän veljestä täyttää nimittäin 150 vuotta.

Juhlavuonna lienee luvassa kuhinaa, sillä Seitsemän veljestä on monille rakas kirja. Se on omiakin suosikkejani. Ei sillä, että koululaisena olisin pakkoluettavan arvoa ymmärtänyt, mutta uusintakierros opiskeluaikoina teki tehtävänsä.

On minulla toki tuoreempiakin idoleita sanankäytön saralla. Runoilijoita Henriikka Tavista Reetta Niemelään. Laululyriikan puolella en ole vielä löytänyt Tuomari Nurmion ohittanutta. Mikko Rimmistä lukiessa taas juonen seuraaminen tuppaa unohtumaan, kun sanonta on niin hykeryttävää.

Aleksis Kivi on silti se kaikkein kovin. Osin tietenkin siksi, että hän oli uranuurtaja. Seitsemää veljestä tituleerataan ensimmäiseksi suomenkieliseksi romaaniksi, mutta pelkkä järjestysnumero on aika haalea kuvaus kirjan annista. Kivi oli aikaansa edellä nimenomaan suvereenina kielenkäyttäjänä.