Kirja joka kuukausi – palkittu runoilija Henriikka Tavi testaa voiko runoilla elää

Kuinka paljon pitää kirjoittaa, jos mielii elää runoudella? Runoilija Henriikka Tavi laski, että köyhyysraja ylittyisi kahdellatoista vuosittaisella runoteoksella. Hän päätyi tekemään ”ihmiskokeen” itsellään ja kirjoittaa kuluvan vuoden aikana 12-osaisen runoteossarjan. Sarjan ensimmäinen osa, Tammikuu ilmestyi helmikuussa. Toinen osa, Helmikuu, ilmestyi maaliskuun 21. päivänä.

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokas Henriikka Tavi Helsingin kirjamessuilla 27. lokakuuta 2007. Kuva Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva.

Kuinka paljon ansaitsit Tammikuu-teoksella?

70 euroa tekijänoikeuspalkkiota tähän mennessä. Se on paljon tavalliseen verrattuna. Esim. Esasta tuli paljon rahaa, muutama tonni. Mutta kirjasta otettiinkin kolme painosta. Toivosta olen saanut vasta ennakot.

Se on kamalan vähän. Millä oikein elät?

Apurahoilla. Nyt olen mukana Jyväskylän yliopiston nettikirjoittamista tutkivassa projektissa ja saan jopa palkkaa. Teen väitöskirjaa ja 12-runoteossarja on väitöskirjan taiteellinen osuus. Noista kirjoista on tarkoitus työstää antologia, joka sisältää prosessin kuvausta. Dokumentoin kirjoitusprosessia.

Eikö urakkatahdilla julkaiseminen ole riski palkitulle runoilijalle?

Jos ajattelee pelkästään uraa, niin riskihän tämä on. Mutta olen vähän yltiöpäinen henkilö. Toisaalta taiteen tekemisen pitääkin olla riskipeliä.

Miten kirjoittamisprosessi on sujunut?

Ensimmäistä kirjoittaessa minusta tuntui, että aikaa on, ja ehdin saada siinä ajassa julkaisukelpoistakin materiaalia aikaiseksi. Jälkeenpäin tajusin, että en ehtinyt miettiä, mitä oikein halusin sanoa runoillani, mikä on niiden syvällisin tarkoitus. Kirjoitin vain, runojen loppuun asti vieminen jäi kesken.

Muuttuiko kirjoittaminen siirtyessäsi tekemään kakkososaa?

Tässä minulla oli runoilijakollega Harry Salmenniemi teoksen toimittajana. Hän oli vaativa ja pakotti minut viemään tekstit pidemmälle. En ensin meinannut saada mitään aikaiseksi.

Sitten sain Salmenniemeltä muutaman tarkan ehdotuksen ja lopulta vain noudatin niitä. Se oli raskas kuukausi, muta lopputulos on ihan hyvä omassa lajissaan.

Mitenkäs kolmososan kirjoittaminen sujuu?

Kolmas on todella vaiheessa. Päätin jossain vaiheessa, että minun on pakko tehdä kaksi muuta pitkään roikkunutta juttua valmiiksi. Palasin 12-lomalta vasta toissapäivänä. Tämän kirjan toimittaa runoilija Pauliina Haasjoki. Sovimme, että käyn läpi kaikki tietokone- ja pöytälaatikkoarkistoni. Kaiken mahdollisen nyhtäminen on se seuraava juttu.

Voithan aina kirjoittaa ohuemman kirjan?

En voi. painoteknisistä syistä kussakin kirjassa pitää olla 50 sivua. Loppuun voi jättää pari tyhjää sivua.

Onko tuntunut kertakaan älyttömältä?

Aika monta kertaa. Takuulla olisin lopettanut helmikuussa, jollei tähän liittyisi myös teatteriprojekti. Ohjaajaystäväni Lija Fischer tekee näyttelijäporukan kanssa joka kirjasta kolme tai neljä 15 minuutin esitystä. Ilman tuota porukkaa minulla ei olisi aitoa deadlinea. Kirjan on ilmestyttävä silloin kun esitys tulee.

Hankkeesi todellakin kuulostaa aidolta ihmiskokeelta.

Vähän joo. Tunne siitä, että on tehnyt jotain kasvaa kuukausi kuukaudelta. Tuntuu lopulta siltä, että teen kuitenkin yhtä kokonaisuutta.

Mitä olet oppinut kirjoittamisesta tämän prosessin aikana?

Olen oppinut rauhoittumaan ja olen oppinut rajoja eli milloin voi kirjoittaa ja milloin ei. Olen oppinut olemaan stressaamatta tekemisestä.

Milloin runoja ei voi kirjoittaa?

Kun on ollut hirveästi sosiaalisesti tekemisissä, on vaikea vaihtaa keskittyneeseen moodiin. Silloin on parasta mennä vaikka leffaan ja sitten nukkumaan. Se on mielen säätelyä. Tai jos tuntuu, että on ammentanut henkiset varantonsa tyhjiin. Mutta siinä olen ollut tarkka.

Onko mikään yllättänyt sinua tässä projektissa?

Se, miten iso merkitys toisten ihmisten, kuten teatteriporukan tuomalla sosiaalisella paineella on. Kun ympärillä on innostuneita ihmisiä, tulee itsellekin tunne, että kai mun on pakko tehdä. Olen yllättynyt myös siitä, miten pitkä aika kuukausi on. Siinä ehtii myös epäonnistua.

Kai sinulla joku takaportti on olemassa?

Kyllä minä lopetan ennen kuin posotan itseni rikki. Todennäköisesti ilmestymisaikataulut tulevat venymään. Yritän kyllä kaikkeni. Luulen, että keksin uuden tavan soveltaa kirjan muotoa, sellaisen joka mahdollistaa sen, ettei tarvitse olla ylettömän tuottelias.

Eikö tässä ole se vaara, että apurahat pienenevät sitä mukaa kun alat myydä enemmän?

Saattaa olla. Kirjani tosin eivät ole suuren yleisön kirjoja. Mutta horrormomenttejakin on. Kauhukuvani on, että vuoden päästä cv:ssäni onkin kolmen kirjan sijasta 15 kirjaa – olenkin tehnyt vuodessa koko tuotantoni.

Minkälaista palautetta olet saanut kirjoistasi?

Etupäässä innostunutta: vautsi, noinkin voi tehdä. Ihmiset ovat hykerrelleet ja naureskelleet hyväntahtoisesti hankkeelleni. Kirjat ovat luettavissa myös netissä ja pidän blogia kirjoittamisprosessista. Netissä yhdeltä pseudonyymi Kakelta on tullut kriittistä palautetta. Hän irvailee hankkeelleni. Hän perusti Tänään en kirjoita yhtään runoa – tapahtuman Facebookissa.

Miten luulet hankkeesi vaikuttavan suhtautumiseen kirjaan?

Se tässä on pelottavinta. Kun murehdin sitä, kollegani Vilja Tuulia Huotarinen sanoi, että turhaan: kirjalla on oma todellisuutensa, ei tämä hanke sitä kumoa. Hankkeeni tutkii sitä, mitä kaikkea kirjalla voidaan tehdä ja verkko tuo siihen oman lisänsä. Itse luen kirjoja pitkään ja hitaasti. Mitä isompi ja muhkeampi kirja on, sitä parempi. Projektini voi kyllä muuttaa kirjojen kustantamiskulttuuuria. Kirjoittamisesta voi tulla jatkokirjoitusmaisempaa ja ehkä myös kaupallisempaa.

Olet kirjoittanut runoja myös kirjallisuusinstituutiosta, mikä siinä rassaa sinua?

Huomio keskittyy samoille ihmisille vahvasti. Se on osa tutkimusprojektia.

Käsittelet runoissasi myös median toimintaa. Onko siihen joku erityinen syy?

No, onhan se kiinnostava aihe.