Ester Nuori Leppä kuvaa menetystä lakonisella huumorilla – SK valitsi vuoden kiinnostavimmat runokokoelmat

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Esikoisrunokokoelm­a purkaa ihmisen ja luonnon välistä hierarkiaa. Pauli Hautalan kirjoitustyyli on lakonisen toteavaa, kaikin tavoin epärunollista aina proosamaisesta asettelusta lähtien. Tämä asettaa hänet tiukasti modernistisen runon traditioon.­ Fyysisyys kohtaa urbaaniuden, ja kaaos on läsnä niin kaupungissa kuin puutarhassakin. Subjekti on näistä runoista häivytetty, mikä sopii teemaan luonnon suuresta koneistosta, jossa ei ole keskipistettä.

Artemis Kelosaari

---

Runoilija, muusikko ja kirjanpainaja Ester Nuori Leppä on aiemmin julkaissut runovihkoja ja runolevyn. Maanantai ja mustat hitit on hänen ensimmäinen kovakantinen runokirjansa. Hittiaines jää puuttumaan, sillä kokoelman runot vaikuttavat hiljaisemmin. Leppä kirjoittaa menetyksestä ja erosta. Kaipausta välittävissä runoissa on myös lakonista huumoria, joka tuo mieleen Roy Anderssonin elokuvat. Niissäkin seurataan elämää syrjässä, sydän vähän syrjällään. Kokoelma on Lepän tuotannolle tyypillisesti tiivis ja hengittävä kokonaisuus. Taskukokoinen kirja on ulkoasultaan sellainen, jota mielellään pyörittelee käsissään. Lill­e Santasen piirtämä kalsarihousuinen hahmo kirjan kannessa tavoittaa kokoelman arkisesti liikuttavan tunnelman.

Niina Holm

---

Katja Seudun neljäs kokoelma liikkuu suomalaisessa maaseutumaisemassa ja lähimetsissä. Runojen minä on monin paikoin häivytetty maastoutuneeksi osaksi kokonaisuutta, vaikka yksityiskohtia tarkkaileva katse onkin läsnä. Vahvinta antia ovat tunnelmat. Miltä tuntuu kulkea maalaistietä, katsoa metsän reunaa, seurata hevosen jälkiä, mennä retkelle lapsuuden tärkeisiin paikkoihin, kuunnella puutalon seiniä. Kohokohtia ei nouse toisten runojen yli. Kokonaisuus on kuin pitkä, tasainen ja lempeä retki.

Outi Hytönen

---

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut koko maailman kummastelemaan, miten vähän ukrainalaista kulttuuria ja taidetta tunnetaan varsin lähelläkin sijaitsevissa maissa. Kansallisrunoilija Taras Ševtšen­koa on viime aikoina lainattu ympäri maail­man, kun on kuvattu ukrainalaisten vapauden halua. Sanallisessa taiteessa on kyse pontevasta ja uhmakkaasta kansallisromanttisesta epiikasta, joka liitti runonlaulajat kansalliseen ja myto­logiseen kehykseen. Alla Bonda­renkon suomennoksesta on helppo löytää ajankohtaisia säepareja. Uhkakuvat liittyvät Venäjään, Puolaan ja turkkilaisiin. Uudet ajat luovat uusia tilanteita, joissa itsenäisyyden vaatijoille ja oman kielen sankareille on tarvetta.

Ville Hytönen

---

Runokokoelma mukailee nimensä mukaisesti katolisen sielunmessun rakennetta, mutta liittää sen osat luontoon, erotiikkaan ja rakastavaisten arkeen. Runojen erotiikka on vapautunutta ja hauskaa, eikä banaaliuttakaan kaihdeta. Paratiisissa kokeillaan design-dildoa, ja ”häpeä on Hornaan karkotettu”. Helena Sinervon rytmitaju tekee vaikutuksen niin yksittäisissä runoissa kuin kokoelman rakenteessa. Rakkaus­suhteen ohella luonnon tila on kokoelman keskeinen teema. Ihminen kaipaa mitä tuhoaa. Luonto sen s­ijaan ei jää kaipaamaan ihmistä.

Silvia Hosseini