Kymmenen kirjaa, joihin kannattaa tarttua – Suomen Kuvalehti valitsi vuoden 2022 kiinnostavimmat teokset

Koti- ja ulkomaisia romaaneja, tietokirjoja, lasten- ja nuortenkirjallisuutta, sarjakuvia ja runoja – tutustu vuoden lukupakettiin.

kirjat 2022
Teksti
Suomen Kuvalehti
Kuvitus
Pauliina Holma

Olli Jalonen

Stalker-vuodet

509 s. otava

Tampereen yliopistossa opiskeleva nuorukainen värvätään vuonna 1974 salaiseen projektiin. Tehtävänä on tutustua vanhoihin luokkatovereihin ja raportoida heidän asenteistaan. Erityisen kiinnostuneita ollaan ”hyväksyttyä linjaa” epäilevistä ja arvostelevista.

Romaani leikittelee ajatuksella, että Suomessa olisi toiminut Stasin kaltainen kansalaisia urkkiva organisaatio. Lähihistorian poliittista ilmapiiriä käsittelevä kirja on myös Olli Jaloselle tyypillinen nuoren miehen sivullisuuden kuvaus, jonka sävyt ovat tavallista synkempiä. Vakoilu päättyy aikanaan, mutta ikävä olo näivertää edelleen.

Silvia Hosseini