Pohjanmaa astuu palvelukseen suojaamaan Adeninlahden merikäytävää

Ulkomaat 1.2.2011 14:00
Emma Tykkialiupseeri, kersantti Emma tarkistaa komentokannen aseistusta ennen kuin Pohjanmaa lähti eilen illalla Djiboutista kohti Adeninlahden kansainvälistä suojakäytävää. Kuva Hannu Pesonen.

Miinalaiva Pohjanmaan viimeinen tunti Djiboutissa ennen lähtöä tositoimiin sujuu hallitun kiireisesti. Maanantai-ilta etenee kohti yötä. Tykkialiupseeri, kersantti Emma tarkistaa komentokannen aseistusta.

Kahden satamapäivän jälkeen koko 90 hengen miehistö tuntuu haluavan jo äkkiä merelle, olipa työpaikka sitten komentosillalla, konehuoneessa tai keittiössä.

”Pohjanmaa liittyy minuutti yli puolenyön EU:n ensimmäiseen merellä tapahtuvaan kriisinhallintahankkeeseen Operaatio Atalantaan. Olemme mukana historiallisissa tapahtumissa. Suomen rauhanturvatoiminta alkoi vuonna 1956 Suezilla, ja jälleen kerran maailman mielenkiinto kohdistuu Suezin kanavaan”, muistuttaa komentaja Mika Raunu tähtitaivaan alle käskynjakoon kokoontunutta joukkoaan.

”Jos meriliikenne Suezin kautta häiriytyy, kyse ei ole pelkästään siitä että meidän tiikkihuonekalumme jäävät tulematta, vaan että kaikki Suomeen tuotavat teollisuuskomponentit saapuvat perille kolme viikkoa myöhässä”.

Pääkone käynnistyy, luotsi on noussut alukseen. Laivan ensimmäinen upseeri, kapteeniluutnantti Thomas Gentz tarttuu puhelimeen ja antaa irrotushälytyksen.

Pohjanmaan harmaa runko irtoaa laiturista ja kääntyy kohti Adeninlahtea, joka odottaa heti satama-altaan ulkopuolella. Atalanta suojaa maailman elintarvikeohjelman WFP:n avustussaattueita Somaliaan ja turvaa kauppamerenkulkua merialueella, jossa merirosvojen hyökkäily on kiivainta maailmassa.

Pohjanmaan ensimmäinen tehtävä on noin kuuden päivän mittainen partiointi- ja suojaustehtävä Adeninlahden merikäytävällä IRTC:llä.

IRTC on viiden merimailin levyinen kansainvälisen meriliikenteen suojakäytävä, jota kaikkien Adeninlahden poikki kulkevien kauppakaivojen suositellaan käyttävän.
Kaikki eivät käytä. Merirosvojen hyökkäyksiä on kirjattu yksin tammikuussa yli 30.

Lähikuukausina tahti todennäköisesti vain kiristyy, sillä koillismonsuunin navakat tuulet tyyntyvät helmikuussa. Kun aallokko madaltuu, pienten veneiden kulku avomerellä on helpompaa.

”Nyt on ikään kuin meidän vappumme: ihmiset laskevat veneensä vesille. Tilastollisesti merirosvous kiihtyy selvästi, ja suojaustarve kasvaa”, Raunu toteaa.

Aiheesta lisää
Miinalaiva Pohjanmaa saapui Afrikkaan ja sai esimakua tehtävistään (Suomenkuvalehti.fi 29.1.2011)
Miinalaiva Pohjanmaa lähestyy, merimiehet hikoilevat maatöissä (Suomenkuvalehti.fi 28.1.2011)
Miinalaiva Pohjanmaata tarvitaan, merirosvous Somalian rannikolla kiihtyy (Suomenkuvalehti.fi 27.1.2011)