Kiinassa elää kohta 24 miljoonaa ”ylimääräistä” miestä

Yhden lapsen politiikka, kungfutselaiset perinteet ja poikalapsien suosiminen ovat luoneet 2000-luvun Kiinaan uudenlaisen, vakavan ongelman: jopa viidennekselle nuorista miehistä ei maan rajojen sisältä löydy vaimoja.

Kuva Michael Reynolds EPAKiina julistaa yhden lapsen politiikkaansa muun muassa suurikokoisilla julisteilla, kuten vuonna 2004. Kuva Michael Reynolds / EPA.

Kiinan kielestä löytyy sanastoa, joka viittaa noin kolmikymppiseen henkilöön, joka ei vielä ole ehtinyt naimisiin ja perhettä perustamaan: häntä saatetaan kutsua ”ylimääräiseksi” mieheksi (shèngnán) tai naiseksi (shèngnǚ).

Sanat heijastelevat sitä, kuinka kiinalaisessa yhteiskunnassa suhtaudutaan avioliittoon ja sen mukana oletettavasti usein tulevaan tasapainoisempaan ja turvallisempaan elämään. Kiinalaiselle avioliitto ja jälkeläisen tuottaminen ovat kenties tärkeimmät asiat, jotka ihminen voi saavuttaa, ja naimattomuuden vuoksi nuoreen kiinalaiseen saattaa kohdistua erittäin kovia paineita.

Paineen alla nyky-Kiinassa ovat erityisesti miehet.

Tilastojen mukaan Kiinassa on valtavat määrät enemmän naimattomia miehiä kuin naisia. 1980-luvulla syntyneiden keskuudessa jokaista sataa naimatonta naista kohti löytyy 136 miestä, jolta kumppani puuttuu; 1970-luvulla syntyneiden keskuudessa lukema on selvästi korkeampi, 206 naimatonta miestä jokaista sataa vapaalla jalalla olevaa naista kohti.

Huolestuttavat syntyvyystilastot

Naimattomien määrää kuvaavat tilastot opastavat suuremman ilmiön pariin, Kiinan väestön sukupuolijakauman vääristyneisyyteen, jonka syyt puolestaan pureutuvat syvemmälle kiinalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan ja perinteisiin jämähtäneeseen, aina Kungfutsen (551-479 eaa.) sanoista ammentavaan ajattelutapaan, joka asettaa miehen naisen yläpuolelle.

Kiinassa poikalapset ovat oikeastaan aina olleet tyttöjä toivotumpia, mutta viime vuosikymmeninä syntyvyystilastoissa ilmenneet poikkeavat suuntaukset ovat olleet erityisen huolestuttavaa luettavaa.

Kiinan tilastokeskuksen lukujen mukaan maassa syntyi vuonna 2012 jokaista sataa tyttöä kohti peräti 117 poikaa, kun luonnollista lukemaa pidetään 103-107 pojassa. Vaikka suhdeluku on ollut viime vuosina hitaassa laskussa, voidaan sitä yhä pitää huolestuttavana.

Vertailun vuoksi lukuja joiltain aikaisemmilta vuosilta: sataa tyttöä kohti poikia syntyi vuonna 2008 hieman yli 120, vuonna 1990 111 ja vuonna 1981 niinkin vähän kuin 108.

Kiinassa on nykyisin nuoria miehiä huomattavasti enemmän kuin naisia. Viimeisimpien arvioiden mukaan vuonna 2020 Kiinassa on peräti 24 miljoonaa miestä, jotka ovat enemmän tai vähemmän tuomittuja elämään ilman vaimoja.

Vaikka syntyvyystilastot ovat osoittaneet merkkejä siirtymisestä tasapainoisempaan suuntaan, lisääntyy naimaikäisten miesten määrä aikuisten naisten määrään nähden vielä pitkään.

”Ylimääräisten miesten” korkean määrän vuoksi avioliiton motivoima maahanmuutto esimerkiksi Kaakkois-Aasian maista Kiinaan voi lisääntyä, kenties myös ihmiskauppa. Silti yksin jäävien miesten määrä pysyy valtavana.

Monet tutkijat pitävät tätä suurta miesjoukkoa jopa potentiaalisena yhteiskunnallisten levottomuuksien lähteenä. Ainakin seksuaalirikosten määrän sekä prostituution kysynnän voidaan arvioida nousevan.

Taustalla Kungfutse, yhden lapsen politiikka ja perinteet

Kiina ei ole ensimmäinen tai ainoa maa, jossa sukupuolijakauma on vääristynyt.

Esimerkiksi Intia, josta on kovaa vauhtia tulossa väestöltään maailman suurin valtio, painii samankaltaisten ongelmien kanssa.

Etelä-Koreassa vääristymä oli ennen suuri, mutta siellä propagandan ja muualta Itä- ja Kaakkois-Aasiasta suuntautuneen maahanmuuton avulla pahimmat ongelmat saatiin ratkaistua.

Sukupuolijakauman vääristyneisyyttä on Kiinassa yritetty selittää monilla luonnollisilla ilmiöillä, kuten tyttövauvojen suuremmalla kuolleisuudella, mutta todelliset syyt ovat poikien suosimisella, joka on viety äärimmäisyyksiin.

Poikalapsia suosivaa, filosofi ja ajattelija Kungfutsen opetuksista ammentavaa kulttuuria on korostanut entisestään vuonna 1979 täytäntöön pantu yhden lapsen politiikka. Se on auttanut Kiinan väestönkasvun hillitsemisessä, mutta ollut toisaalta mukana vaikeuttamassa eräitä muita, nykypäivän Kiinaa syvästi koskettavia yhteiskunnallisia ongelmia.

Yksi perinteinen käytännön syy poikalapsien suosimiselle juontaa juurensa maaseudulle, jossa poikia synnyttämällä saatiin fyysisesti vahvempia käsipareja pelloille.

Sukupuolijakauman vääristymää esiintyy kuitenkin myös kaupungeissa, vaikka ilmiö maaseudulla onkin räikeämpi.

Yksi selitys ilmiön levinneisyydelle löytyy kiinalaisesta avioliittokulttuurista ja avioliittoon liittyvistä perinteistä: pojan mentyä naimisiin ja perustettua perheen muuttavat miehen vanhemmat tavallisesti poikansa perheen kanssa asumaan. Niinpä monille vanhemmille poikalapsi on kuin eläkevakuutus.

Kun kiinalainen aviopari saa lapsen (Kiinassa lapsen hankkiminen avioliiton ulkopuolella on lainsäädännön vuoksi erittäin hankalaa), perii lapsi perinteisesti isänsä sukunimen. Moni isä – ja isoisä – toivookin hartaasti poikalasta, koska pojan myötä säilyy toivo suvun nimen säilymisestä tuleville polville.

Tyttölapsien tyly kohtalo

Epämiellyttävä totuus tilastojen takaa kertoo muun muassa vastasyntyneiden tyttölapsien hylkäämisestä, myymisestä tai suoranaisesta surmaamisesta.

Ultraäänitekniikan myötä myös Kiinassa on tullut mahdolliseksi selvittää sikiön sukupuoli hyvin varhaisessa raskauden vaiheessa, minkä seurauksena monet poikalapsen synnyttämisen toivossa elävät pariskunnat ovat voineet päättää tehdä abortin, mikäli sikiö on osoittautunut tytöksi.

Nykyisin ultraäänitutkimus ainoastaan sikiön sukupuolen selvittämiseksi on Kiinassa laiton toimenpide, mutta korruption luvatussa maassa muut kanavat sukupuolen selvittämiseksi ovat löydettävissä, kunhan hinnasta päästään sopuun.

Itse asiassa nykyisin vain kolmannes Kiinan aviopareista joutuu ehdottomasti tyytymään yhteen lapseen. Avioparilla on oikeus kahteen lapseen, mikäli molemmat osapuolet ovat perheidensä ainoita lapsia. Johonkin Kiinan 55 etnisestä vähemmistöstä lukeutuvat perheet saavat tehdä useampia lapsia.

Lisäksi tietyillä seuduilla, erityisesti köyhemmillä alueilla ja maaseudulla, perheet voivat hankkia toisen lapsen, jos ensimmäinen osoittautuu tytöksi.

Toisen lapsen kohdalla sukupuolijakauma on vielä suuremmassa epätasapainossa, mikä on selvä merkki siitä, kuinka paljon kiinalaisperhe voikaan poikalasta janota: jos ensimmäinen lapsi on tyttö, saatetaan keinoja kaihtamatta pyrkiä varmistamaan, että toisella yrittämällä ”onnistaa”.

Mistä aineksia muutokselle?

Etelä-Koreassa onnistuttiin aikoinaan korjaamaan sukupuolijakauman vääristyneisyys osittain sen ansiosta, että maa on pieni ja homogeeninen; siten asenteiden ja ajattelutapojen muuttaminen maanlaajuisesti oli mahdollista.

Kiina on kuitenkin paitsi maantieteellisesti valtava myös kulttuurisesti ja taloudellisesti hyvin monimuotoinen maa. Kuinka tuhansia vuosia vanhoja ajattelutapoja voidaan muuttaa Kiinan kaltaisessa ja kokoisessa maassa?

Kiina taistelee muun muassa lapsen sukupuolen selvittämiseksi tehtäviä ultraäänitutkimuksia sekä niiden myötä sikiön ei-toivotun sukupuolen vuoksi suoritettavia abortteja vastaan.

Uudenlaista, sukupuolten välistä tasa-arvoa korostavaa ajattelua puritään yleistämään. Propagandalla korostetaan tyttöjen ja naisten arvoa, ja tyttölapsen synnyttäneille perheille kohdistetaan tukiaisia.

Hallituksen toimia tehokkaammaksi saattaa kuitenkin lopulta osoittautua aikojen ja olosuhteiden muutos – ongelma saattaa siis itse auttaa ratkaisemaan itsensä. Jo nykyisin Kiinassa voidaan nähdä syntyvyystilastoissa alueellisia muutoksia tasapainoa kohti.

Tytössäkin on etunsa!

Syitä tyttölastenkin suosimiselle on Kiinassa alettu löytää enemmän. Tyttöjä muun muassa pidetään nopeasti muuttuvassa nykymaailmassa tottelevaisempina, helpompina kasvattaa ja aikuistuttuaan todennäköisemmin vanhemmilleen uskollisina.

Tyttären mennessä naimisiin on tietysti huono asia, jos vanhemmat kulttuurin perinteiden vuoksi jäävät osittain omilleen. Toisaalta avioliiton kauniimman osapuolen vanhempien ei todennäköisesti tarvitse olla kantamassa niin suurta vastuuta liiton taloudellisesta puolesta, kuten asunnon ja yksityisauton hankkimisesta.

Kiinalaisilla naisilla on vääristyneen sukupuolijakauman myötä myös valinnanvaraa. Tämän vuoksi paineet erottua joukosta kumppanin houkuttelemiseksi ovat miehellä ja hänen perheelläänkin entistä kovemmat.

Tällaisista paineista tietoisina monet vanhemmat ovat alkaneet pitää tyttölapsen saamista parempana ajatuksena: kumpi olisikaan ”huonompi” jälkeläinen, verrattain vaivattomasti naimisiin pääsevä (vaikkakin kenties vanhempiensa luota pois muuttava) tytär vai poika, joka ei onnistu löytämään kumppania, ainakaan ilman perheensä suorittamia suuria taloudellisia ponnisteluja?

Kiinassa myös avioliittokulttuuri ja perhearvot ovat muuttumassa, eikä enää nykyisin ole ollenkaan tavatonta, että pariskunta lapsineen haluaa elää keskenään. Miehen vanhemmilla ei entiseen tapaan aina ole automaattisesti takeita poikalapsen avioitumisen mukanaan tuomasta ”sosiaaliturvasta”.

Nykypäivänä syyt monenlaisille ajattelutavoille ja niiden muutoksille vaikuttavat useimmiten olevan taloudellisia. Esimerkkinä mainittakoon tietyt Kiinan alueet, joissa teollisuuden työvoima on vahvasti naisvoittoista. Tyttölapsen saamista onkin alettu pitää taloudellisesti kannattavana vaihtoehtona, sillä aikuisena tytölle löytyy varmasti paikallisesta tehtaasta varsin kelvollinen työpaikka, jonka tuloilla tytär voi vanhempiaan tukea.

Yksi esimerkki kaupungista, jossa syntyvien lasten sukupuolijakauma on näistä syistä tasoittunut, on Shengzhou, joka tuottaa lähes puolet koko maailman solmioista.

Koulutetun naisen ja maalaismiehen yhteinen dilemma

Eteläisessä Hongkongissa tyttölapset ovat niin paljon toivotumpia, että siellä ongelmat ovat täysin päinvastaisia: jokaista sataa tyttöä kohti kaupunkivaltiosta löytyy alle 90 miestä. Mikäli kaupunkiin palvelijoiksi muuttaneet sadattuhannet kaakkoisaasialaiset otetaan pois laskuista, on naisia Hongkongissa silti hieman miehiä enemmän.

Kun yhden lapsen politiikka vuonna 1979 pantiin täytäntöön, ei Hongkong kuulunut Kiinalle, eikä politiikka vuonna 1997 suoritetun takaisinluovutuksen jälkeenkään ole kaupunkiin ulottunut.

Lisäksi Hongkong eroaa Manner-Kiinasta siinä, että kaupunki on saanut entisen siirtomaaisäntänsä kautta huomattavan paljon kulttuurisia vaikutteita tasa-arvoisemmasta lännestä.

Hongkongilaisten naisten koulutustaso on korkea, mikä luo kovia henkisiä haasteita etenkin paikallisille miehille, jotka ovat jämähtäneet perinteiseen patriarkaaliseen ajatteluun.

Monelle on liian kova pala mennä naimisiin korkeammin koulutetutun ja paremmin ansaitsevan naisen kanssa – miehenhän tulisi tuoda se leipä pöytään samalla, kun nainen kiltisti suorittaa kotirouvan ja -äidin tehtäväänsä.

Tästä syystä hongkongilaisnaisen asema on vaikeutunut entisestään: miehiä ei riitä, ja erittäin moni miehistä turvautuu vaimonhakumatkaan esimerkiksi Manner-Kiinan puolelle, mistä vaatimattomampia vaimoja etsivälle tarjontaa löytyy yllin kyllin. Avioliittoa hongkongilaisen kanssa pidetään houkuttelevana, koska sen myötä tulee myös lupa perustaa perhe ja asua Hongkongissa.

Korkeasti koulutetulla naisella ei ole helppoa mantereenkaan puolella. Vaikka Manner-Kiinassa naimattomien miesten määrä ylittääkin reippaasti vapaiden naisten määrän, ovat sinkkulukemat korkeasti koulutettujen kohdalla päinvastaisia: naisia on enemmän.

Korkeasti koulutetulla kiinalaisnaisella on kuitenkin ylimääräisiin miehiin nähden ainakin yksi etu: hän voi etsiä itselleen ulkomaalaisen miehen.

Kiinalaisen miehen kunnia ei sen sijaan tahdo sallia avioitumista ”ylöspäin”. Kiinassa näkeekin huomattavan vähän ulkomaalaisen (etenkin länsimaalaisen) naisen kanssa yhteen päätyneitä kiinalaismiehiä, kun taas ulkomaalaisen, kiinalaista kumppania etsivän miehen ei tavallisesti tarvitse kauan etsiä.

Miehen ”ylöspäin” avioitumisen vaikeuden vuoksi miesten tilanteen voidaan nähdä pahenevan, etenkin maaseudulla: Kun maalaisnainen lähtee kaupunkiin – ja moni haluaa lähteä – löytää hän todennäköisesti itselleen miehen, eikä avioiduttuaan ehkä enää palaa kotikyläänsä asumaan.

Kaupunkiin lähtevälle maalaismiehelle kumppanin löytäminen sen sijaan on huomattavasti hankalampaa, sillä hän edustaa arvoltaan yhteiskunnan ”alhaisinta” miesjoukkoa.

Myös maaseudulla voidaan odottaa tapahtuvan muutoksia syntyvien lapsien sukupuolijakaumassa, sillä sielläkin on elämä muuttumassa. Esimerkiksi teknologian kehitys tuo maanviljelijöiden työhön niin merkittäviä helpotuksia, että viljelystyötä tekevän miehen tai naisen fyysisen vahvuuden merkitys vähenee.

Vaikka sosiaaliturva on Kiinassa vielä monessa suhteessa lapsenkengissä, on suuntaus silläkin saralla parempaan päin. Poikaa ei siten välttämättä pidetä enää ehdottoman tärkeänä ”vakuutuksena”, kuten niin pitkään on ollut tapana.

Mieskosijat koville

Hallitus voi Kiinassa pyrkiä propagandalla, lakipakotteilla tai erilaisten tukiaisten avulla muuttamaan syntyvien lasten sukupuolijakaumaa tasapainoisempaan suuntaan, mutta loppujen lopuksi muutos vaatii taakseen ennen kaikkea kulttuurin muutosta.

Kehittyvässä ja nopeasti muuttuvassa, kapitalistisessa Kiinassa muutoksia parempaan suuntaan onkin jo alkanut tapahtua. Oli motivaation lähteenä muutoksille sitten raha tai jokin muu, pääasia on, että syitä on alkanut löytyä – tuhansia vuosia vanhoja ajattelutapoja voisi muuten olla mahdoton murtaa.

Kiinassa ”ylimääräisten”, naimaikäisten miesten määrä tulee vielä vuosikausia kasvamaan, mutta on odotettavissa, että tulevien vuosikymmenien aikana Kiina lopulta onnistuu selvittämään kiusallisen ongelmansa – tai ongelma selvittää itse itsensä.

Sukupuolijakauman tasaantumista odotellessa saavat vuosituhansia miehiä alempiarvoisina pidetyt kiinalaisnaiset pistää kosiskelijansa koville.

Kirjoittaja Rauno Sainio asuu Lounais-Kiinassa, Yunnan-provinssin pääkaupungissa Kunmingissa. Blogi osoitteessa: kiinablogi.blogspot.com.