Entistä suuremmalla riskillä

Vaikka Afrikasta Eurooppaan tulijoiden määrä on puolittunut, kuolleiden tai kadonneiden määrä on lisääntynyt.

Marokosta Gibraltarin kautta tulleet siirtolaiset nousevat maihin Espanjan Tarifassa heinäkuussa 2018. © JON NAZCA / REUTERS / LK

Jo vuosikymmeniä nuoret marokkolaiset ovat kerääntyneet Tangerin rannikkokaupungissa ”vetelehtijöiden tasanteelle” katselemaan Välimerelle ja haaveilemaan Euroopasta.

Kesäkuusta lähtien Marokon pohjoisrannikolta on pyrkinyt tuhansittain siirtolaisia Eurooppaan myös Malista, Guineasta ja muualta Saharan eteläpuolisesta Afrikasta.

Läntisen Välimeren reitistä on tullut ensimmäistä kertaa Välimeren pakolaiskriisin aikana siirtolaisten ykkösreitti Afrikasta Eurooppaan. Reitti kulkee Marokon rannikon kautta Välimeren yli Espanjan niemimaalle.

Tähän asti käytetyin reitti on ollut keskisen Välimeren reitti Libyasta Italiaan. Sitä pitkin on saapunut Eurooppaan tänä vuonna noin 18 500 luvatonta siirtolaista. Samaan aikaan tulijoiden määrä Marokko–Espanja-merireitillä on tuplaantunut: tulijoita on jo 23 000.

Tänä vuonna Espanjaan on saapunut meritse jo yhtä paljon siirtolaisia kuin viime vuonna yhteensä. Kesä-heinäkuu oli huippusesonkia: maahan saapui Afrikasta heinäkuun kahden viimeisen viikon aikana yhteensä noin 6000 laitonta muuttajaa, kun samaan aikaan ykkösreitti Libya-Italian kautta vain alle 600.

 

 

Pääreitin muutosta Italiasta Espanjaan selittää ainakin kolme asiaa: Pohjois-Afrikan Libyan pitkittynyt kriisi, Italian uuden oikeistopopulistisen hallituksen tiukentunut maahanmuuttopolitiikka sekä ihmissalakuljettajien uudet reititykset.

Tampereen yliopiston rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen tutkija Anitta Kynsilehto sanoo, että kaikilla Välimeren muuttovirtareiteillä on koko ajan jonkin verran liikettä mutta määrät vaihtelevat.

Myös uusia reittiä löytyy aina, kun tarve kasvaa tarpeeksi suureksi.

”Libyan kaaos vaikuttaa siihen, että Libya-reitti on entistä arvaamattomampi. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on kiertänyt uutisointia orjaleireistä eli käytännössä orjakaupasta Libyan sisällä. Tuttuja on jäänyt vangiksi ja tullut kidnapatuiksi”, Kynsilehto sanoo.

”Näyttää myös siltä, että Italiassa pyritään tällä hetkellä, erityisesti vallanvaihdoksen jälkeen, estämään kaikin tavoin valtion tasolla pelastustoimenpiteet Välimerellä.”

 

Kesäkuussa Välimeren pakolaiskriisissä nähtiin dramaattinen näytös, kun Italia ja Malta käännyttivät satamistaan afrikkalaisia siirtolaisia kuljettaneen Aquarius-laivan.

Espanjan uusi sosialistihallitus osoitti tilanteessa harvinaislaatuista käytännön solidaarisuutta. Se antoi laivalle luvan rantautua Valencian kaupunkiin. Laivassa oli yli 600 siirtolaista, joista yli sata alaikäistä.

Avustusjärjestöjen Aquarius-laivan käännytys on helppo nähdä symbolina siitä yhteisymmärryksen puutteesta, joka EU-maissa vallitsee Afrikasta tulevia luvattomia siirtolaisia kohtaan. Rajat kiinni -mieliala on lisääntynyt samaa tahtia kuin autoritaariset otteet ovat vahvistuneet EU-maissa.

EU:n siirtolaiskomissaari Dimitris Avramopoulos vieraili viime viikolla Madridissa ja onnitteli Espanjan pääministeri Pedro Sanchezia ja sisäministeri Grande Marlaskaa ”eurooppalaisesta solidaarisuuden hengestä”.

”Mutta tilanne ei voi jatkua näin”, Avramopoulos totesi El Pais -sanomalehden haastattelussa.

EU-komissaari tuskin tarkoitti kommentillaan yhteisten eurooppalaisten arvojen, kuten demokratian, ihmisoikeuksien tai solidaarisuuden, vaalimista myös tulevaisuudessa, vaan vaarallisten merimatkojen jatkumista.

Avramopoulos tarjosi kriisiin ratkaisuksi Eurooppa-neuvoston kesäkuisen päätöksen mukaisia valvottuja keskuksia ja alueellisia maihinnousupisteitä.

EU:n siirtolaiskomissaarin mukaan EU:n eteläisiin jäsenmaihin ja Pohjois-Afrikan valtioihin suunnitellut keskukset estäisivät paperittomia siirtolaisia katoamasta saman tien, kun he ”astuvat Euroopan rannikolle”.

Keskuksiin olisi tarkoitus sijoittaa Välimereltä pelastettuja ihmisiä. Niissä tutkittaisiin myös, toteutuvatko suojelun edellytykset vai lähetäänkö luvaton maahantulija takaisin lähtömaahan.

Sen jälkeen olisi määrä päättää, mihin EU-maihin suojeluun oikeutetut siirtolaiset ja turvapaikanhakijat sijoitetaan.

 

Tutkija Anitta Kynsilehto pitää EU-maiden johtajien ehdottamia keinoja pakolaiskriisin ratkaisemiseksi riittämättöminä.

Hänen mukaansa kesäkuussa Eurooppa-neuvostossa vahvistettiin se linjaus, jota EU on pyrkinyt jo pitkään edistämään eri tavoin.

”Turvapaikkaprosessin, rajakontrollin ja muuttoliikkeiden hallinnan ulkoistamisen EU:n ulkopuolelle”, hän täsmentää.

Kynsilehto muistuttaa, että Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa on ollut aiemminkin vastaavanlaisia ”keskuksia tai leiriytymiä”, eivätkä ne ole vähentäneet pitkän odottelun jälkeen ihmisten tarvetta ”ottaa ohjia omiin käsiinsä” ja keksiä muita ratkaisuja päästä Eurooppaan.

Välimeren pakolaiskriisin huippuvuodesta 2015 lähtien ongelmaksi on noussut EU-maiden sisäisen solidaarisuuden puute. Se on näkynyt siinä, kun siirtolaisia on yritetty sijoittaa eri EU-maihin. Vastaanottavia maita ei olekaan yhtäkkiä löytynyt riittävästi.

Kynsilehto ei usko, että Pohjois-Afrikan maat ovat erityisen halukkaita perustamaan alueelleen suljettuja maahanmuuttopisteitä, Libyaa ehkä lukuun ottamatta.

”Mistä tahansa ihmisoikeusnäkökulmasta katsoen on vaikea nähdä, että tämä olisi ratkaisu asiaan.”

 

Valvotut keskukset ovat jo herättäneet vastustusta.

Pohjois-Afrikan Maghreb-maista Tunisia on kategorisesti vastustanut suljettuja keskuksia johtuen maahan vuoden 2011 arabimaailman kansannousujen jälkeen saapuneista libyalaispakolaisten valtavasta määrästä.

”Algeria ei suostu niihin historiallisistakaan syistä. Suljetut keskukset koetaan sellaiseksi kolonialismiksi, että on vaikea uskoa, että algerialaiset hyväksyisivät ne”, Kynsilehto arvelee.

Entä Marokko?

Marokossa tilanne on muita Maghreb-maita mutkikkaampi. Kuningaskunnassa on alettu rakentaa vuoden 2013 jälkeen maahanmuuttopolitiikkaa kuningas Muhammad VI aloitteesta. Maassa on järjestetty kaksi laillistamis- eli regularisaatiokampanjaa paperittomille siirtolaisille.

EU-komissio on myöntänyt tänä kesänä lähes 30 miljoonaa euroa hätäapua Espanjalle. Se on luvannut taloudellista lisäapua myös Marokolle.

Marokko ei Kynsilehdon mukaan välttämättä edes halua täysin ratkaista maansa siirtolaiskysymystä. Marokolle on edullista, että siellä on ihmisiä, jotka pyrkivät sitä kautta eteenpäin ja että sieltä pääsee kulkemaan muihin maihin.

”Viime vuosina EU on vielä avoimemmin vahvistanut, että muuttoliikkeiden hallinnointi on sidoksissa talous- ja kehityspolitiikkaan. Siinä mielessä kriisi palvelee Marokon etua.”

”Gibraltarin salmi on hankala turvallisuussyistä, koska se on kahden meren välissä.”

Välimeren reittiä Libyasta Italiaan on pidetty maailman vaarallisimpana merireittinä. Välimerta kutsutaan siitä syystä ”kuoleman mereksi”.

Kansainvälisen siirtolaisjärjestön IOM:n mukaan keskisen Välimeren reitillä on kuollut tai kadonnut tänä vuonna 1 250 ihmistä. Yhteensä Välimerellä on kuollut tai kadonnut tänä vuonna jo yli 1 500 ihmistä.

Läntinen Välimeren reitti Marokosta Espanjaan vaikuttaa lukujen valossa turvallisemmalta: kuolleita tai kadonneita on alle 300.

Määrä on kuitenkin jo koko viime vuoden tasolla.

”Espanjan reittiä ei voi sanoa turvallisemmaksi mutta välimatkat voivat olla lyhyempiä”, Kynsilehto korjaa.

”Gibraltarin salmi on hankala turvallisuussyistä, koska se on kahden meren välissä. Siellä on usein kova merenkäynti, joka ei kuitenkaan ole kesäaikaan yhtä paha kuin talvella.”

Marokon rannikolta lähtee veneitä kohti Eurooppaa ympäri vuoden. Pohjois-Marokossa toimivat salakuljettajat ovat alkaneet ohjata siirtolaisia myös kohti Etelä-Marokkoa. Sieltä matka kulkee Länsi-Saharan puolelta Mauritaniaan ja edelleen Atlantin yli Kanariansaarille.

”Se on hyvin vaarallinen reitti, koska Atlantti ei ole mihinkään vuodenaikaan rauhallinen.”

YK:n pakolaisjärjestö ­UNHCR on esittänyt huolensa siitä, että samaan aikaan, kun tulijoiden määrä Afrikasta Eurooppaan on puolittunut, kuolleiden tai kadonneiden määrä on lisääntynyt.

UNHCR:n mukaan kesä–heinäkuussa yksi 31:stä Välimerta ylittämään lähteneestä siirtolaisesta hukkui tai katosi matkan aikana. Vuonna 2017 määrä oli yksi 49:stä.

 

Huippuvuodesta 2015 laittomien maahantulojen määrä Afrikasta Eurooppaan on vuosi vuodelta pienentynyt.

Mikä selittää edelleen matkalla kuolleiden suuren määrän?

Anitta Kynsilehto arvioi, että siirtolaiset ottavat koko ajan suurempia riskejä lähtiessään ylittämään Välimerta. Iso turvallisuusriski ovat myös salakuljetus- ja ihmiskauppaverkostot, joita EU on pyrkinyt eri keinoin torjumaan muun muassa Libyassa.

Salakuljetuksesta on tullut Välimeren pakolaiskriisin aikana entistäänkin kannattavampaa bisnestä Afrikassa.

Kynsilehdon mukaan suurin syy sille, että salakuljetus on kannattavaa liiketoimintaa useissa Afrikan maissa on se, ettei Afrikasta Eurooppaan saapuville siirtolaisille ole olemassa laillisia väyliä.

”Salakuljettajat ovat matkantarjoajia tilanteessa, jossa laillisia väyliä ei ole. Näitä väyliä EU ei ole lisännyt.”

 

Mitä nämä väylät voisivat olla?

Konkreettisia ehdotuksia ovat tutkijan mukaan perheenyhdistäminen ja laajempi perhekäsitys niille muuttajille,  joilla jo on suojelua nauttivia perheenjäseniä luvallisesti EU-alueella.

Toisena väylänä hän ottaa esiin humanitaarisen viisumin, joka antaisi mahdollisuuden saapua turvallisesti EU-alueelle sen jälkeen, kun turvan tarve on alustavasti todettu. Tässä kysymysmerkkinä on hänen mukaansa se, miten hyvin lähetystöt, joissa osa päätöksistä tehtäisiin, ovat varustautuneet tekemään tällaisia päätöksiä.

”Tunnistaisivatko ne turvan tarpeen?”

Kolmantena väylänä päästä Eurooppaan laillisesti Kynsilehto pitää viisumikäytäntöjen löyhentämistä

”Se mahdollistaisi normiliikkumisen esimerkiksi turistitarkoituksessa lyhytaikaisen vierailun aikana. Tätä EU on tehnyt valitettavasti vain hyvin valikoidulle ryhmälle, jolle liikkuminen on ollut mahdollista jo aiemmin tulotason ja koulutuksen takia.”

”Koska EU:n alueelle on niin vaikea päästä, ihmiset jäävät mieluummin paperittomiksi kuin palaavat takaisin lähtömaihinsa, koska seuraava yritys on taas paljon vaikeampi.”

Myös kiintiöpaikkojen lisääminen ja EU-maiden pitkäaikainen sitoutuminen heidän vastaanottamiseen auttaisi  Anitta Kynsilehdon mukaan ratkaisemaan Välimeren pakolaiskriisiä. Se olisi  hänen mukaansa pidemmän päälle oikea lääke siirtolaiskriisiin.

”Toki on tarpeen, että toimitaan hätätilanteessa mutta tarvitaan lisäksi pidemmän aikavälin perspektiivi myös suhteessa Välimeren rantavaltioihin sekä EU:n sisä- että ulkopuolella.”

Sisältö