Ensin Flynn, sitten Bannon – Venäjä-kohun riepottelema Trump yrittää yhä vaihtaa keskustelua
Yhdysvaltain presidentin turvallisuusneuvosto siivoaa rivejään.
Yhdysvaltain presidentin lähipiirissä kuohuu taas. Keskiviikkona 5. huhtikuuta amerikkalaismedia uutisoi Steve Bannonin jättäneen paikkansa kansallisessa turvallisuusneuvostossa.
Presidentti Donald Trumpin johtavan strategin tehtävä oli valvoa Michael Flynnin toimintaa turvallisuusneuvostossa.
Flynn sai potkut helmikuussa.
Jo ennen Flynniä sai lähteä Trumpin entinen kampanjapäällikkö Paul Manafort, joka oli tehnyt yhteistyötä venäläisen oligarkin kanssa Putinin avuksi. Manafort lobbasi vuonna 2014 Venäjä-myönteisen ukrainalaispuolueen puolesta Washingtonissa.
Flynnin lisäksi Trumpin oikeusministeri Jeff Sessionsia epäillään yhteydenpidosta Venäjään vaalikampanjan aikana.
Tuoreesta turvallisuusneuvoston paikkojen uudelleenjaosta päätti Flynnin tilalle nimitetty H. R. McMaster. Bannonin arvonalennuksen lisäksi turvallisuusneuvonantaja palautti Trumpin kauden alussa alennettuja sotilas- ja tiedusteluviranomaisia takaisin tehtäviinsä.
Bannonin nimitys korkean tason lainsäädäntötehtäviä hoitavaan komiteaan oli vähintäänkin epäsovinnainen. Turvallisuusneuvoston tehtävä on varmistaa lainsäädännöllä liittovaltion turvallisuus ja osallistua ulkopolitiikkaan.
Yleensä neuvostossa istuvat ministeritason poliitikot, kuten varapresidentti, sisäministeri ja puolustusministeri. Trumpin Bannonille varta vasten luoma johtavan strategin virka on selvästi alempiarvoinen.
Bannonin bannia turvallisuusneuvostosta perustellaan virallisesti sillä, että hänen tehtävänsä oli valvoa komitean purkutalkoita ja nyt työ on valmis.
Päätös Bannonin pysyvän paikan poistamisesta oli McMasterin tähän asti isoin ja samalla tärkeä voimannäytös Bannonia kuuntelevalle Trumpille.
Samaan aikaan hallintoa hiostavat McMasterin syrjäytetty edeltäjä Michael Flynn sekä sitkeät epäilyt Trumpin Venäjä-yhteyksistä.
Flynn tahtoo syytesuojan vastineeksi Trumpin Venäjä-yhteyksiin liittyvistä tiedoista.
Flynnin asianajajan mukaan ”Flynnillä on tarina kerrottavanaan”.
Toistaiseksi Flynn ei ole saanut suojaa eikä tiedustelupalvelu hänen tarinaansa.
Trump on tehnyt selväksi, ettei halua puhua asiasta.
Perjantaina 31. maaliskuuta hän poistui kesken tilaisuuden, jossa hänen oli tarkoitus allekirjoittaa presidentin asetuksia, kun paikalla olleet toimittajat yrittivät kysyä häneltä Flynnistä ja Venäjästä.
Trump: Obama salakuunteli Trump Toweria.
Yhdysvaltain keskusrikospoliisi on viime kesästä lähtien tutkinut mahdollisia yhteyksiä Donald Trumpin vaalikampanjan ja Venäjän välillä.
FBI tutkii presidentin kampanjanaikaista yhteydenpitoa Kremliin osana laajempaa tutkintaa Venäjän vaikutusyrityksistä Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.
Trumpin lähipiiri näyttää olleen läheisissä väleissä Venäjään. Tästäkään presidentti ei halua keskustella.
Sen sijaan Trump uskoo vakaasti, että presidentti Barack Obama salakuunteli Trump Toweria vaalikampanjan aikana.
Nyt senaatin tiedustelukomitean puheenjohtaja Richard Burr tahtoo kutsua Obaman turvallisuusneuvonantajan Susan Ricen senaatin kuultavaksi. Osa republikaaneista haluaa tutkia Ricen toimia Bloombergin jutussa esitettyjen väitteiden takia.
Susan Ricen epäillään pyytäneen tiedustelupalvelulta Trumpin kampanjan tutkintaan liittyviä identiteettipaljastuksia ja vuotaneen niitä eteenpäin poliittisista syistä.
Rice on kiistänyt väitteet jyrkästi: ”En vuotanut mitään kellekään.”
Identiteettien paljastaminen liittyy raportteihin, joita tiedustelupalvelu laatii esimerkiksi seuraamiensa ulkomaisten henkilöiden puheluista.
Tiedustelupalvelu ei saa seurata Yhdysvaltain kansalaisia. Jos seurattu henkilö keskustelee amerikkalaisen henkilön kanssa, raportista on peitettävä tämän nimi.
Tarvittaessa turvallisuusviranmoinen voi pyytää tietoonsa myös peitetyn henkilöllisyyden.
Turvallisuusneuvonantajalla on oikeus pyytää nimien paljastamista, ja Rice on kertonut tehneensä niin, sillä se kuuluu hänen työhönsä.
Nimi voidaan paljastaa esimerkiksi silloin, kun se on tutkinnan kannalta välttämätön tai Yhdysvaltain kansalaista epäillään osalliseksi rikokseen.
Roiceen kohdistuvien epäilyjen taustalla on edustajainhuoneen tiedustelukomitean puheenjohtaja Devin Nunesin taannoinen ulostulo.
Nunesin mukaan tiedustelupalvelu on paljastanut perusteettomasti Trumpin lähipiirin nimiä.
Suomen Kuvalehden juttuja Trump-Venäjä-kohusta:
- Älypuhelin on luotettava, sähköposti vaarallinen – Tietoturvaa Donald Trumpin tapaan
- Putin ojentaa kättään Trumpille, kun jättää yhdysvaltalaiset diplomaatit rauhaan
- Oliko Trump ”Kremlin ehdokas”?
- Kohuttu Trump-raportti oli huonosti varjeltu salaisuus
- Presidentin sekava johtamistyyli ajoi Valkoisen talon kaaokseen
- Trump ei osaa päättää, vihaisiko vai rakastaisiko Obamaa
- Epäilyt Trumpin Venäjä-suhteista haittaavat presidentin uudistuksia